ZEELAND OYJ:N OSAKEANNIN ALUSTAVA TULOS


Helsinki, 2012-10-12 14:31 CEST (GLOBE NEWSWIRE) --
 
Zeeland Oyj:n (jäljempänä ”Yhtiö”) hallituksen yhtiökokouksen valtuutuksella päättämän enintään 37.796.100 uuden osakkeen osakeannin merkintäaika päättyi 11.10.2012 kello 16.00.

Alustavien tietojen mukaan ensi- ja toissijaisten merkintäoikeuksien perusteella osakeannissa merkittiin yhteensä 15.577.399 Yhtiön uutta osaketta yhteensä 351.547,98 eurolla. Ensi- ja toissijaiseen osakeantiin osallistui 75 osakkeenomistajaa Yhtiön täsmäytyspäivän 215 osakkeenomistajasta. Edellä mainitun lisäksi henkilöstöannissa merkittiin 860.000 uutta osaketta.

Alustavan tuloksen selvittyä hallitus käyttää osakeannin ehtojen mukaista oikeutta suunnata ensisijaisen merkintäoikeuden ja toissijaisen merkintäoikeuden perusteella merkitsemättä jääneitä osakkeita hallituksen päättämien tahojen merkittäväksi. Suunnatun annin merkintöjen toteuttamiseksi hallitus on päättänyt tältä osin jatkaa osakeannin merkintäaikaa 16.10.2012 kello 16.00 asti.   

Hallitus tulee käyttämään Yhtiön 21.12.2010 sopiman pääomalainan ehtojen mukaista yksipuolista konversio-oikeuttaan, jonka perusteella enintään 15.699.445 Yhtiön uutta osaketta tullaan suuntaamaan Yhtiön pääomalainojen ja niiden korkojen takaisinmaksuksi pääomalainojen ehtojen mukaisesti lainanantajille. Lisäksi osakkeita voidaan suunnata hallituksen erikseen osoittamille yhteistyötahoille. Yhtiö tiedottaa suunnattujen osakkeiden merkinnän lopputuloksen annin lopullisten tietojen julkaisemisen yhteydessä 17.10.2012.

Ensi- ja toissijaisten merkintöjen, henkilöstöannin ja edellä mainitun pääomalainojen konvertoinnin jälkeen osakeannissa arvioidaan merkittävän yhteensä noin 34.136.844 osaketta, joka vastaisi 90,3 prosenttia osakeannin koko määrästä.

Zeeland Oyj tiedottaa osakeannin lopullisen tuloksen 17.10.2012.


ZEELAND OYJ
HALLITUS  


Lisätietoja:                                                                    
Tuomas Airisto, Toimitusjohtaja, puhelin +358 40 566 1331


Yhtiön Certified Adviserina toimii Heiroth Capital Oy, puhelin +358 50 581 0980