Maarianhamina, 2013-05-15 08:00 CEST (GLOBE NEWSWIRE) --
Viking Line Abp OSAVUOSIKATSAUS 15.5.2013, klo 09.00
VIKING LINEN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.2013 - 31.3.2013
Konsernin liikevaihto kasvoi ensimmäisellä kvartaalilla 1. tammikuuta – 31. maaliskuuta 2013 13,6 prosentilla 115,0 miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan kvartaaliin 2012 (101,2 Meur 1. tammikuuta – 31. maaliskuuta 2012). Liiketulos oli -18,9 miljoonaa euroa (-19,5 Meur). Rahoitustuotot ja -kulut olivat -1,9 miljoonaa euroa (-0,4 Meur). Konsernin tulos ennen veroja oli -20,7 Meur (-19,9 Meur). Tulos verojen jälkeen oli -15,7 miljoonaa euroa (-15,1 Meur).
Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella on yhä kovaa, mikä merkitsee hintapaineen jatkumista. Matkustaja- ja hintakehitys tilikauden jäljellä olevana aikana on ratkaisevaa konsernin tulokselle. Hallitus arvioi, että liiketulos ilman myyntivoittoja vuodelta 2013 tulee olemaan parempi kuin vuoden 2012 liiketulos. Sen lisäksi liiketulos paranee Isabellan noin 23 miljoonan euron myyntivoitolla.
LIIKEVAIHTO JA TULOS
Konsernin liikevaihto kasvoi ensimmäisellä kvartaalilla 1. tammikuuta – 31. maaliskuuta 2013 13,6 prosentilla 115,0 miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan kvartaaliin 2012 (101,2 Meur 1. tammikuuta – 31. maaliskuuta 2012). Liiketulos oli -18,9 miljoonaa euroa (-19,5 Meur). Rahoitustuotot ja -kulut olivat -1,9 miljoonaa euroa (-0,4 Meur). Konsernin tulos ennen veroja oli -20,7 Meur (-19,9 Meur). Tulos verojen jälkeen oli -15,7 miljoonaa euroa (-15,1 Meur).
Matkustajatoiminnan tuotot kasvoivat 15,5 prosentilla 105,2 miljoonaan euroon (91,1 Meur), samalla kun rahtitoiminnan tuotot supistuivat 4,1 prosentilla 9,1 miljoonaan euroon (9,5 Meur). Myyntikate kasvoi 15,0 prosentilla 83,1 miljoonaan euroon (72,2 Meur). Konsernin käyttökulut kasvoivat 11,2 prosentilla 102,1 miljoonaan euroon (91,8 Meur). Viking Gracen liikenteen onnistunut alku on pääsynä parempiin matkustajatoiminnan tuottoihin. Samalla Viking Gracen liikenteen aloituksesta johtuneet kertaluonteiset kulut painoivat alas tulosta.
Ruotsin kruunu on edelleen vahva, mikä pohjimmiltaan on positiivista konsernille.
LIIKENNE JA MARKKINAT
Konserni harjoittaa matkustaja- ja rahtiliikennettä seitsemällä aluksella pohjoisella Itämerellä. Tammikuussa 2013 konsernin uusi lippulaiva Viking Grace korvasi Isabellan Turku–Maarian-hamina/Långnäs–Tukholma -reitillä. Isabella myytiin huhtikuussa 2013. Muuten konsernin alukset liikennöivät samoilla linjoilla kuin 2012.
Matkustajamäärä lisääntyi raportointikauden aikana 94 828 matkustajalla ja oli 1 346 750 matkustajaa (1 251 922). Viking Linen rahtimäärät olivat 28 747 yksikkökuormaa (31 636). Viking Linen rahtimarkkinaosuus oli 21,1 % (21,8 %).
Viking Line on vahvistanut markkinaosuuksiaan raportointikauden aikana linjalla Turku–Maarianhamina/Långnäs–Tukholma 11,0 prosenttiyksiköllä 58,4 prosenttiin ja linjalla Helsinki–Maarianhamina–Tukholma 1,0 prosenttiyksiköllä 46,6 prosenttiin. Markkinaosuus kasvoi myös risteilyliikenteessä Tukholman ja Maarianhaminan välillä 5,7 prosenttiyksiköllä 54,0 prosenttiin. Markkinaosuus linjalla Helsinki–Tallinna supistui 1,2 prosenttiyksiköllä 23,5 prosenttiin. Lyhyessä reittiliikenteessä Ahvenanmerellä markkinaosuus supistui 14,5 prosenttiyksiköllä 30,8 prosenttiin, koska lähtöjen määrää vähennettiin. Konsernin kokonaismarkkinaosuus liikennöintialueella oli täten 35,1 % (33,5 %).
