YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012


YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 

PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15

 

- Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa)

- Liikevoitto 1,2  miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa)

- Osakekohtainen voitto 0,33 euroa (0,36 euroa)

Konserni

Yleiselektroniikka –konsernin liikevaihto oli 31,7 miljoonaa euroa, liikevaihto kasvoi 11 prosenttia. Liikevoitto oli 1,2 miljoonaa euroa. Edellisen vuoden liikevoitto oli 1,2 miljoonaa euroa. Toimitilamuutoksista johtuvat kertaluonteiset kulut rasittivat liikevoittoa.

Suomi

Elektroniikan komponenttien kysyntä on laskenut Suomessa. Suomen yhtiön liikevaihdon kasvua on edesauttanut uusien tuoteryhmien myynnin käynnistyminen. Suomen liikevaihto kasvoi 6 prosenttia ja oli 16,3 miljoonaa euroa (2011 15,4 miljoonaa euroa). Voitto ennen veroja oli 691 tuhatta euroa. Edellisen vuoden vastaavan kauden voitto ennen veroja oli 797 tuhatta euroa.

Venäjä ja Ukraina

Liikevaihto oli 11,7 miljoonaa euroa ja kasvoi 23 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Venäjällä kasvu jatkui vahvana. Kasvun perustana ovat omat investointimme alueellisen myyntiorganisaation ja tuotevalikoiman vahvistamiseen. Katsauskaudella avattiin uusi toimisto Tomskiin.

Baltia

Liikevaihto oli 4,4 miljoonaa euroa ja laski 3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.  Baltian tilanteessa ei ole merkittäviä muutoksia edelliseen osavuosikatsaukseen verrattuna. Elektroniikan alihankinnassa komponenttien kysyntä on edelleen normaalia alemmalla tasolla.

HENKILÖSTÖ

Konsernin henkilömäärä oli katsauskaudella keskimäärin 220 (192). Emoyhtiön palveluksessa oli keskimäärin 56 (54) henkilöä. Katsauskauden henkilöstökulut olivat 5,2 milj. euroa (4,6 milj. euroa)

INVESTOINNIT

Katsauskauden bruttoinvestoinnit olivat yhteensä 404 tuhatta euroa (151 tuhatta euroa). Investoinnit koostuvat pääosin käyttöomaisuuden korvausinvestoinneista sekä Pietarin toimiston muuttoon liittyvistä menoista.

FUUSIO

Popaa Oy sulautui Yleiselektroniikka Oyj:öön yhtiö- ja omistusrakenteen yksinkertaistamiseksi sekä Yleiselektroniikka Oyj:n osakkeiden oikeuksien yhdenmukaistamiseksi. Kanta- ja etuoikeusosakkeiden erot poistettiin ja kokonaisosakemäärä lisääntyi 36.000 kappaleella. Sulautumisen jälkeen Yleiselektroniikka Oyj:llä on 2.562.500 osaketta.

ARVIO RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ

Elektroniikan alihankinnan siirtyminen Suomen ulkopuolelle asettaa haasteita liiketoiminnalle. Sitovat sopimukset asiakkaiden ja toimittajien kanssa korostuvat.

Baltian maiden elektroniikkateollisuuden tilauskanta on laskenut, mikä saattaa heikentää yhtiöiden tulosta kuluvalla tilikaudella.

Venäjän tullilaitoksen uudelleenjärjestely ja sertifiointijärjestelmän muuttaminen pidentää toimitusaikoja ja hankaloittaa maahantuontia.

Varastojen seuranta on olennaisen tärkeä, jotta epäkuranttia tavaraa ei kerry varastoihin. Myyntisaamisiin liittyy luottotappioriski.

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Koko vuoden liikevoiton uskotaan olevan pienempi kuin vuonna 2011.

 

Espoossa 2.11.2012

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ

Hallitus

 

KONSERNIN TULOSLASKELMA (TEUR) 1-9/12 1-9/11 1-12/11 7-9/12 7-9/11
           
Liikevaihto 31 678 28 605 39 359 11 037 9 811
           
Liiketoiminnan muut tuotot 22 27 46 4 8
Materiaalit ja palvelut -22 702 -20 494 -28 270 -8 054 -7 106
Työsuhdekulut -5 184 -4 630 -6 290 -1 647 -1 477
Poistot ja arvonalentumiset -164 -172 -228 -59 -56
Liiketoiminnan muut kulut -2 482 -2 102 -2 879 -849 -702
Liikevoitto 1 170 1 233 1 737 434 478
Rahoitustuotot 125 119 178 49 29
Rahoituskulut -129 -121 -136 -42 -38
Voitto ennen veroja 1 166 1 232 1 779 441 469
Tuloverot -276 -279 -426 -102 -99
Katsauskauden tulos 890 953 1 353 339 370
           
