Stockmann-konsernin liikevaihto huhtikuussa 2013


Helsinki, Suomi, 2013-05-15 08:00 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- STOCKMANN Oyj Abp, Pörssitiedote 15.5.2013 klo 9.00 EET

Stockmann-konsernin liikevaihto oli 212,0 miljoonaa euroa huhtikuussa 2013. Liikevaihto kasvoi 3,6 prosenttia, kun mukaan ei lasketa Venäjällä ja Suomessa lopetettuja franchising-toimintoja. Huhtikuussa oli useissa maissa kaksi kauppapäivää enemmän kuin vuonna 2012 pääsiäisen ajankohdan vuoksi. Konsernin maaliskuun ja huhtikuun yhteenlaskettu liikevaihto ilman lopetettuja franchising-toimintoja laski 1,1 prosenttia.

Tavarataloryhmän liikevaihto kasvoi 3,8 prosenttia, kun mukaan ei lasketa lopetettuja franchising-toimintoja. Liikevaihto kasvoi 2,4 prosenttia Suomessa ja 6,2 prosenttia ulkomailla. Venäjällä kasvu oli vahvaa erityisesti paikallisvaluutassa. Onnistunut Hullut Päivät -kampanja, jonka liikevaihto kasvoi 10 prosenttia, vauhditti kuukauden myyntiä.

Muotiketjujen liikevaihto kasvoi 3,5 prosenttia. Suomessa liikevaihto laski 12,8 prosenttia ja ulkomailla kasvoi 7,6 prosenttia. Lindexin euromääräinen liikevaihto kasvoi 8,9 prosenttia osin vahvistuneen Ruotsin kruunun ansiosta. Kevään pääkampanjan aloitus nosti kuukauden liikevaihtoa. Paikallisvaluutoissa liikevaihto kasvoi 5,6 prosenttia. Kasvua oli kaikissa maissa Suomea lukuun ottamatta. Seppälän liikevaihto laski 20,7 prosenttia. Liikevaihto laski kaikissa maissa.

Huhtikuun liikevaihto (ilman ALV:a)

  4/2013
Me
Muutos
%
Muutos-%
ilman lopetettuja franchising-toimintoja*
Tavarataloryhmä Suomi       94,9 0,7 2,4
Tavarataloryhmä ulkomaat    53,1 3,3 6,2
Tavarataloryhmä yhteensä    148,0 1,6 3,8
Muotiketjut Suomi 10,8 -12,8 -12,8
Muotiketjut ulkomaat  53,3 7,6 7,6
Muotiketjut yhteensä 64,1 3,5 3,5
Muu toiminta -0,1    
Suomi yhteensä              105,7 -1,0 0,5
Ulkomaat yhteensä       106,3 5,4 6,9
Stockmann yhteensä 212,0 2,1 3,6


Tammi–huhtikuun liikevaihto (ilman ALV:a)

  1-4/2013
Me
Muutos
%
Muutos-%
ilman lopetettuja franchising-toimintoja*
Tavarataloryhmä Suomi       276,4 -2,2 -1,2
Tavarataloryhmä ulkomaat    141,7 -1,3 2,2
Tavarataloryhmä yhteensä    418,1 -1,9 -0,1
Muotiketjut Suomi 40,9 -14,6 -14,6
Muotiketjut ulkomaat  184,5 0,5 0,5
Muotiketjut yhteensä 225,4 -2,6 -2,6
Muu toiminta -0,3    
Suomi yhteensä              317,0 -4,2 -3,3
Ulkomaat yhteensä       326,2 -0,3 1,2
Stockmann yhteensä 643,2 -2,2 -1,1

Muutos-%: muutos verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kauteen.
* Muutos verrattuna liikevaihtoon, jossa ei ole mukana Venäjällä vuonna 2012 lopetettu Bestseller-franchising-toiminta ja keväällä 2013 lopetettu Suomen Zara-franchising-toiminta.

Lisätietoja:
Hannu Penttilä, toimitusjohtaja, puh. (09) 121 5801
Pekka Vähähyyppä, talousjohtaja, puh. (09) 121 3351

www.stockmanngroup.com


STOCKMANN Oyj Abp

Hannu Penttilä
toimitusjohtaja

Jakelu:
NASDAQ OMX
Keskeiset tiedotusvälineet