Finnair Iltalehden tämänpäiväisestä artikkelista: Olemme käsityksemme mukaan toimineet lehden käsittelemässä henkilökiistassa oikein

Olisimme toivoneet, että meiltäkin olisi asiasta kysytty.

        Print
| Source: Finnair Oyj

Finnairin henkilöstöjohtaja Manne Tiensuu kommentoi Iltalehden tämänpäiväistä yhtiön henkilöstöhallintoa ja esimiehiä käsittelevää artikkelia seuraavasti: 

─ Olisimme tietysti toivoneet, että meiltäkin olisi asiasta kysytty. Vahvistamme, että työsuojeluviranomainen on selvittänyt  ja viranomaisen pyynnön perusteella myös poliisi on aloittanut esitutkinnan tapauksesta, joka koskee nykyisin jo eläkkeellä olevan työntekijän useiden ja toistuvien sairauspoissaolojen erityistä seurantaa, kertoo Tiensuu.

─ Meistä on hyvä, että poliisi selvittää tapauksen, jottei se jää epäselväksi. Uskomme toimineemme oikein, vahvistetun oikeuskäytännön ja yhtiössä vakiintuneen käytännön mukaisesti. Työnantajalla on oikeus pyytää lääkärintodistus jokaisesta sairauspoissaolosta niin, että tarkastuksen suorittaa oma työterveyshuolto tai työnantajan osoittama lääkäri esimerkiksi silloin, kun sairauspoissaoloja kertyy usein ja työnantaja pitää asiaa tärkeänä mm. työkyvyn arvioinnin kannalta. Mikäli selvityksissä päädyttäisiin siihen, ettei tässä tapauksessa noudatettu käytäntö ollut tarpeellinen, voimme  kehittää käytäntöjämme, ettei vastaavaa tapahtuisi jatkossa. Uskomme asialla olevan laajempaakin periaatteellista merkitystä.

Kuten Iltalehden artikkelissa todetaan työsuojeluviranomaiset katsoivat keväällä 2011 toteutetun tarkastuksen perusteella, että työnantajan toiminnassa esiintyi joitakin puutteita. Tarkastaja antoi toimintaohjeistuksen, jota yhtiössä ja sen työsuojelutoiminnassa sittemmin noudatettu. Finnair on tehnyt työsuojeluviranomaisten kanssa alusta asti yhteistyötä, ja avustanut poliisia esitutkinnassa.

─ Pidän oikeana sitä, että sairauspoissaoloista ─ ja niiden seurannasta poissaolojen ollessa runsaita ─ käydään keskustelua. Sen sijaan yksittäisten esimiesten nimeäminen on minusta kyseenalaista tapauksessa, jossa kyseiset henkilöt ovat päätöksiä tehdessään toimineet Finnairin edustajina, keskustelleet vaikeista henkilöstöongelmista esimiestensä kanssa ja noudattaneet ohjeitamme päätöksiä tehdessään.  Ne esimiehet ja muut, joita esitutkinta koskee eivät ole julkisuuden henkilöitä samalla tavalla kuin johtoryhmän jäsenemme, joten pidän heidän nimeämistään yksityisyyttä loukkaavana ja kohtuuttomana.

─ Mitä tulee artikkelissa mainittuun asiakaspalvelujohtajan nimitykseen, niin olemme jo aikaisemmin kertoneet prosessin sujuneen asianmukaisesti. Meille on täysi itsestäänselvyys, että myös pätevillä naisilla on oikeus edetä omalla urallaan, korostaa Manne Tiensuu.

─ Tässäkin tapauksessa yksikön johtoon on nimetty Riitta Vuorelma on pitkän linjan finnairilainen, joka jo kolmen vuoden ajan oli toiminut esimiestehtävissä ja yksikön johtajan sijaisena ja osoittautunut tehtävään hyvin soveltuvaksi.  Kandidaatin puolison asema johtoryhmässä ei voi eikä saa olla nimityksen este tai sitä edistävä seikka. Olisimme syyllistyneet syrjintään, mikäli emme olisi nimittäneet Vuorelmaa kyseiseen tehtävään, sillä hän oli ehdottomasti pätevin ehdokas.

Finnair toivottaa tervetulleeksi keskustelun työyhteisöjen henkilösuhteista ja pelisäännöistä. Yksittäistapauksissa sitä kuitenkin sitoo työntekijöitä suojaava vaitiolovelvollisuus.
 

Lisätietoja: Finnair Media Desk, puh. 09 818 4020, comms(a)finnair.com