Katsauskauden tuloksen jakautuminen          
Emoyhtiön omistajille 848 921 1 307 309 355
Vähemmistölle 42 32 46 29 14
           
Tulos/osake (laimentamaton) EUR 0,33 0,36 0,51 0,12 0,14
Tulos/osake (laimennettu) EUR 0,33 0,36 0,51 0,12 0,14
           
Laajan tuloksen erät (TEUR)          
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät          
muuntoerot 53 -1 -28 -2 -6
Muihin laajan tuloksen eriin          
liityvät verot 0 0 0 0 0
Katsauskauden muut laajan tuloksen          
erät verojen jälkeen 0 0 0 0 0
Katsauskauden laaja tulos yhteensä 943 952 1 325 337 364
Katsauskauden laajan tuloksen jakautuminen          
Emoyhtiön omistajille 899 921 1 274 309 351
Vähemmistölle 44 31 51 28 13

 

KONSERNIN TASE (TEUR) 30.9.12 30.9.11 31.12.11
       
VARAT      
Pitkäaikaiset varat      
Aineettomat käyttöom. hyödykkeet 31 50 45
Aineelliset käyttöom. hyödykkeet 1 772 1 552 1 529
Muut rahoitusvarat 237 742 237
Laskennallinen verosaaminen 71 71 70
       
Lyhytaikaiset varat      
Vaihto-omaisuus 5 704 5 111 4 888
Myynti- ja muut saamiset 5 576 4 276 4 663
Muut rahoitusvarat 505 0 505
Rahavarat 2 475 2 062 3 257
       
VARAT YHTEENSÄ 16 371 13 865 15 194
       
OMA PÄÄOMA JA VELAT      
       
OMA PÄÄOMA      
Emoyhtiön omistajille kuuluva      
oma pääoma      
Osakepääoma 2 148 2 148 2 148
Vararahasto 347 347 347
Ylikurssirahasto 51 51 51
Edellisten tilikausien voitto 5 386 4 817 4 785
Tilikauden voitto 848 921 1 307
Yhteensä 8 780 8 284 8 637
       
Vähemmistöosuus 152 87 108
       
Pitkäaikaiset velat      
Rahoitusvelat 543 533 78
       
Lyhytaikaiset velat      
Ostovelat ja muut velat 6 856 4 927 5 849
Rahoitusvelat 41 35 523
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 16 371 13 865 15 194

 

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (TEUR) 1-9/12 1-9/11
     
Liiketoiminnan rahavirta    
Voitto ennen veroja 1 166 1 232
Poistot ja arvonalentumiset 164 172
Korkotuotot -125 -119
Korkokulut 129 120
Vaihto-omaisuuden    
lisäys(-) /vähennys(+) -816 -926
Lyhytaikaisten varojen    
lisäys(-) /vähennys(+) -912 360
Lyhytaikaisten velkojen    
lisäys(+) /vähennys(-) 1 007 -880
Maksetut verot -302 -259
Saadut korot 89 85
Maksetut korot -70 -126
Liiketoiminnan rahavirta 330 -341
     
Investointien rahavirta    
Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin -404 -151
Luovutushinnat 16 26
Saadut osingot 0 0
Investointien rahavirta -388 -125
     
Rahoituksen rahavirta    
Lainojen lyhennykset -77 -67
Lainojen nostot 60 0
Muiden rahoitusvarojen muutos    
lisäys(-) /vähennys(+) 0 0
Maksetut osingot -757 -781
Rahoituksen rahavirta -774 -848
     
Rahavarojen muutos -832 -1 314
Rahavarat 1.1. 3 257 3 376
Valuuttakurssien muutosten vaikutus 50  
Rahavarat 30.09. 2 475 2 062

 

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (TEUR)      
                 
                 
2011 Osake Vara Yli Arvon Muunto Kert. Vähem- Yht.
  pääoma rahasto kurssi muutos ero voitto mistö  
      rahasto rahasto   varat osuus  
Oma pääoma                
31.12.10 2 147 347 51 0 -4 5 578 80 8 200
Tilikauden tulos           921 32 953
Myytävissä olevat                
rahoitusvarat               0
Muuntoerot         -2 2 -1 -1
Osingonjako           -757 -24 -781
                 
