Metson yhteistoimintaneuvottelut päätökseen paperiliiketoiminnassa


Metso Oyj:n pörssitiedote 13.11.2012 klo 9:30  paikallista aikaa

Metso on saanut päätökseen yhteistoimintaneuvottelut paperiteollisuutta palvelevissa yksiköissään. Neuvottelujen tuloksena yhtiö vähentää Suomessa yhteensä 400 työpaikkaa ja ulkoistaa 136 henkilön tehtävät.

Metson paperiteollisuutta palvelevassa liiketoiminnassa on saatu päätökseen yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön vähentämisestä ja lomautuksista. Neuvottelujen, jotka koskivat yhteensä lähes 4100 työpaikkaa, tuloksena Metso vähentää yhteensä 400 työpaikkaa ja lisäksi ulkoistaa 136 henkilön tehtävät.  Eläkejärjestelyiden piiriin siirtyy 152 henkilöä  ja 15 sijoittuu uusiin tehtäviin Metson muihin yksiköihin. Neuvottelujen alkaessa 18.9.2012 henkilöstön vähentämistarpeen arvioitiin olevan enintään 480 henkilöä, lisäksi noin 150 henkilön tehtäviä suunniteltiin ulkoistettaviksi.

Neuvottelupäätöksen mukaan lomautuksia toteutetaan vain mikäli vuoden 2013 kuormitustilanne sitä edellyttää. Lomautusmahdollisuus voi tässä tilanteessa koskea paperiteollisuutta palvelevia toimipaikkoja Juankoskella, Jyväskylässä, Järvenpäässä, Raisiossa ja Valkeakoskella.

Metso tukee järjestelyiden kohteeksi joutuneita henkilöitä monipuolisesti työllistymistukiohjelmalla. Yhtiö tukee niitä irtisanottavia jotka haluavat perustaa oman yrityksen. Lisäksi Metso avustaa irtisanottavien työntekijöiden ammatillista uudelleenkoulutusta ja työelämään sijoittumista.

Nyt toimeenpantavilla henkilöstövähennyksillä tavoitellaan noin 25 miljoonan euron säästöjä liiketoimintojen vuosikustannuksiin. Vuonna 2013 kustannusvähennysten arvioidaan tuovan noin 20 miljoonan euron säästön.

"On erittäin valitettavaa, että joudumme toteuttamaan näin mittavat henkilöstöön kohdistuvat toimenpiteet", sanoo Metson Massa, paperi ja voimantuotanto -segmentin johtaja Pasi Laine. "Hyvässä yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa pyrimme aktiivisesti pehmentämään vähennysten vaikutuksia monipuolisen työllistymistukiohjelman avulla".

Henkilöstövähennykset johtuvat paperiliiketoimintayksikön tarpeesta sopeuttaa valmistuskapasiteetti vastaamaan toimintaympäristön pysyviä rakenteellisia muutoksia, jotka ovat heikentäneet sen toiminnan kilpailukykyä ja kannattavuutta.

Metso kirjaa rakennejärjestelyn seurauksena noin 10 miljoonan euron kertakustannukset vuoden 2012 neljännen vuosineljänneksen tulokseensa.

Metson massa-, paperi- ja voimantuotantoammattilaiset ovat erikoistuneet prosesseihin, koneisiin, laitteisiin, palveluihin, paperikonekudoksiin ja suodatinkankaisiin. Tarjontamme ja kokemuksemme kattavat prosessin koko elinkaaren: uudet tuotantolinjat, uudistukset ja palvelut.

www.metso.com/pulpandpaper, www.metso.com/power, www.twitter.com/MetsoPulpPaper

 

Metso on kansainvälinen teknologia- ja palvelutoimittaja prosessiteollisuuden asiakkailleen kaivos-, maarakennus-, massa ja paperi-, voimantuotanto- sekä öljy- ja kaasualalla. Metson 30 000 osaajaa yli 50 maassa edistävät asiakkaidemme kannattavuutta ja kestävää kehitystä ympäri maailman. Expect results.

www.metso.com, www.twitter.com/metsogroup

Lisätietoja antaa:

Pasi Laine, johtaja, Massa, paperi ja voimantuotanto, Metso, puh. 020 484 3200

Jari Vähäpesola, paperiliiketoiminnan johtaja, Massa, paperi ja voimantuotanto, Metso, puh. 040 558 6555

Lisätietoja sijoittajille:

Juha Rouhiainen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3253

                                                                                                                

Metso Oyj

Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja

Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja

jakelu:

Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com