Ixonos Oyj:n hallitus on päättänyt enintään noin 5,43 miljoonan euron merkintäetuoikeusannista


Helsinki, Suomi, 2013-11-11 11:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Ixonos Oyj          Pörssitiedote          11.11.2013 klo 12:00

 

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

 

Ixonos Oyj:n ("Ixonos" tai "Yhtiö") hallitus on päättänyt enintään noin 5,43 miljoonan euron merkintäetuoikeusannista ("Osakeanti"), jonka ehtojen pääkohdat ovat seuraavat:

  • Merkintähinta on 0,07 euroa osaketta kohdin
  • Annetaan yksitoista (11) uutta osaketta jokaista yhtä (1)täsmäytyspäivänä 14.11.2013 omistettua osaketta kohden, merkintäsuhde (1:11)
  • Osakkeilla käydään kauppaa ilman merkintäoikeuksia 12.11.2013 alkaen ja Osakeannin täsmäytyspäivä on 14.11.2013
  • Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä 19.11-26.11.2013
  • Osakeannin merkintäaika on 19.11-3.12.2013

 

Ixonosin hallitus on 30.10.2013 pidetyn yhtiökokouksen myöntämän valtuutuksen perusteella päättänyt enintään noin 5,43 miljoonan euron Osakeannista, jossa Yhtiö tarjoaa osakkeenomistajien merkintäoikeuteen perustuen enintään 77 526 075 uutta osaketta ("Osakkeet"). Osakeannilla kerättävät varat Yhtiö suunnittelee käyttävänsä Yhtiön oman pääoman ja taseen vahvistamiseen. Osakeannista saaduilla varoilla Yhtiö suunnittelee muun muassa lyhentävänsä olemassa olevia velkojaan sekä parantavansa käyttöpääomaansa.

 

Osakkeenomistajat, jotka ovat Osakeannin täsmäytyspäivänä 14.11.2013 merkittyinä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, saavat automaattisesti kutakin omistamaansa Yhtiön osaketta kohden yhden vapaasti luovutettavan arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden. Yksi (1) merkintäoikeus oikeuttaa merkitsemään yksitoista (11) Osaketta. Merkintähinta on 0,07 euroa kultakin Osakkeelta, vastaten noin 32 prosentin laskennallista alennusta Osakeannin jälkeiseen teoreettiseen osakkeen hintaan (TERP), laskettuna Ixonosin 8.11.2013 NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä listatun osakkeen päätöskurssista.

 

Optio-oikeuksien haltijoiden ja osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi Yhtiön hallitus on 30.10.2013 tarkistanut 1.11.2013 kaupparekisteriin merkityn Yhtiön osakkeiden yhdistämisen johdosta sekä 11.11.2013 tarkistanut Osakeannin johdosta Optio-oikeuksien 2011 merkintäsuhdetta ja merkintähintaa Optio-oikeuksien 2011 ehtojen mukaisesti. Optio-oikeuksien IV/A osalta tarkistettu merkintäsuhde on 5,60 ja merkintähinta 0,27 euroa osakkeelta. Optio-oikeuksien IV/C osalta tarkistettu merkintäsuhde on 5,60 ja merkintähinta 0,19 euroa osakkeelta. Tarkistamisen yhteydessä Optio-oikeudet 2011 ohjelmaan kuuluvat optio-oikeudet IV/B on todettu rauenneeksi.

 

Yhtiön osakkeenomistajista Turret Oy Ab ("Turret") (noin 24,25 prosenttia osakkeista), Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pertti Ervi (noin 0,35 prosenttia osakkeista) ja Yhtiön toimitusjohtaja Esa Harju (noin 0,17 prosenttia osakkeista) ovat antaneet sitoumukset merkitä täysimääräisesti oman omistusosuutensa nojalla merkittävissä olevat uudet Osakkeet. Turretin antama merkintäsitoumus on ehdollinen sille, että Finanssivalvonta myöntää Turretille pysyvän poikkeusluvan velvollisuudesta tehdä arvopaperimarkkinalain mukainen pakollinen julkinen ostotarjous Yhtiön lopuista osakkeista ja Yhtiön liikkeeseen laskemista sen osakkeisiin oikeuttavista arvopapereista siinä tapauksessa, että Turretin omistusosuus ylittäisi merkintäsitoumuksen johdosta 30 prosenttia Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä Osakeannin seurauksena.