INVESTOINNIT JA RAHOITUS
Viking Grace toimitettiin STX Finland Oy:n telakalta suunnitelmien mukaisesti 10. tammikuuta 2013. Aluksen hankintameno oli 224,4 miljoonaa euroa. Ensimmäisen kvartaalin aikana 2013 investoinnit Viking Graceen olivat 162,7 miljoonaa euroa, samalla kun konsernin muut investoinnit olivat 3,0 miljoonaa euroa. Konsernin investoinnit olivat täten yhteensä 165,7 miljoonaa euroa (16,1 Meur). Viking Line Abp on nostanut 179,0 miljoonan euron lainan Viking Gracen rahoittamiseksi.
31. maaliskuuta 2013 konsernin pitkäaikaiset korolliset velat olivat 237,2 miljoonaa euroa (81,6 Meur). Omavaraisuusaste oli 28,2 %, kun se oli 43,8 % edellisenä vuonna.
Konsernin rahavarat olivat maaliskuun lopussa 41,7 miljoonaa euroa (29,2 Meur). Liiketoiminnan nettorahavirta oli -16,9 miljoonaa euroa (-20,5 Meur).
RAPORTOINTI
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS -standardien mukaisesti tilinpäätöslyhennelmänä raportointikaudelta noudattaen IAS 34 -standardia. Kirjanpidolliset arvioinnit ja oletukset sekä tilinpäätöksen laadinta- ja laskentaperiaatteet ovat samat kuin viimeisessä tilinpäätöksessä. Tuloslaskelman tuloverot on laskettu keskimääräisen verokannan mukaan, jota sovellettaisiin vuoden odotettuun kokonaistulokseen. Osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu.
RAPPORTIONTIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Isabella myytiin Hansalink Limited:lle 22. huhtikuuta 2013. Isabellan myynti on suunniteltu osa Viking Linen uuden risteilyaluksen Viking Gracen rahoituksesta. Kokonaismyyntihinta on noin 30 miljoonaa euroa ja myyntivoittoa syntyy noin 23 miljoonaa euroa.
ORGANISAATIO JA HENKILÖSTÖ
Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 2 984 henkilöä (2 892), joista emoyhtiössä 1 921 (1 795). Maissa työskenteli 679 henkilöä (699) ja merellä 2 305 henkilöä (2 193).
YHTIÖKOKOUS
Viking Line Abp:n varsinainen yhtiökokous 19. huhtikuuta 2013 vahvisti emoyhtiön tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen, sekä hyväksyi hallituksen osingonjakoehdotuksen ettei osinkoa jaeta tilikaudelta 1. tammikuuta - 31. joulukuuta 2012. Kokous myönsi hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden.
Yhtiön hallituksen kokoonpanoa muutettiin seuraavasti. Åsa Cederin kieltäytyessä uudelleenvalinnasta Ulrica Danielsson valittiin hallituksen varajäseneksi. Hallitus on täten seuraavaan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti seuraava: Ben Lundqvist (puheenjohtaja), Nils-Erik Eklund, Trygve Eriksson, Erik Grönberg, Agneta Karlsson, Dick Lundqvist sekä Lars G. Nordström. Varajäsenet ovat Ulrica Danielsson, Stefan Lundqvist ja Johnny Rosenholm.
Yhtiön tilintarkastajiksi valittiin uudelleen KHT Johan Kronberg ja KHT Martin Grandell sekä varatilintarkastajaksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.
RISKITEKIJÖITÄ
Tilinpäätöksen julkistamisen jälkeen ei ole tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat arvioihin liiketoiminnan riskeistä lyhyellä aikavälillä. Erityiset riskit lähitulevaisuudessa liittyvät ensi sijassa polttoaineiden hintoihin.
