Cargotecin Kalmarille suuri jatkotilaus TraPacin täysin automatisoituun konttiterminaaliin Los Angelesiin


CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 16. SYYSKUUTA 2013 KLO 9.00


Cargoteciin kuuluva Kalmar on saanut mittavan sopimuksen 17 automaattisen
konttinosturin ja 11 automaattisen kuljetuslukin toimittamisesta Los Angelesissa
toimivalle johtavalle terminaalipalvelujen tarjoajalle TraPac Inc:lle, joka on
Mitsui OSK Linesin tytäryhtiö. Toimitukset tapahtuvat vuonna 2015 ja vuoden
2016 alussa. Osapuolet ovat sopineet, ettei tilauksen kauppahintaa julkisteta.

Sopimus on jatkoa lokakuussa 2011 saadulle Kalmarin 10 automaattisen
konttinosturin ja 17 automaattisen kuljetuslukin tilaukselle. Kalmarilla on
vankka kokemus satama-automaatiosta, ja tämä projekti oli sen ensimmäinen suuri
automaatiotilaus Amerikoista.

"TraPac on yksi Kalmarin tärkeimpiä automaatioprojekteja, jossa olemme päässeet
osoittamaan kykymme tarjota automaation kokonaisratkaisuja, joihin sisältyy
laitteistot ja ohjelmistot. TraPacin ja Kalmarin joustava ja avoin kumppanuus on
ollut menestyksemme kulmakiviä ja on sitä vastaisuudessakin", toteaa Kalmarin
Amerikat-alueen johtaja Lennart Brelin.

"Terminaalijärjestelmien integrointi on meille erittäin tärkeää, ja yhteistyö
yhden toimittajan kanssa takaa sen, että hankkeet ja toiminnot toteutetaan
täsmällisesti, luotettavasti ja aikataulun puitteissa. Luotamme Kalmarin
kokemukseen sekä automaattisten konttinosturien että automaattisten
horisontaalisten kuljetusjärjestelmien alalla", toteaa TraPacin suunnittelu- ja
kehitysjohtaja Scott Axelson.

Osa terminaalista on tarkoitus avata kaupalliseen käyttöön vuoden 2014 toisella
neljänneksellä.

Lisätietoja lehdistölle:

Lennart Brelin, Kalmarin Amerikat-alueen johtaja, puh. +1 419 482 6840

Maija Eklöf, viestintäjohtaja, Kalmar, puh. 020 777 4096,
maija.eklof@kalmarglobal.com

Lisätietoja sijoittajille:

Paula Liimatta, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 777 4084

Cargotec tehostaa tavaravirtojen kulkua niin maalla kuin merelläkin -
kaikkialla, missä tavara liikkuu. Cargotecin brändit MacGregor, Kalmar ja Hiab
tunnetaan johtavista lastin- ja kuormankäsittelyalan ratkaisuistaan ympäri
maailman. Maailmanlaajuinen Cargotecin verkosto toimii lähellä asiakkaita, ja
kattavat huoltopalvelut takaavat laitteiden jatkuvan, luotettavan ja
ympäristöystävällisen toiminnan. Cargotecin liikevaihto vuonna 2012 oli 3,3
miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 10 000 henkilöä. Cargotecin B-
sarjan osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä kaupankäyntitunnuksella CGCBV.
www.cargotec.fi

[HUG#1729281]