Metso vahvisti tilaussopimuksen CMPC Celulose Riograndensen kanssa


Metso Oyj:n pörssitiedote 26.6.2013 klo 14:15  paikallista aikaa

Metso ja CMPC Celulose Riograndense S.A. (CMPC) ovat vahvistaneet sopimuksen, jonka mukaan Metso toimittaa keskeisen teknologian CMPC:n Guaíba II -sellulinjalle Brasiliaan. Projektin kokonaisarvo on noin 800-900 miljoonaa euroa, josta Metson omat laitteet ja järjestelmät muodostavat noin 400 miljoonaa euroa.

Uusi sellulinja laajentaa Guaíban sellutehdasta. Linjan kapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia vuodessa ja se voidaan nostaa 1,5 miljoonaan tonniin pienin investoinnein.  Eteläiseen Brasiliaan Rio Grande do Sulin osavaltioon rakennettavan uuden sellulinjan suunnitellaan käynnistyvän vuoden 2015 ensimmäisen puoliskon aikana.

Metson toimitus sisältää sellulinjan keskeiset osat: sellun keitto ja kuitulinja, sellun kuivatus ja paalaus, haihduttamo, soodakattila, kaustisointi ja meesauuni ja kaikki prosessialueet kattava automaatiojärjestelmä sekä käyttäjien koulutussimulaattori.

Pääosa tilauksesta sisältyy Metson Massa, paperi ja voimantuotannon vuoden 2013 toisen neljänneksen saatuihin tilauksiin. Automaatiopaketti sisältyy Metso Automaation vuoden 2013 toisen neljänneksen saatuihin tilauksiin.

Tilauksen toimittavat Metson yksiköt Euroopassa ja Brasiliassa. Sen työllisyysvaikutus on noin 300 henkilötyövuotta Metsolle. Rakentamisen huippuvaiheen aikana työmaalla  Metsolle työskentelee noin 4 000 henkilöä.

"Sopimuksen vahvistamisen myötä saavutamme tärkeän virstanpylvään uuden sellutehtaan rakentamisessa Brasiliaan. Tämä on merkittävä vaihe Guaíba II -projektissa, johon liittyy paljon resursseja ja henkilöitä, jotka ovat työskennelleet väsymättä ja ammattimaisesti. Metson ammattitaito ja sitoutuminen työterveyteen ja turvallisuuteen olivat avaintekijöitä CMPC:n päätöksenteossa", toteaa Empresas CMPC:n johtaja Gonzalo García.

"Tämä CMPC:ltä saatu suuri tilaus on tunnustus Metson vahvalle kokonaisosaamiselle selluteollisuuden laitetoimittajana", toteaa Metson Massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminnan johtaja Pasi Laine. "Se on osoitus asiakkaidemme luottamuksesta meihin kokonaisten sellutehtaiden rakentajina ja paikallisesti kehitettyyn tietotaitoomme."

CMPC Celulose Riograndense kuuluu chileläiseen CMPC Celulosa -konserniin, joka on yksi Latinalaisen Amerikan suurimpia metsäyhtiöitä. Sen Chilessä ja Brasiliassa sijaitsevilla tehtailla valmistetaan noin 2,8 miljoonaa tonnia sellua vuodessa.

Metson massa-, paperi- ja voimantuotantoammattilaiset ovat erikoistuneet prosesseihin, koneisiin, laitteisiin, palveluihin, paperikonekudoksiin ja suodatinkankaisiin. Tarjontamme ja kokemuksemme kattavat prosessin koko elinkaaren: uudet tuotantolinjat, uudistukset ja palvelut.

Vuoden 2014 tammikuusta alkaen Metson Massa, paperi ja voimantuotanto -liiketoiminta palvelee asiakkaitaan entistäkin vahvemmin ja kilpailukykyisemmin itsenäisenä pörssiyhtiönä nimeltä Valmet*.

* Edellyttää Metson ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntää.

www.metso.com/pulpandpaper, www.metso.com/energy, www.twitter.com/metsopulppaper, www.twitter.com/metsoenergy


Metso on kansainvälinen teknologia- ja palvelutoimittaja prosessiteollisuuden asiakkailleen kaivos-, maarakennus-, massa ja paperi-, voimantuotanto- sekä öljy- ja kaasualalla. Metson 30 000 osaajaa yli 50 maassa edistävät asiakkaidemme kannattavuutta ja kestävää kehitystä ympäri maailman. Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

www.metso.com, www.twitter.com/metsogroup

Lisätietoja lehdistölle antavat:
Pasi Laine,  johtaja, Massa, paperi ja voimantuotanto, Metso, puh. 020 484 3200

Celso Tacla, aluejohtaja, Etelä-Amerikka, Massa, paperi ja voimantuotanto, Metso, puh.  + 55 41 3341 4444

Metso Oyj

Harri Nikunen
talous- ja rahoitusjohtaja

Juha Rouhiainen
sijoittajasuhdejohtaja

jakelu:

Nasdaq OMX Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.metso.com