RAHOITUSTIEDOTE, GSOY KÄYNNISTÄÄ ENINTÄÄN 1,55M€ RAHOITUSKIERROKSEN RAHOITTAAKSEEN LIIKETOIMINTANSA KULUT VUONNA 2013, LAINAN TAKAISINMAKSUN JA LISÄSIJOITUKSEN GHNV:HEN


GEOSENTRIC OYJ      PÖRSSITIEDOTE 6.11.2012 klo 15:30

 

 

RAHOITUSTIEDOTE, GSOY KÄYNNISTÄÄ ENINTÄÄN 1,55M€ RAHOITUSKIERROKSEN RAHOITTAAKSEEN LIIKETOIMINTANSA KULUT VUONNA 2013, LAINAN TAKAISINMAKSUN JA LISÄSIJOITUKSEN GHNV:HEN

 

Kuten aiemmin tiedotettiin 5.6.2012, Yhtiön varsinainen yhtiökokous vahvisti riippumattoman asiantuntijaryhmän ehdotuksen €350.000 suuruisesta vakuudellisesta rahoituksesta (“Laina”). Tämän rahoituksen odotettiin yhtiökokoukselle esitetysti kattavan Yhtiön liiketoiminnan kulut vuoden 2013 ensimmäiselle vuosineljännekselle saakka ja sen vakuutena on Yhtiön omistamat GeoSolutions Holding N.V:n (”GHNV”) osakkeet. Yhtiö tiedottaa nyt, että kun se on vastaanottanut Lainan kokonaisuudessaan, sen odotetaan turvaavan Yhtiön liiketoiminnan vuoden 2013 ensimmäiselle vuosineljännekselle saakka alkuperäisen oletuksen mukaisesti. Laina erääntyy takaisinmaksettavaksi eräpäivänä 30.4.2013 edellyttäen tällöin enintään €700.000 takaisinmaksua.

 

Koska Yhtiön noin 24% sijoitus GHNV:ssä, jonka kautta Yhtiö hallinnoi sijoitustaan “GyPSii” -sovelluksiin, ei tuota vielä Yhtiölle liikevaihtoa, Yhtiön tulee rahoittaa Lainan takaisinmaksu ulkopuolisella lisärahoituksella. Yhtiö tiedottaa myös, että se on vastaanottanut lisärahoituspyynnön GHNV:ltä, joka tarvitsee lisärahoitusta toimintansa rahoittamiseksi vuonna 2013. Yhtiön omistuksen mukainen osuus GHNV:n lisärahoituspyynnöstä on €540.348, joka tarvitaan Yhtiön omistusosuuden turvaamiseksi GHNV:ssä lisälaimentumiselta. Yhtiön tulee sitoutua GHNV:n rahoitukseen viimeistään 30.11.2012, ja maksu tulee suorittaa viimeistään 1.1.2013.

 

Lainan €700.000 määräisen takaisinmaksun ja GHNV:n esittämän €540.348 määräisen lisärahoituspyynnön lisäksi Yhtiö tarvitsee rahoitusta omaa toimintaansa varten vuonna 2013. Arvioitu operatiivinen budjetti vuodelle 2013 on €350.000. Arvioitujen vuoden lopussa olevien kassavarojen lisäksi Yhtiön kaikkien vuoden 2013 rahoitustarpeiden kattamiseksi tarvittava rahamäärä on €1.550.000.

 

Yhtiön suunnitelmana on ottaa lähiaikoina yhteyttä nykyisiin suurimpiin osakkeenomistajiinsa ja sijoittajiinsa sekä muihin mahdollisiin sijoittajiin keskustellakseen mahdollisista rahoitusmekanismeista. Tällä välin hallitus pitää mahdollisuuksien mukaan kaikki sille mahdolliset realistiset strategiset vaihtoehdot tarvittavan rahoituksen keräämiseksi avoimena ja jatkaa niiden selvittämistä, mukaan lukien uusi suunnattu anti, vakuudellinen laina, omaisuuden myynti ja muut mahdolliset ulkoiset lisärahoitusmahdollisuudet.

 

Kuten aiemmin tiedotettiin, varsinaisen yhtiökokouksen 5.6.2012 valtuuttama osakkeiden yhdistäminen ja GSOY-annissa loka- ja marraskuussa 2011 annettujen 2.565.590.000 uuden osakkeen hakeminen otettavaksi julkisen kaupankäynnin kohteeksi tulevat viivästymään, kunnes nyt julkistettu uusi rahoitus on toteutunut.

 

Jos Yhtiö ei onnistu keräämään tarvittavaa lisärahoitusta, se saattaa menettää kaiken tai osan omistuksestaan GHNV:ssä joko Lainalle annetun vakuuden realisoinnin seurauksena tai omistuksensa lisälaimentumisen johdosta muiden osakkeenomistajien GHNV:n lisärahoituspyynnön perusteella tekemien sijoitusten seurauksena.

 

 

GEOSENTRIC OYJ

 

Hallitus

 

 

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeinen media