QPR SOFTWARE OYJ OSTAA OMIA OSAKKEITAAN


QPR SOFTWARE OYJ      PÖRSSITIEDOTE  20.3.2013 KLO 9:15

QPR SOFTWARE OYJ OSTAA OMIA OSAKKEITAAN

QPR Software Oyj:n hallitus on päättänyt, että yhtiö hankkii varsinaisen yhtiökokouksen 14.3.2013 myöntämän valtuutuksen perusteella omia osakkeitaan.

Hankitut osakkeet tullaan käyttämään valtuutuksen mukaisesti yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena yrityskaupoissa tai yhtiön hankkiessa liiketoimintaansa liittyvää omaisuutta, sekä osana yhtiön henkilöstön kannustusjärjestelmää hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa, sekä muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi. Yhtiökokouksen myöntämä valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Osakkeiden hankinta alkaa aikaisintaan 27.3.2013. Osakkeet hankitaan arvoon, joka yhtiön osakkeille hankintahetkellä on muodostunut NASDAQ OMX Helsinki Oy:n julkisessa kaupankäynnissä. Hallituksen päätöksen mukaan osakkeita voidaan ostaa enintään 250 000 kappaletta.

QPR SOFTWARE OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Jaakkola,
puh. 040 502 6397
www.qpr.fi

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.qpr.fi