IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 4,23 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA


Helsinki, Suomi, 2013-01-16 12:23 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Ixonos Oyj          Pörssitiedote          16.01.2013 klo 13:20
 

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

 

 - Merkintähinta on 0,21 euroa osaketta kohdin

- Annetaan neljä (4) uutta osaketta jokaista kolmea (3) täsmäytyspäivänä 21.1.2013 omistettua  osaketta   kohden, merkintäsuhde (3:4)

- Osakkeilla käydään kauppaa ilman merkintäoikeuksia 17.1.2013 alkaen ja Osakeannin täsmäytyspäivä on 21.1.2013

- Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 24.1.-31.1.2013

- Osakeannin merkintäaika on 24.1.-7.2.2013

 

Ixonosin hallitus on 15.1.2013 pidetyn yhtiökokouksen myöntämän valtuutuksen perusteella päättänyt enintään noin 4,3 miljoonan euron Osakeannista, jossa Yhtiö tarjoaa osakkeenomistajien merkintäoikeuteen perustuen enintään 20 136 645 uutta osaketta ("Osakkeet"). Osakeannilla kerättävät varat Yhtiö suunnittelee käyttävänsä Yhtiön liiketoiminnan muutosprosessin loppuun viemiseen sekä Yhtiön taseen vahvistamiseen.

Osakkeenomistajat, jotka ovat Osakeannin täsmäytyspäivänä 21.1.2013 merkittyinä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään osakasluetteloon, saavat automaattisesti kutakin omistamaansa Yhtiön osaketta kohden yhden vapaasti luovutettavan arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden (”Merkintäoikeus”). Kolme (3) merkintäoikeutta oikeuttavat merkitsemään neljä (4) Osaketta. Merkintähinta on 0,21 euroa kultakin Osakkeelta, vastaten noin 51,0 prosentin laskennallista alennusta Osakeannin jälkeiseen teoreettiseen osakkeen hintaan (TERP), laskettuna Ixonosin 15.1.2013 NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä listatun osakkeen päätöskurssista.

Osakeannin johdosta Yhtiön hallitus on 16.1.2013, optio-oikeuksien haltijoiden ja osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi, tarkistanut Yhtiön vuoden 2011 optio-ohjelmassa jaettujen IV/A optio-oikeuksien merkintäsuhdetta ja merkintähintaa optio-ohjelman ehtojen mukaisesti. Optio-oikeuksien IV/A tarkistettu merkintäsuhde on 2,333 ja merkintähinta 0,489 euroa osakkeelta. Optio-oikeuksien IV/B ja IV/C osalta merkintäsuhde ja merkintähinta tullaan tarkistamaan vastaavasti optio-oikeuksien mahdollisten jakamisten yhteydessä.

 

Merkintäsitoumukset ja -takaukset

Yhtiön osakkeenomistajista Turret Oy Ab ("Turret") (noin 22,8 prosenttia osakkeista), SEB Life International Assurance Company antamaansa vakuutukseen liittyen (noin 5,8 prosenttia osakkeista), Ilari Koskelo (noin 2,9 prosenttia osakkeista), hallituksen puheenjohtaja Pertti Ervi (noin 0,27 prosenttia osakkeista), Yhtiön toimitusjohtaja Esa Harju (noin 0,13 prosenttia osakkeista) sekä muita Yhtiön johtoon kuuluvia henkilöitä, edustaen yhteensä noin 31,9 prosenttia Yhtiön osakkeista, ovat antaneet sitoumukset merkitä täysimääräisesti oman omistusosuutensa nojalla merkittävissä olevat uudet Osakkeet. Turretin antama merkintäsitoumus on ehdollinen sille, että Finanssivalvonta myöntää Turretille pysyvän poikkeusluvan velvollisuudesta tehdä arvopaperimarkkinalain mukainen pakollinen julkinen ostotarjous Yhtiön lopuista osakkeista ja Yhtiön liikkeeseen laskemista sen osakkeisiin oikeuttavista arvopapereista siinä tapauksessa, että Turretin omistusosuus ylittäisi merkintäsitoumuksen johdosta 30 prosenttia Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä Osakeannin seurauksena.

Merkintäsitoumusten lisäksi Turret on antanut takauksen merkitä Osakeannissa muuten mahdollisesti merkitsemättä jääviä Osakkeita 0,5 miljoonalla eurolla, ja Ilari Koskelo 0,5 miljoonalla eurolla. Mikäli annettuja merkintätakauksia käytetään, merkintätakauksia käytetään vain siltä osin kuin merkintätakaajien omistus ei merkintäsitoumuksen ja merkintätakauksen käytön seurauksena ylitä 30 prosenttia Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä.

Esitteen julkistaminen

Yhtiö on jättänyt Osakeantiin liittyvän suomenkielisen esitteen Finanssivalvonnalle hyväksyttäväksi. Olettaen, että esite hyväksytään arviolta 17.1.2013, esite on saatavilla painettuna suomenkielisenä arviolta 21.1.2013 alkaen Ixonosin pääkonttorista osoitteessa Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki ja NASDAQ OMX Helsinki Oy:n palvelupisteestä osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki sekä sähköisenä Yhtiön verkkosivulla www.ixonos.com. Esitteen hyväksymisestä tiedotetaan erikseen.

Osakeannin alustava tulos julkistetaan arviolta 8.2.2013 ja lopullinen tulos arviolta 13.2.2013.

Osakeannin ehdot ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä. Osakeannin pääjärjestäjänä toimii Pohjola Corporate Finance Oy. 

 

Helsingissä, 16. tammikuuta 2013

 

IXONOS OYJ

Hallitus

 

Lisätietoja antaa:

Ixonos Oyj, Esa Harju, toimitusjohtaja, puh. +358  40 844 33 67 email. esa.harju@ixonos.com

Ixonos Oyj, Timo Leinonen, talousjohtaja, puh.+358 400 793 073, email. timo.leinonen@ixonos.com

 

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

 

HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Nämä kirjalliset materiaalit eivät ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Pohjola Corporate Finance Oy eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

 

OSAKEANNIN EHDOT

Ixonos Oyj:n (”Yhtiö”) 15.1.2013 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta sekä yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen nojalla annettavien uusien osakkeiden tai valtuutuksen nojalla luovutettavien yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden määrä voi olla yhteensä enintään 40 000 000 osaketta, mikä tällä hetkellä vastaa noin 265 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on voimassa vuonna 2013 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Yhtiön hallitus päätti 16.1.2013 laskea liikkeelle yllä olevan ylimääräisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla enintään 20 136 645 uutta osaketta (”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvassa osakeannissa näiden ehtojen mukaisesti (”Osakeanti”).

Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat noin 133  prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeantia sekä noin 57,1 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä Osakeannin jälkeen edellyttäen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti.

Pohjola Corporate Finance Oy (”Pääjärjestäjä”) toimii Osakeannin pääjärjestäjänä.

Merkintäoikeus

Oikeus merkitä Osakkeita Merkintäoikeuksien perusteella

Osakkeet tarjotaan Yhtiön osakkeenomistajien merkittäväksi heidän osakeomistuksensa suhteessa.

Osakkeenomistaja, joka on Osakeannin täsmäytyspäivänä 21.1.2013 (”Täsmäytyspäivä”) merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, saa automaattisesti yhden (1) vapaasti luovutettavissa olevan arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden (”Merkintäoikeus”) (ISIN-tunnus FI4000059068) jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa yhtä (1) osaketta kohden.

Osakkeenomistaja tai se henkilö tai yhteisö, jolle Merkintäoikeudet ovat siirtyneet, on oikeutettu merkitsemään jokaista kolmea (3) Merkintäoikeutta kohden neljä (4) Osaketta. Osakkeiden murto-osia ei voi merkitä.

Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Osakkeita ilman Merkintäoikeuksia

Yhtiön hallitus päättää mahdollisten Merkintäoikeuksien perusteella merkitsemättä jääneiden Osakkeiden tarjoamisesta toissijaisessa merkinnässä osakkeenomistajille tai muille sijoittajille, jotka ovat jäljempänä määritellyn Merkintäajan aikana antaneet merkintätoimeksiannon merkitä Osakkeita ilman Merkintäoikeuksia.

Merkintäsitoumukset ja -takaukset

Yhtiön osakkeenomistajista Turret Oy Ab (”Turret”), SEB Life International Assurance Company antamaansa vakuutukseen liittyen, Ilari Koskelo, Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pertti Ervi, Yhtiön toimitusjohtaja Esa Harju sekä muita Yhtiön johtoon kuuluvia henkilöitä, jotka edustavat yhteensä noin 31,9 prosenttia Yhtiön osakkeista, ovat peruuttamattomasti sitoutuneet merkitsemään suhteellisen osuutensa Osakkeista Osakeannissa. Turretin antama merkintäsitoumus on ehdollinen sille, että Finanssivalvonta myöntää Turretille pysyvän poikkeusluvan velvollisuudesta tehdä arvopaperimarkkinalain mukainen pakollinen julkinen ostotarjous Yhtiön lopuista osakkeista ja Yhtiön liikkeeseen laskemista sen osakkeisiin oikeuttavista arvopapereista siinä tapauksessa, että Turretin omistusosuus ylittäisi merkintäsitoumuksen johdosta 30 prosenttia Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä Osakeannin seurauksena.

Merkintäsitoumusten lisäksi Turret on antanut takauksen merkitä Osakeannissa muuten mahdollisesti merkitsemättä jääviä Osakkeita 0,5 miljoonalla eurolla ja Ilari Koskelo 0,5 miljoonalla eurolla. Mikäli annettuja merkintätakauksia käytetään, merkintätakauksia käytetään kuitenkin vain siltä osin kuin merkintätakaajien omistus ei merkintäsitoumuksen ja -takauksen käytön seurauksena ylitä 30 prosenttia Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä.

Merkintäsitoumusten ja -takausten toteutuminen edellyttää tiettyjen tavanomaisten ehtojen täyttymistä. Annetut merkintäsitoumukset ja -takaukset edustavat yhteensä noin 55,5 prosenttia Osakeannissa liikkeeseen laskettavien Osakkeiden enimmäismäärästä.

Merkintähinta

Osakkeiden merkintähinta Osakeannissa on 0,21 euroa Osakkeelta (”Merkintähinta”). Osakkeen Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintähinta on määritelty siten, että se sisältää noin 70,8 prosentin alennuksen Yhtiön osakkeen osakeantipäätöstä edeltävän kaupankäyntipäivän päätöskurssiin nähden.

Merkintäaika

Merkintäaika alkaa 24.1.2013 klo 9.30 ja päättyy 7.2.2013 klo 16.30 (”Merkintäaika”). Tilinhoitajayhteisöt voivat asettaa merkinnän tekemiselle Merkintäajan päättymistä aikaisemmin päättyviä aikarajoja.

Merkintöjen tekeminen ja maksu

Merkintäoikeuksien haltija voi osallistua Osakeantiin merkitsemällä Osakkeita arvo-osuustilillään olevilla Merkintä­oikeuksilla ja maksamalla Merkintähinnan. Jokaiset kolme (3) Merkintäoikeutta oikeuttavat haltijansa merkitsemään neljä (4) Osaketta. Osakkeiden murto-osia ei voi merkitä. Voidakseen osallistua Osakeantiin Merkintäoikeuksien haltijan on annettava merkintätoimeksianto Pääjärjestäjän tai asianomaisen tilinhoitajayhteisön ohjeiden mukaisesti.

Osakkeenomistaja tai muu sijoittaja voi merkitä Osakkeita ilman Merkintäoikeuksia antamalla merkintätoimeksiannon ja maksamalla Merkintähinnan. Merkintätoimeksianto on annettava Pääjärjestäjän tai asianomaisen tilinhoitajayhteisön ohjeiden mukaisesti. Mikäli merkitsijä merkitsee Osakkeita myös Merkintäoikeuksien perusteella, Osakkeiden merkintä ilman Merkintäoikeuksia tulee tehdä samalla, kun merkitään Osakkeita Merkintäoikeuksien perusteella. Mikäli merkitsijä antaa useita merkintätoimeksiantoja ilman Merkintäoikeuksia, merkintätoimeksiannot yhdistetään yhdeksi merkinnäksi merkitsijää kohti.

Merkintätoimeksiantoja voidaan antaa seuraavissa merkintäpaikoissa:

- OP-Pohjola-ryhmään kuuluvien osuuspankkien ja Helsingin OP Pankki Oyj:n pankkien toimipisteissä niiden aukioloaikoina;

- OP 0100 0500 puhelinpalvelun kautta. Asiakkailla, jotka tekevät merkintöjä puhelimitse, tulee olla henkilökohtainen verkkopankkipalvelusopimus OP-Pohjola-ryhmän kanssa. Tehtäessä merkintöjä puhelimitse osakkeenomistajan henkilöllisyys todennetaan verkkopankkitunnuksilla; ja

- sellaisten tilinhoitajayhteisöjen kautta, joilla on merkintöjen vastaanottamista koskeva sopimus Pääjärjestäjän kanssa.

 

Osakeannissa merkittävien Osakkeiden Merkintähinta on maksettava kokonaisuudessaan merkinnän tekemisen yhteydessä Pääjärjestäjän tai asianomaisen tilinhoitajayhteisön antamien ohjeiden mukaisesti.

Niiden osakkeenomistajien tai muiden Osakeantiin osallistuvien sijoittajien, joiden osakkeet tai Merkintäoikeudet on rekisteröity hallintarekisterin hoitajan nimiin, on annettava merkintätoimeksianto hallintarekisterin hoitajan ohjeiden mukaisesti.

Merkintäoikeuksien perusteella tai ilman Merkintäoikeuksia tehdyt merkinnät ovat sitovia, eikä niitä voi muuttaa tai peruuttaa muutoin kuin näiden ehtojen kohdan ”Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa” mukaisesti.

Merkintäoikeudet, joita ei ole käytetty ennen Merkintäajan päättymistä 7.2.2013, raukeavat arvottomina.

Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa

Jos Osakeantiin liittyvää rekisteröintiasiakirjaa tai arvopaperiliitettä (yhdessä ”Esite”) täydennetään sen jälkeen, kun Finanssivalvonta on hyväksynyt Esitteen ja ennen kuin kaupankäynti Osakkeilla alkaa sellaisen olennaisen Esitteessä olevan virheen tai puutteen johdosta, jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle, sijoittajilla, jotka ovat merkinneet Osakkeita ennen täydennyksen julkaisemista, on oikeus peruuttaa merkintänsä. Sijoittajilla on oikeus peruuttaa tekemänsä merkintä kahden (2) pankkipäivän tai Finanssivalvonnan erityisestä syystä päättämän pidemmän ajan, kuitenkin enintään neljän (4) pankkipäivän, kuluessa siitä, kun täydennys on julkistettu. Peruutusoikeutta voi käyttää vain, mikäli sijoittaja on merkinnyt Osakkeita ennen Esitteen täydennyksen julkistamista ja tällainen täydennys on julkistettu Merkintäajan alkamisen ja Merkintäoikeuksien perusteella merkittyjä Osakkeita vastaavien väliaikaisten osakkeiden NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä (”Helsingin Pörssi”) tapahtuvan kaupankäynnin alkamisen välillä. Merkinnän peruutus koskee peruutettavalla merkinnällä tehtyjä merkintöjä kokonaisuudessaan. Peruuttamisoikeudesta ja siihen liittyvistä menettelyohjeista ilmoitetaan pörssitiedotteella samanaikaisesti Esitteen mahdollisen täydentämisen kanssa. Jos Merkintäoikeuden haltija on myynyt tai muuten siirtänyt Merkintäoikeutensa, myyntiä tai siirtoa ei voi peruuttaa.

Julkinen kaupankäynti Merkintäoikeuksilla

Merkintäoikeuksien haltijat voivat myydä Merkintäoikeutensa milloin tahansa ennen kuin julkinen kaupankäynti Merkintäoikeuksilla päättyy. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä 24.1.2013 klo 9.30 ja 31.1.2013 klo 18.30 välisenä aikana.

Merkintöjen hyväksyminen

Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki Merkintäoikeuksien perusteella ja näiden Osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyt merkinnät, jotka on tehty osakemerkintään soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti.

Mikäli kaikkia Osakkeita ei ole merkitty Merkintäoikeuksien perusteella, Yhtiön hallitus päättää ilman Merkintäoikeuksia merkittyjen Osakkeiden allokaatiosta seuraavasti:

  • ensiksi niille, jotka ovat merkinneet Osakkeita myös Merkintäoikeuksien perusteella. Mikäli Osakeanti ylimerkitään tällaisten merkitsijöiden toimesta, allokaatio tällaisille merkitsijöille määräytyy tällaisten merkitsijöiden Osakkeiden merkintään käyttämien Merkintäoikeuksien lukumäärän mukaisessa suhteessa ja, mikäli tämä ei ole mahdollista, arpomalla;
  • toiseksi niille, jotka ovat merkinneet Osakkeita ainoastaan ilman Merkintäoikeuksia ja, mikäli Osakeanti ylimerkitään tällaisten merkitsijöiden toimesta, allokaatio tällaisille merkitsijöille määräytyy suhteessa Osakkeiden määriin, jotka tällaiset merkitsijät ovat merkinneet ja, mikäli tämä ei ole mahdollista, arpomalla; ja
  • kolmanneksi näissä Osakeannin ehdoissa mainituille merkintätakaajille merkintätakausten enimmäismäärään asti ja niiden muiden ehtojen mukaisesti siten, että merkintätakausten käyttö määräytyy tarvittaessa suhteessa merkintätakausten määriin ja, mikäli tämä ei ole mahdollista, arpomalla. Merkintätakaajien merkintäaika päättyy 13.2.2013 klo 9.30.

Yhtiön hallitus päättää merkintöjen hyväksymisestä arviolta 13.2.2013. Yhtiö julkistaa Osakeannin lopullisen tuloksen pörssitiedotteella arviolta 13.2.2013. Mikäli Yhtiö ei allokoi kaikkia sijoittajan merkintätoimeksiannossa mainittuja ilman Merkintäoikeuksia merkittyjä Osakkeita, Yhtiö palauttaa saamatta jääneiden Osakkeiden Merkintähinnan sijoittajalle arviolta 14.2.2013. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.

Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

Osakeannissa Merkintäoikeuksien perusteella merkityt Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille merkinnän rekisteröimisen jälkeen väliaikaisina osakkeina (ISIN-tunnus FI4000059076), jotka vastaavat uusia Osakkeita. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Yhtiön nykyiseen osakelajiin (ISIN-tunnus FI0009008007) arviolta 14.2.2013. Ilman Merkintäoikeuksia merkityt ja hyväksytyt Osakkeet kirjataan merkitsijöiden arvo-osuustileille, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 14.2.2013.

Osakasoikeudet

Uudet Osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin ja merkitty Yhtiön osakasluetteloon arviolta 14.2.2013.

Optio-oikeuksien haltijat

Yhtiön hallituksen 30.11.2011 varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2011 antaman valtuutuksen nojalla hyväksymien optio-oikeuksien ehtojen (”Optio-oikeudet 2011”) mukaan Optio-oikeuksien 2011 haltijalla sama tai yhdenvertainen oikeus osakkeenomistajan kanssa mikäli Yhtiö ennen osakemerkintää päättää osakeannista taikka uusien optio-oikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Yhdenvertaisuus toteutetaan Optio-oikeuksien 2011 ehtojen mukaan hallituksen päättämällä tavalla siten, että merkittävissä olevien osakkeiden määriä, merkintähintoja tai molempia muutetaan.

Optio-oikeuksien haltijoiden ja osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi Yhtiön hallitus on 16.1.2013 Osakeannin johdosta tarkistanut Optio-oikeuksien 2011 merkintäsuhdetta ja merkintähintaa Optio-oikeuksien 2011 ehtojen mukaisesti. Optio-oikeuksien IV/A osalta tarkistettu merkintäsuhde on 2,333 ja merkintähinta 0,489 euroa osakkeelta. Optio-oikeuksien IV/B ja IV/C osalta merkintäsuhde ja merkintähinta tullaan tarkistamaan vastaavasti optio-oikeuksien mahdollisten jakamisten yhteydessä.

Osakkeiden enimmäismäärä pyöristetään osakkeiden merkitsemisen yhteydessä alaspäin täysiin osakkeisiin ja kokonaismerkintähinta lasketaan käyttäen pyöristettyä osakkeiden lukumäärää ja pyöristäen lähimpään senttiin. Yllä kuvattujen, optio-oikeuksia IV/A koskevien tarkistusten johdosta Optio-oikeuksilla 2011 merkittävien osakkeiden tarkistettu enimmäismäärä on 1 260 000.

Osakeannin johdosta tehtävät edellä kuvatut tarkistukset Optio-oikeuksien 2011 ehtoihin tulevat voimaan, kun Optio-oikeuksilla 2011 merkittävien osakkeiden tarkistettu enimmäismäärä tulee rekisteröidyksi kaupparekisteriin arviolta 14.2.2013 edellyttäen, että Osakeanti toteutetaan täysimääräisesti suunnitellun mukaisesti. Näin ollen Optio-oikeudet 2011 eivät oikeuta osallistumaan Osakeantiin.

Lisätietoja Optio-oikeuksien 2011 ehdoista on Osakeantiin liittyvän rekisteröintiasiakirjan kohdassa ”Osakkeet ja osakepääoma”.

Informaatio

Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä Merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Hitsaajankatu 24, FI-00810 Helsinki.

Sovellettava laki ja riitaisuuksien ratkaiseminen

Osakeantiin ja Osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeantia mahdollisesti koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.

Muut seikat

Yhtiön hallitus päättää Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä.

Lisätietoja Osakkeiden merkitsemiseen liittyvistä seikoista löytyy Osakeantiin liittyvän arvopaperiliitteen kohdasta ”Ohjeita osakkeenomistajille ja merkitsijöille”.


Attachments

Ixonos_pörssitiedote_Osakeanti_2013.pdf