KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN


PKC Group Oyj         Pörssitiedote         11.3.2013 klo 10.00

 

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

 

PKC Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.4.2013 klo 13.00 Helsingissä, Pörssitalossa, osoitteessa Fabianinkatu 14. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo 12.00.

 

A. YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

 

1. Kokouksen avaaminen

 

2. Kokouksen järjestäytyminen

 

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

 

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

 

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

 

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

  • Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen.

 

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen

 

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

 

Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 86,2 miljoonaa euroa, josta voitonjakokelpoisia on 63,8 miljoonaa euroa ja josta tilikauden tulos on 42,0 miljoonaa euroa. Hallitus esittää 4.4.2013 pidettävälle yhtiökokoukselle, että osinkona jaetaan 0,70 euroa/osake, yhteensä 15,1 miljoonaa euroa, ja loppuosa jakokelpoisista varoista jätetään omaan pääomaan. Osakemäärä saattaa muuttua ennen täsmäytyspäivää rekisteröitävien osakemerkintöjen johdosta. Osingonjaon täsmäytyspäivä on 9.4.2013 ja osingon maksupäivä 16.4.2013. Ehdotettu voitonjako ei hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä.

 

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille

 

10. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista päättäminen

 

Hallitus esittää nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti, että

  • valittaville hallituksen jäsenille maksetaan toimikaudella, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, vuosipalkkiota seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 60 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 45 000 euroa ja hallituksen muille jäsenille 30 000 euroa;
  • valiokuntien puheenjohtajille maksetaan vuosipalkkiona lisäksi 10 000 euroa ja muille jäsenille 5 000 euroa;
  • kokouspalkkiota hallituksen kokouksista seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 1 200 euroa per kokous ja muille hallituksen jäsenille 800 euroa per kokous. Kokouspalkkio maksetaan kaksinkertaisena, mikäli hallituksen jäsen osallistuu fyysisesti kokoukseen, joka pidetään hänen asuinmaansa ulkopuolella. Kokouspalkkiota ei makseta päätöspöytäkirjoista eikä valiokuntien kokouksista;
  • lisäksi maksetaan hallituksen ja valiokuntien kokouksista johtuvat matka- ja majoituskustannukset.

 

Hallitus esittää tarkastusvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti, että valittavalle tilintarkastajalle maksetaan palkkio ja matkakulut kohtuullisen laskun mukaan.

 

11. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien lukumäärästä päättäminen

 

Hallitus esittää, nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti, että yhtiön hallitukseen valitaan seitsemän jäsentä ja tarkastusvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti, että tilintarkastajaksi valitaan yksi Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö.

 

12. Hallituksen jäsenten valitseminen

 

Hallitus esittää nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti, että hallitukseen valitaan uudelleen Outi Lampela, Shemaya Levy, Robert Remenar, Matti Ruotsala, Jyrki Tähtinen ja Harri Suutari ja että uutena jäsenenä hallitukseen valitaan Wolfgang Dietz (s. 1953), itsenäinen konsultti ajoneuvo- ja toimittajateollisuudessa. Hallitukseen ensimmäistä kertaa ehdolla oleva henkilö esitellään tarkemmin yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.pkcgroup.com.

 

13. Tilintarkastajan valitseminen

 

Hallitus esittää tarkastusvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan KPMG Oy Ab, KHT - yhteisö, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Virpi Halosen.

 

14. Kokouksen päättäminen

 

 

B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT

 

Edellä mainitut hallituksen ehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.pkcgroup.com. Yhtiön vuosikertomus, joka sisältää tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen sekä selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä on saatavilla internet-sivuilla 13.3.2013. Hallituksen ehdotukset ja vuosikertomus ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla internetsivuilla 15.4.2013 alkaen.

 

 

C. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE

 

1. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen

 

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 21.3.2013 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

 

Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 28.3.2013 klo 10.00. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:

a) internetissä osoitteessa www.pkcgroup.com

b) sähköpostitse osoitteeseen sanna.raatikainen@pkcgroup.com

c) puhelimitse numeroon 020 1752 110 maanantaista perjantaihin klo 9.00–16.00

d) telefaksilla numeroon 020 1752 214 tai

e) kirjeitse osoitteeseen PKC Group Oyj, Susanna Männikkö, PL 174, 90401 Oulu.

 

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

 

2. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

 

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä PKC Group Oyj, Sanna Raatikainen, Unioninkatu 20-22, 00130 Helsinki ennen ilmoittautumisajan päättymistä.

 

3. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

 

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 21.3.2013. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 28.3.2013, klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

 

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisö ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi yhtiön tilapäiseen osakasluetteloon viimeistään 28.3.2013, klo 10.00 mennessä.

 

4. Muut tiedot

 

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.

 

PKC Group Oyj:llä on kokouskutsun päivänä yhteensä 21 574 097 osaketta ja ääntä.

 

 

Helsinki, 11.3.2013

 

PKC Group Oyj

Hallitus

 

Matti Hyytiäinen

toimitusjohtaja

 

 

Lisätietoja antaa:

toimitusjohtaja Matti Hyytiäinen, PKC Group Oyj, 0400 710 968

 

 

 

JAKELU

 

NASDAQ OMX

Keskeiset tiedotusvälineet

www.pkcgroup.com

 

 

PKC Group on asiakkaidensa globaali kumppani, joka suunnittelee, valmistaa ja integroi sähkönjakelujärjestelmiä, elektroniikkaa ja niihin liittyviä arkkitehtuurikomponentteja hyötyajoneuvoteollisuuteen sekä valituille muille toimialoille. Konsernilla on tehtaita Brasiliassa, Irlannissa, Kiinassa, Meksikossa, Puolassa, Saksassa, Suomessa, Ukrainassa, Virossa, Venäjällä sekä Yhdysvalloissa. Konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli 928,2 miljoonaa euroa. PKC Group Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.