Cencorp Oyj Pörssitiedote 1.7.2013 klo 16.10
CENCORP ON SOPINUT DANSKE BANK OYJ:N (AIKAISEMMIN SAMPO PANKKI OYJ) RAHOITUSSOPIMUSTEN VOIMASSAOLON JATKAMISESTA SEKÄ SAVCOR GROUP OY:N JA SAVCOR INVEST BV:N LAINOJEN ERÄPÄIVIEN SIIRROSTA
Cencorpilla on Danske Bank Oyj:n (aikaisemmin Sampo Pankki Oyj) kanssa yhteismäärältään neljän miljoonaan euron rahoitussopimukset, jotka olivat voimassa 30.6.2013 asti. Cencorp on sopinut Danske Bankin kanssa rahoitussopimusten voimassaolon jatkamisesta syyskuun 2013 loppuun asti.
Savcor Group Oy ja Cencorp sopivat joulukuussa 2012 Savcor Group Oy:n Cencorpille vuonna 2009 antaman ja 25.5.2010 oman pääoman ehtoiseksi vaihtovelkakirjalainaksi muutetun noin 1,2 miljoonan euron lainan eräpäivän siirtämisestä kesäkuun 2013 loppuun. Cencorp on sopinut Savcor Group Oy:n kanssa laina-ajan jatkamisesta syyskuun 2013 loppuun asti.
Cencorpilla on miljoonan euron laina Savcor Invest BV:ltä (ent. AC Invest BV), joka on Savcor Group Oy:n tytäryhtiö. Laina-aikaa jatkettiin joulukuussa 2012 30.6.2013 asti. Yhtiöt ovat sopineet laina-ajan jatkamisesta syyskuun 2013 loppuun saakka.
Cencorpin vaihtovelkakirjalainojen merkinnät sekä Tekesin tuotekehityslaina ovat parantaneet yhtiön maksuvalmiutta. Investointien yhä jatkuessa ja yhtiön varautuessa merkittävään liikevaihdon kasvuun käyttöpääomatilanne pysynee kireänä kunnes toiminta kääntyy käyttökatteeltaan positiiviseksi.
Mikkelissä, 1. heinäkuuta 2013
Cencorp Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Iikka Savisalo, toimitusjohtaja, p. 040 521 6082, iikka.savisalo@savcor.com
Jakelu:
NASDAQ OMX, Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.cencorp.com
Cencorp Oyj on yksi johtavista teollisuusautomaatioratkaisujen valmistajista. Jyrsintään, erikoiskomponenttien ladontaan, testaukseen ja laser-työstöön suunnitellut laitteet tehostavat asiakkaiden tuotantoa merkittävästi. Tuotevalikoimaan kuuluvat myös EMI-suojaukset, RFID-antennit sekä muut joustavat virtapiirit, joita ovat mm. aurinkosähkömoduleissa käytettävät CBS– johtimet ja matkapuhelinten antennit. Asiakkaita ovat mm. autoelektroniikkavalmistajat sekä telekommunikaatio-, teollisuusautomaatio- ja puhelinkameravalmistajat sekä aurinkosähkömoduleitten valmistajat. Cencorpin pääkonttori on Mikkelissä. Yhtiö on osa suomalaista Savcor-konsernia.