 

Merkintäsitoumusten lisäksi Turret on antanut takauksen merkitä Osakeannissa muuten mahdollisesti merkitsemättä jääviä Osakkeita 1,0 miljoonalla eurolla. Mikäli annettua merkintätakausta käytetään, merkintätakausta käytetään vain siltä osin kuin merkintätakaajan omistus ei merkintäsitoumuksen ja merkintätakauksen käytön seurauksena ylitä 30 prosenttia Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä.

 

Osakeannin yhteydessä Turret on 7.11.2013 antanut sitoumuksen, jonka mukaan Turret vaatii Yhtiölle myöntämiään yhteensä noin 3,5 miljoonan euron lyhytaikaisia lainoja takaisin maksettaviksi aikaisintaan 31.12.2014, mikäli Osakeanti toteutetaan nettomääräisenä vähintään 4,5 miljoonan euron suuruisena 20.12.2013 mennessä. Turret ei myöskään kuittaa merkintäsitoumuksen- ja takauksen perusteella tekemiensä osakemerkintöjen merkintähintoja yllä mainittuihin lainoihin perustuvilla saamisillaan. Sitoumuksen mukaan Turretilla on, niin vaatiessaan, oikeus konvertoida kyseisiä lainojaan kokonaan tai osittain joko Ixonosin liikkeeseen laskemaksi osakepääomaksi, hybridilainaksi tai Yhtiön muuksi IFRS-sääntöjen mukaiseksi oman pääoman ehtoiseksi instrumentiksi siten, että instrumentin ehdot ovat markkinaehtoisia. Mikäli Osakeanti, Suunnattu Osakeanti ja Optio- tai Erityisten Oikeuksien liikkeeseenlasku (kuten määritelty alla, yhdessä ”Annit”) toteutetaan 31.12.2014 mennessä vähintään 5 miljoonan euron suuruisena, on Turret oikeutettu vaatimaan kyseisten lainojen takaisinmaksua korkoineen sillä määrällä, jolla Antien toteutus ylittää nettomääräisenä 5 miljoonaa euroa. Yhtiön hallitus ja Yhtiön rahoitussopimuksen mukaiset rahoittajat ovat hyväksyneet sitoumuksen.

 

Merkintäsitoumusten ja -takauksen sekä Turretin yllä mainitun sitoumuksen toteutuminen edellyttää lisäksi tiettyjen tavanomaisten ehtojen täyttymistä.

 

Yhtiö on 8.10.2013 tiedottanut suunnitelmistaan Osakeannin lisäksi kerätä enintään 3,5 miljoonaa euroa laskemalla liikkeelle osakkeita osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustumattomassa osakeannissa ("Suunnattu Anti") tai optio-oikeuksia tai muita osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia ("Optio- tai Erityiset Oikeudet"). Yhtiö jatkaa Suunnatun Annin ja Optio- tai Erityisten Oikeuksien liikkeeseenlaskun selvitystä Osakeannin jälkeisen hallituksen antivaltuutuksen puitteissa.

 

Yhtiö on jättänyt Osakeantiin liittyvän esitteen Finanssivalvonnalle hyväksyttäväksi. Olettaen, että esite hyväksytään arviolta 14.11.2013, esite on saatavilla painettuna arviolta 19.11.2013 alkaen Ixonosin pääkonttorista osoitteessa Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki ja NASDAQ OMX Helsinki Oy:n palvelupisteestä osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki sekä sähköisenä Yhtiön verkkosivulla www.ixonos.com. Esitteen hyväksymisestä tiedotetaan erikseen.

 

Osakeannin alustava tulos julkistetaan arviolta 4.12.2013 ja lopullinen tulos arviolta 10.12.2013. Osakeannin ehdot ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä. Osakeannin pääjärjestäjänä toimii Pohjola Corporate Finance Oy.

 

 

 

Helsingissä, 11. marraskuuta 2013

 

IXONOS OYJ

 

Hallitus

 

Lisätietoja

Esa Harju, toimitusjohtaja, puh. +358 40 844 3367, esa.harju@ixonos.com

Teppo Talvinko, talousjohtaja, puh. +358 40 7153 660, teppo.talvinko@ixonos.com

 

Jakelu

NASDAQ OMX Helsinki Oy

www.ixonos.com

 

HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Nämä kirjalliset materiaalit eivät ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Pohjola Corporate Finance Oy eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.


 

OSAKEANNIN EHDOT

 

Ixonos Oyj:n (”Yhtiö”) 30.10.2013 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta tai kaikkien tai joidenkin edellä mainittujen yhdistelmistä yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen nojalla annettavien uusien osakkeiden tai valtuutuksen nojalla luovutettavien Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden määrä voi olla yhteensä enintään 120 000 000 osaketta, mikä tällä hetkellä vastaa noin 17-kertaista määrää Yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on voimassa vuonna 2014 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

 

Yhtiön hallitus päätti 11.11.2013 laskea liikkeelle yllä olevan ylimääräisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla enintään 77 526 075 uutta osaketta (”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvassa osakeannissa näiden ehtojen mukaisesti (”Osakeanti”).

Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat noin 1 100 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeantia sekä noin 91,7 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä Osakeannin jälkeen edellyttäen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti.

 

Pohjola Corporate Finance Oy (”Pääjärjestäjä”) toimii Osakeannin pääjärjestäjänä.

Merkintäoikeus

 

Oikeus merkitä Osakkeita Merkintäoikeuksien perusteella

Osakkeet tarjotaan Yhtiön osakkeenomistajien merkittäväksi heidän osakeomistuksensa suhteessa.

 

Osakkeenomistaja, joka on Osakeannin täsmäytyspäivänä 14.11.2013 (”Täsmäytyspäivä”) merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, saa automaattisesti yhden (1) vapaasti luovutettavissa olevan arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden (”Merkintäoikeus”) (ISIN-tunnus FI4000072889) jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa yhtä (1) osaketta kohden.

 

Osakkeenomistaja tai se henkilö tai yhteisö, jolle Merkintäoikeudet ovat siirtyneet, on oikeutettu merkitsemään jokaista yhtä (1) Merkintäoikeutta kohden yksitoista (11) Osaketta. Osakkeiden murto-osia ei voi merkitä.

 

Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Osakkeita ilman Merkintäoikeuksia

 

Yhtiön hallitus päättää mahdollisten Merkintäoikeuksien perusteella merkitsemättä jääneiden Osakkeiden tarjoamisesta toissijaisessa merkinnässä osakkeenomistajille tai muille sijoittajille, jotka ovat jäljempänä määritellyn Merkintäajan aikana antaneet merkintätoimeksiannon merkitä Osakkeita ilman Merkintäoikeuksia.

Merkintäsitoumus ja -takaus

 

Yhtiön suurin osakkeenomistaja Turret Oy Ab ("Turret") (edustaen noin 24,25 prosenttia osakkeista), Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pertti Ervi (edustaen noin 0,35 prosenttia osakkeista) ja Yhtiön toimitusjohtaja Esa Harju (edustaen noin 0,17 prosenttia osakkeista) ovat Osakeantiin liittyen antaneet sitoumuksen merkitä täysimääräisesti oman omistusosuutensa nojalla merkittävissä olevat uudet Osakkeet. Turretin antama merkintäsitoumus on ehdollinen sille, että Finanssivalvonta myöntää Turretille pysyvän poikkeusluvan velvollisuudesta tehdä arvopaperimarkkinalain mukainen pakollinen julkinen ostotarjous Yhtiön lopuista osakkeista ja Yhtiön liikkeeseen laskemista sen osakkeisiin oikeuttavista arvopapereista siinä tapauksessa, että Turretin omistusosuus ylittäisi merkintäsitoumuksen johdosta 30 prosenttia Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä Osakeannin seurauksena.

 

Merkintäsitoumuksen lisäksi Turret on antanut takauksen merkitä Osakeannissa muuten mahdollisesti merkitsemättä jääviä Osakkeita 1,0 miljoonalla eurolla.  Mikäli Turretin antamaa merkintätakausta käytetään, merkintätakausta käytetään kuitenkin vain siltä osin kuin Turretin omistus ei merkintäsitoumuksen ja -takauksen käytön seurauksena ylitä 30 prosenttia Yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä.

 

Merkintäsitoumusten ja -takauksen toteutuminen edellyttää tiettyjen tavanomaisten ehtojen täyttymistä.

Merkintähinta

 

Osakkeiden merkintähinta Osakeannissa on 0,07 euroa Osakkeelta (”Merkintähinta”). Osakkeen Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintähinta on määritelty siten, että se sisältää noin 85 prosentin alennuksen Yhtiön osakkeen osakeantipäätöstä edeltävän NASDAQ OMX Helsinki Oy:n (”Helsingin Pörssi”) kaupankäyntipäivän päätöskurssiin nähden.

Merkintäaika

 

Merkintäaika alkaa 19.11.2013 klo 9.30 ja päättyy 3.12.2013 klo 16.30 (”Merkintäaika”). Tilinhoitajayhteisöt voivat asettaa merkinnän tekemiselle Merkintäajan päättymistä aikaisemmin päättyviä aikarajoja.