NÄKYMÄT KOKO TOMINTAVUODELLE 2013
Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella on yhä kovaa, mikä merkitsee hintapaineen jatkumista. Matkustaja- ja hintakehitys tilikauden jäljellä olevana aikana on ratkaisevaa konsernin tulokselle. Hallitus arvioi, että liiketulos ilman myyntivoittoja vuodelta 2013 tulee olemaan parempi kuin vuoden 2012 liiketulos. Sen lisäksi liiketulos paranee Isabellan noin 23 miljoonan euron myyntivoitolla.
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA | |||
2013 | 2012 | 2012 | |
MEUR | 1.1-31.3 | 1.1-31.3 | 1.1-31.12 |
LIIKEVAIHTO | 115,0 | 101,2 | 516,1 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 0,1 | 0,4 |
Kulut | |||
Tavarat ja palvelut | 31,9 | 29,0 | 149,6 |
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 32,9 | 31,2 | 125,2 |
Poistot ja arvonalentumiset | 9,3 | 7,1 | 28,5 |
Liiketoiminnan muut kulut | 59,9 | 53,5 | 210,7 |
133,9 | 120,8 | 514,1 | |
LIIKETULOS | -18,9 | -19,5 | 2,4 |
Rahoitustuotot | 0,2 | 0,2 | 1,6 |
Rahoituskulut | -2,0 | -0,6 | -2,5 |
TULOS ENNEN VEROJA | -20,7 | -19,9 | 1,6 |
Tuloverot | 5,0 | 4,8 | -0,7 |
TILIKAUDEN TULOS | -15,7 | -15,1 | 0,9 |
Muuntoerot | 0,0 | 0,1 | 0,1 |
RAPORTOINTIKAUDEN LAAJA TULOS | -15,8 | -15,0 | 1,0 |
Tuloksen jakautuminen: | |||
Emoyhtiön omistajille | -15,7 | -15,1 | 0,9 |
Laajan tuloksen jakautuminen: | |||
Emoyhtiön omistajille | -15,8 | -15,0 | 1,0 |
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | |||
laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | -1,45 | -1,39 | 0,09 |
KONSERNIN TASE | |||
MEUR | 31.3.2013 | 31.3.2012 | 31.12.2012 |
VARAT | |||
Pitkäaikaiset varat | |||
Aineettomat hyödykkeet | 1,1 | 1,1 | 0,9 |
Maa-alueet | 1,1 | 1,1 | 1,1 |
Rakennukset ja rakennelmat | 12,2 | 7,8 | 12,3 |
Vuokrakiinteistöjen perusparannusmenot | 0,5 | 0,5 | 0,5 |
Alukset | 384,6 | 190,5 | 174,2 |
Koneet ja kalusto | 8,1 | 5,6 | 8,1 |
Ennakkomaksut | - | 39,5 | 61,1 |
Myytävissä olevat sijoitukset | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Saamiset | 0,7 | 0,8 | 0,7 |
Pitkäaikaiset varat yhteensä | 408,2 | 246,9 | 258,9 |
Lyhytaikaiset varat | |||
Vaihto-omaisuus | 16,8 | 14,5 | 15,2 |
Tuloverosaamiset | 5,2 | 5,9 | 1,9 |
Myyntisaamiset ja muut saamiset | 39,7 | 49,1 | 29,1 |
Rahavarat | 41,7 | 29,2 | 45,3 |
Lyhytaikaiset varat yhteensä | 103,4 | 98,7 | 91,5 |
Myytävänä olevat alukset | 7,1 | - | - |
VARAT YHTEENSÄ | 518,7 | 345,6 | 350,4 |
OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
Oma pääoma | |||
Osakepääoma | 1,8 | 1,8 | 1,8 |
Rahastot | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Muuntoerot | 0,0 | 0,1 | 0,1 |
Kertyneet voittovarat | 144,4 | 149,4 | 160,0 |
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | 146,2 | 151,3 | 162,0 |
Oma pääoma yhteensä | 146,2 | 151,3 | 162,0 |
Pitkäaikaiset velat | |||
Laskennalliset verovelat | 29,7 | 31,2 | 29,7 |
Pitkäaikaiset korolliset velat | 237,2 | 81,6 | 73,1 |
Pitkäaikaiset velat yhteensä | 266,9 | 112,8 | 102,8 |
Lyhytaikaiset velat | |||