Oma pääoma                
30.9.11 2 147 347 51 0 -6 5 744 87 8 371
                 
                 
2012 Osake Vara Yli Arvon Muunto Kert. Vähem- Yht.
  pääoma rahasto kurssi muutos ero voitto mistö  
      rahasto rahasto   varat osuus  
Oma pääoma                
31.12.11 2 147 347 51 0 -4 6 096 108 8 744
Tilikauden tulos           848 42 890
Myytävissä olevat                
rahoitusvarat               0
Muuntoerot         6 45 2 53
Osingonjako           -757   -757
                 
Oma pääoma                
30.9.12 2 147 347 51 0 3 6 232 151 8 931

 

Segmenttitiedot (TEUR)          
1-9/2012          
  Suomi Venäjä ja Baltia Segm. Yhteensä
    Ukraina   väliset  
Tulos          
Liikevaihto 16 310 11 659 4 392 -683 31 678
Rahoitustuotot 31 96 1 -3 125
Rahoituskulut -3 -121 -7 3 -129
Poistot -63 -20 -81   -164
Tulos ennen veroja 691 388 87   1 166
           
Varat 8 985 4 406 2 837 -729 15 499
Velat 3 592 3 226 1 351 -729 7 440
Investoinnit 60 271 74   404
Henkilöstö 56 112 52   220
           
Segmenttitiedot (TEUR)          
1-9/2011          
  Suomi Venäjä ja Baltia Segm. Yhteensä
    Ukraina   väliset  
Tulos          
Liikevaihto 15 375 9 461 4 540 -770 28 605
Rahoitustuotot 24 99 0 -4 119
Rahoituskulut -2 -114 -9 4 -121
Poistot -81 -18 -73   -172
Tulos ennen veroja 797 307 128   1 232
           
Varat 8 290 2 830 2 756 -824 13 053
Velat 2 848 2 113 1 356 -824 5 494
Investoinnit 51 20 80   151
Henkilöstö 54 90 48   192
           
Segmenttitiedot (TEUR)          
1-12/2011          
  Suomi Venäjä ja Baltia Segm. Yhteensä
    Ukraina   väliset  
Tulos          
Liikevaihto 20 569 13 533 6 268 -1 011 39 359
Rahoitustuotot 42 140 1 -4 178
Rahoituskulut -3 -125 -13 4 -136
Poistot -107 -23 -98   -228
Tulos ennen veroja 1 119 501 160   1 779
           
Varat 8 514 3 825 2 777 -883 14 233
Velat 2 916 2 984 1 343 -883 6 360
Investoinnit 52 22 119   193
Henkilöstö 53 93 49   195

 

TUNNUSLUVUT 1-9/12 1-9/11 1-12/11
       
Emoyhtiön omistajille kuuluva      
tulos per osake, eur 0,33 0,36 0,51
       
Emoyhtiön omistajille kuuluva      
oma pääoma per osake, eur 3,43 3,24 3,38
       
Bruttoinvestoinnit. teur 404 151 193
% liikevaihdosta 1,3 0,5 0,5
       
Henkilöstö 220 192 195

 

VASTUUSITOUMUKSET (TEUR) 30.9.12 30.9.11
     
     
Vastuut    
Rahalaitoslainat 505 1 540
Shekkitililimiitti 168 168
Vastuut yhteensä 673 1 708
     
Annetut vakuudet    
Kiinteistökiinnitykset 168 967
Yrityskiinnitykset 673 673
Pantatut arvopaperit 100 100
Muut pantit 505 505
Annetut vakuudet yhteensä 1 446 2 245
     
Leasing vastuut 233 189

Lisäksi emoyhtiö on antanut tytäryhtiöiden tavaraostojen vakuudeksi takauksia tytäryhtiöiden puolesta yhteensä 0,4 miljoonaa euroa. Yhtiöllä ei ole johdannaissopimuksista johtuvaa vastuuta.

Internet: Tämä tiedote on myös Yleiselektroniikka Oyj:n kotisivuilla  www.yeint.fi

JAKELU

Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet

LISÄTIETOJA:

         Toimitusjohtaja Janne Silvennoinen,
         
         puh +358(0)10 2891 292 tai +358(0)400 734 422
         
         
         Talousjohtaja Marika Rusko,
         
         puh +358(0)10 2891 282 tai +358(0)400 542 022