Verkkokauppa.com Oyj, 2013-04-09 11:27 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Verkkokauppa.comin työntekijät ovat tehneet kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on mahdollistaa kannettavien tietokoneiden käyttäminen eduskunnassa. Kansalaisaloite on päivätty 24.3.2013 ja oikeusministeriön asianumero on OM 64/52/2013. Kansalaisaloitteen voi lukea osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/258
Tällä hetkellä kansanedustajat voivat käyttää istuntosalissa vain taulutietokoneita. Eduskuntaan hankittiin vuonna 2012 Apple iPad taulutietokoneita iOS-käyttöjärjestelmällä 127 000 eurolla. Istuntosalissa ei tällä hetkellä saa käyttää esimerkiksi kannettavaa, joiden ohjelmistot sekä laitteen käyttöliittymä mahdollistaisivat tehokkaamman ja ergonomisemman työskentelyn eduskunnassa.
”Mielestämme kansanedustajalla pitäisi olla oikeus käyttää eduskuntasalissa myös kannettavaa tietokonetta. Tällä hetkellä kansanedustaja voi työskennellä joko taulutietokoneella tai matkapuhelimella. Kannettavan käytön etuja tehokkuuden lisäksi olisivat mm. paperipinojen käsittelyn ja tulostamisen vähentyminen, sekä tietotekniikan tarjoamien hyötyjen hyväksikäyttö ja oikeanlaisen viestin välittäminen koko yhteiskuntaan. Nyky-yhteiskunnassa on tärkeää hallita ja myös mahdollistaa erilaisten teknisten laitteiden käyttö eikä pitäytyä vanhentuneissa työskentelytavoissa. Mielestämme Suomen eduskunnan tulisi nostaa tietoteknisten laitteiden hyväksikäyttö näkyvämmin esille ja näyttää asiassa esimerkkiä myös muille maille”, toteaa ostopäällikkö Vesa Järveläinen Verkkokauppa.comista.
”On vähän hassua, että puhutaan tietoyhteiskunnasta, mutta silti korkeinta päätäntävaltaa käyttävien suomalaisten odotetaan työskentelevän ilman tarjolla olevia välineitä. Olemme huolissamme voivatko kiireiset kansanedustajat työskennellä tehokkaasti, aikaa säästäen, sekä tuottaa helposti jaettavia dokumentteja ekologisesti. Emme usko tietokoneiden käytöstä olevan haittaa tai häiriötä eduskuntasalissa työskentelylle. Päinvastoin uskomme, että pöydiltä poistuvat paperipinot ja mahdollisuus hallita dokumentteja sähköisesti, sekä työskennellä ajantasaisilla ohjelmistoilla lisää eduskuntatyön uskottavuutta ja erityisesti tehokkuutta”, arvioi Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä.
Samuli Seppälä
Osto- ja toimitusjohtaja
Verkkokauppa.com Oyj
samuli.seppala@verkkokauppa.com
Vesa Järveläinen
Ostopäällikkö
Verkkokauppa.com Oyj
vesa.jarvelainen@verkkokauppa.com