Lyhytaikaiset korolliset velat | 23,6 | 8,6 | 8,7 |
Ostovelat ja muut velat | 82,1 | 72,8 | 76,9 |
Lyhytaikaiset velat yhteensä | 105,6 | 81,4 | 85,6 |
Velat yhteensä | 372,5 | 194,2 | 188,4 |
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 518,7 | 345,6 | 350,4 |
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | |||
2013 | 2012 | 2012 | |
MEUR | 1.1-31.3 | 1.1-31.3 | 1.1-31.12 |
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |||
Tilikauden tulos | -15,7 | -15,1 | 0,9 |
Oikaisut | |||
Poistot ja arvonalentumiset | 9,3 | 7,1 | 28,5 |
Muut erät, joihin ei liity rahavirtaa | -0,1 | 0,1 | 0,1 |
Korkokulut ja muut rahoituskulut | 1,7 | 0,5 | 1,6 |
Korkotuotot ja muut rahoitustuotot | 0,0 | -0,2 | -0,4 |
Osinkotuotot | - | - | 0,0 |
Tuloverot | -5,0 | -4,8 | 0,7 |
Käyttöpääoman muutokset | |||
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -10,6 | -10,0 | -0,2 |
Vaihto-omaisuuden muutos | -1,6 | -0,9 | -1,6 |
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | 3,9 | 2,8 | 7,1 |
Maksetut korot | -0,2 | -0,5 | -1,6 |
Maksetut muut rahoituskulut | -0,2 | 0,0 | -0,1 |
Saadut korot | 0,0 | 0,1 | 0,5 |
Saadut muut rahoitustuotot | 0,0 | 0,0 | 0,1 |
Maksetut verot | 1,7 | 0,3 | -2,7 |
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA | -16,9 | -20,5 | 32,8 |
INVESTOINNIT | |||
Alusinvestoinnit | -164,8 | -1,1 | -4,0 |
Muut käyttöomaisuusinvestoinnit | -0,9 | -1,9 | -11,0 |
Ennakkomaksut | - | -13,1 | -34,7 |
Muun käyttöomaisuuden myynti | 0,0 | - | 0,1 |
Pitkäaikaisten saamisten muutos | 0,0 | 0,0 | 0,2 |
Saadut osingot | - | - | 0,0 |
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA | -165,7 | -16,1 | -49,5 |
RAHOITUS | |||
Pitkäaikaisten velkojen nostot | 179,0 | 0,1 | 1,0 |
Pitkäaikaisten velkojen lyhennykset | 0,0 | 0,0 | -9,4 |
Maksetut osingot | - | - | -5,4 |
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA | 179,0 | 0,1 | -13,7 |
RAHAVAROJEN MUUTOS | -3,6 | -36,5 | -30,4 |
Rahavarat tilikauden alussa | 45,3 | 55,7 | 55,7 |
Eräpäivään asti pidettävien sijoitusten muutos | - | 10,0 | 20,0 |
RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA | 41,7 | 29,2 | 45,3 |
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | ||||||
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | ||||||
Osake- | Muunto- | Kertyneet | Oma pääoma | |||
MEUR | pääoma | Rahastot | erot | voittovarat | yhteensä | |
Oma pääoma 1.1.2013 | 1,8 | 0,0 | 0,1 | 160,0 | 162,0 | |
Osingonjako | - | |||||
Muuntoerot | 0,0 | -0,1 | 0,0 | 0,0 | ||
Tilikauden tulos | -15,7 | -15,7 | ||||
Tilikauden laaja tulos | 0,0 | -0,1 | -15,7 | -15,8 | ||
Oma pääoma 31.3.2013 | 1,8 | 0,0 | 0,0 | 144,4 | 146,2 | |
Oma pääoma 1.1.2012 | 1,8 | 0,0 | 0,1 | 164,4 | 166,3 | |
Osingonjako | - | |||||
Muuntoerot | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | ||
Tilikauden tulos | -15,1 | -15,1 | ||||
Tilikauden laaja tulos | 0,0 | 0,0 | -15,0 | -15,0 | ||
Oma pääoma 31.3.2012 | 1,8 | 0,0 | 0,1 | 149,4 | 151,3 |
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN | ||||
2013 | 2012 | 2012 | 2012 | |
