Tuotot kasvoivat, kulut pysyivät kurissa Konsernijohtaja Christian Clausenin kommentti: ”Liiketoiminnan hyvä kehitys jatkui ja oman pääoman tuotto parani. Korkoihin kohdistui kuitenkin edelleen paineita, rahoitusmarkkinoiden epävarmuus jatkui ja taloudellinen toimeliaisuus vaimeni Euroopassa. Tavoitteenamme on rakentaa tulevaisuuden pankki, ja tämä työ jatkui toisella neljänneksellä. Tehostamistoimenpiteet jatkuivat suunnitelmien mukaisesti. Liiketoiminta on kasvanut ja tuotot ovat lisääntyneet. Kulut ovat pysyneet aiemmalla tasollaan, ja pääoman käyttöä, likviditeetin hallintaa ja varainhankintaa on parannettu entisestään. Nordean vahva luokitus on pysynyt ennallaan ajoissa aloitettujen toimien ansiosta. Siksi Nordea on voinut edelleen rahoittaa sekä henkilö- että yritysasiakkaita. Tämä on tärkein keinomme edistää kasvua ja kehitystä kaikissa maissa, joissa toimimme.” (Lisää konsernijohtajan kommentteja s. 2) Vertailu 1–6/2012 vs. 1–6/2011 (Q2/2012 vs. Q1/2012): · Rahoituskate nousi 9 % (nousi 3 %). · Liikevoitto nousi 9 % (nousi 6 %). · Ydinvakavaraisuussuhde nousi 11,0 prosentista 11,8 prosenttiin ennen siirtymäsäännösten huomioon ottamista (Q1: 11,6 %). · Kulu/tuotto-suhde parani ja oli 50 % (Q2: 50 %, Q1: 50 %). · Nettomääräisten luottotappioiden osuus luotonannosta nousi 0,23 prosentista 0,26 prosenttiin (Q1: 0,26 %). · Oman pääoman tuotto nousi 11,7 prosentista 12,1 prosenttiin (Q2: 12,5 %, Q1: 11,7 %). +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ |Keskeiset | Q2| Q1|Muutos,| Q2|Muutos,| H1| H1|Muutos,| |tunnusluvut, | 2012| 2012| %| 2011| %| 2012| 2011| %| |milj. euroa | | | | | | | | | +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ |Rahoituskate |1 462|1 420| 3|1 326| 10|2 882|2 650| 9| +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ |Liiketoiminnan |2 606|2 531| 3|2 342| 11|5 137|4 852| 6| |tuotot | | | | | | | | | +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ |Tulos ennen |1 316|1 255| 5|1 067| 23|2 571|2 312| 11| |luottotappioita | | | | | | | | | +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ |Luottotappiot, | -217| -218| 0| -118| 84| -435| -360| 21| |netto | | | | | | | | | +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ |Luottotappiotaso | 26| 26| | 15| | 26| 23| | |(vuositasolla), | | | | | | | | | |pistettä | | | | | | | | | +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ |Liikevoitto |1 099|1 037| 6| 949| 16|2 136|1 952| 9| +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ |Riskisopeutettu tulos| 851| 799| 7| 643| 32|1 650|1 414| 17| +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ |Osakekohtainen | 0,21| 0,19| | 0,18| | 0,40| 0,36| | |tulos, | | | | | | | | | |laimennusvaikutuksen | | | | | | | | | |jälkeen, euroa | | | | | | | | | +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ |Oman pääoman tuotto, | 12,5| 11,7| | 11,5| | 12,1| 11,7| | |% | | | | | | | | | +---------------------+-----+-----+-------+-----+-------+-----+-----+-------+ Lisätietoja: Christian Clausen, konsernijohtaja, +46 8 614 7804 Fredrik Rystedt, konsernin talousjohtaja, +46 8 614 7812 Rodney Alfvén, sijoittajasuhteet, +46 8 614 7880 (tai +46 72 235 05 15) Kati Tommiska, konserniviestintä, 09 165 42320 Siirry Investor relations-sivuille (http://www.nordea.com/1328392.html)
Nordean osavuosikatsaus – 2. neljännes 2012
| Source: Nordea Bank AB (publ.)