MEUR | Q1 | Q4 | Q3 | Q2 |
LIIKEVAIHTO | 115,0 | 126,6 | 156,4 | 131,9 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 0,1 | 0,1 | 0,1 | 0,1 |
Kulut | ||||
Tavarat ja palvelut | 31,9 | 38,2 | 44,2 | 38,3 |
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 32,9 | 31,9 | 30,8 | 31,4 |
Poistot ja arvonalentumiset | 9,3 | 7,3 | 7,0 | 7,0 |
Liiketoiminnan muut kulut | 59,9 | 50,0 | 53,4 | 53,7 |
133,9 | 127,4 | 135,5 | 130,3 | |
LIIKETULOS | -18,9 | -0,7 | 21,0 | 1,6 |
Rahoitustuotot | 0,2 | 0,3 | 0,8 | 0,3 |
Rahoituskulut | -2,0 | -0,5 | -0,7 | -0,6 |
TULOS ENNEN VEROJA | -20,7 | -0,9 | 21,1 | 1,3 |
Tuloverot | 5,0 | 0,1 | -5,2 | -0,4 |
TILIKAUDEN TULOS | -15,7 | -0,8 | 15,8 | 0,9 |
Muuntoerot | 0,0 | -0,1 | 0,2 | 0,0 |
RAPORTOINTIKAUDEN LAAJA TULOS | -15,8 | -0,8 | 16,0 | 0,9 |
Tuloksen jakautuminen: | ||||
Emoyhtiön omistajille | -15,7 | -0,8 | 15,8 | 0,9 |
Laajan tuloksen jakautuminen: | ||||
Emoyhtiön omistajille | -15,8 | -0,8 | 16,0 | 0,9 |
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | ||||
laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | -1,45 | -0,07 | 1,47 | 0,08 |
SEGMENTTITIEDOT KONSERNI | |||
2013 | 2012 | 2012 | |
TOIMINTASEGMENTIT, MEUR | 1.1-31.3 | 1.1-31.3 | 1.1-31.12 |
Liikevaihto | |||
Alukset | 113,8 | 100,3 | 511,1 |
Jakamaton | 1,2 | 1,0 | 5,3 |
Tomintasegmentit yhteensä | 115,0 | 101,3 | 516,3 |
Eliminoinnit | 0,0 | 0,0 | -0,2 |
Konsernin liikevaihto yhteensä | 115,0 | 101,2 | 516,1 |
Liiketulos | |||
Alukset | -7,4 | -7,5 | 52,5 |
Jakamaton | -11,5 | -12,0 | -50,0 |
Konsernin liiketulos yhteensä | -18,9 | -19,5 | 2,4 |
ANNETUT VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET | |||
MEUR | 31.3.2013 | 31.3.2012 | 31.12.2012 |
Vastuusitoumukset | 262,3 | 91,1 | 84,1 |
Omasta puolesta annetut vakuudet | 316,2 | 134,7 | 112,2 |
Investointisitoumukset, joita ei kirjattu kirjanpitoon | - | 211,8 | 191,9 |
– kokonaisarvo | - | 250,8 | 253,0 |
TUNNUSLUVUT JA TILASTOT | |||
2013 | 2012 | 2012 | |
1.1-31.3 | 1.1-31.3 | 1.1-31.12 | |
Oma pääoma per osake, euroa | 13,54 | 14,01 | 15,00 |
Omavaraisuusaste | 28,2 % | 43,8 % | 46,2 % |
Investoinnit, Meur | 165,7 | 16,1 | 49,7 |
– % liikevaihdosta | 144,1 % | 15,9 % | 9,6 % |
Matkustajat | 1 346 750 | 1 251 922 | 6 349 903 |
Yksikkökuormat | 28 747 | 31 636 | 116 906 |
Henkilöstö, keskimäärin | 2 984 | 2 892 | 3 014 |
Tulos per osake = (Tulos ennen veroja – tuloverot +/– vähemmistöosuus) / Osakkeiden lukumäärä keskimäärin | |||
Oma pääoma per osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma / Osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä | |||
Omavaraisuusaste, % = (Oma pääoma mukaan luettuna vähemmistöosuus) / (Taseen loppusumma – saadut ennakot) | |||
Pyöristyksistä syntyy +/– 0,1 miljoonan euron pyöristyseroja. |
Seuraava osavuosikatsaus (tammikuu – kesäkuu 2013) julkaistaan 15. elokuuta 2013
Maarianhamina 14. toukokuuta 2013
VIKING LINE ABP
Hallitus
Mikael Backman
Toimitusjohtaja
TJ Mikael Backman, mikael.backman@vikingline.com, 018-27000