Merkintöjen tekeminen ja maksu

Merkintäoikeuksien haltija voi osallistua Osakeantiin merkitsemällä Osakkeita arvo-osuustilillään olevilla Merkintä­oikeuksilla ja maksamalla Merkintähinnan. Jokainen Merkintäoikeus oikeuttaa haltijansa merkitsemään yksitoista (11) Osaketta. Osakkeiden murto-osia ei voi merkitä. Voidakseen osallistua Osakeantiin Merkintäoikeuksien haltijan on annettava merkintätoimeksianto Pääjärjestäjän tai asianomaisen tilinhoitajayhteisön ohjeiden mukaisesti.

Osakkeenomistaja tai muu sijoittaja voi merkitä Osakkeita ilman Merkintäoikeuksia antamalla merkintätoimeksiannon ja maksamalla Merkintähinnan. Merkintätoimeksianto on annettava Pääjärjestäjän tai asianomaisen tilinhoitajayhteisön ohjeiden mukaisesti. Mikäli merkitsijä merkitsee Osakkeita myös Merkintäoikeuksien perusteella, Osakkeiden merkintä ilman Merkintäoikeuksia tulee tehdä samalla, kun merkitään Osakkeita Merkintäoikeuksien perusteella. Mikäli merkitsijä antaa useita merkintätoimeksiantoja ilman Merkintäoikeuksia, merkintätoimeksiannot yhdistetään yhdeksi merkinnäksi merkitsijää kohti.

Merkintätoimeksiantoja voidaan antaa seuraavissa merkintäpaikoissa:

  • OP-Pohjola-ryhmään kuuluvien osuuspankkien ja Helsingin OP Pankki Oyj:n pankkien toimipisteissä niiden aukioloaikoina; sekä
  • sellaisten tilinhoitajayhteisöjen kautta, joilla on merkintöjen vastaanottamista koskeva sopimus Pääjärjestäjän kanssa.

Osakeannissa merkittävien Osakkeiden Merkintähinta on maksettava kokonaisuudessaan merkinnän tekemisen yhteydessä Pääjärjestäjän tai asianomaisen tilinhoitajayhteisön antamien ohjeiden mukaisesti.

Niiden osakkeenomistajien tai muiden Osakeantiin osallistuvien sijoittajien, joiden osakkeet tai Merkintäoikeudet on rekisteröity hallintarekisterin hoitajan nimiin, on annettava merkintätoimeksianto hallintarekisterin hoitajan ohjeiden mukaisesti.

Merkintäoikeuksien perusteella tai ilman Merkintäoikeuksia tehdyt merkinnät ovat sitovia, eikä niitä voi muuttaa tai peruuttaa muutoin kuin näiden ehtojen kohdan ”Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa” mukaisesti.

Merkintäoikeudet, joita ei ole käytetty ennen Merkintäajan päättymistä 3.12.2013, raukeavat arvottomina.

Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa

 

Yhtiö julkaisee ilman aiheetonta viivytystä oikaisun tai täydennyksen Osakeantiin liittyvään esitteeseen (”Esite”), jos Esitteessä käy ilmi virhe tai puute tai ilmenee olennainen uusi tieto Esitteen hyväksymisen jälkeen, mutta ennen kuin kaupankäynti Osakkeilla alkaa Helsingin Pörssissä, ja jos tiedolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle. Sijoittajalla, joka on sitoutunut merkitsemään Osakkeita ennen Esitteen oikaisun tai täydennyksen julkaisemista, on oikeus peruuttaa päätöksensä määräajassa, joka on vähintään kaksi pankkipäivää siitä, kun oikaisu tai täydennys on julkaistu. Peruuttamisoikeuden edellytyksenä on lisäksi, että Esitteen virhe, puute tai olennainen uusi tieto on käynyt ilmi ennen Osakkeita edustavien väliaikaisten osakkeiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä tai, mikäli merkintä on tehty ilman Merkintäoikeuksia, ennen Osakkeiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä. Merkintöjen peruuttaminen voi koskea ainoastaan kaikkia peruuttamisoikeuden kohteena olevia Osakkeita, jotka osakkeenomistaja on merkinnyt. Peruuttamisoikeudesta ja siihen liittyvistä menettelyohjeista ilmoitetaan pörssitiedotteella samanaikaisesti Esitteen mahdollisen oikaisun tai täydentämisen kanssa. Jos Merkintäoikeuden haltija on myynyt tai muuten siirtänyt Merkintäoikeutensa, myyntiä tai siirtoa ei voi peruuttaa.

Julkinen kaupankäynti Merkintäoikeuksilla

 

Merkintäoikeuksien haltijat voivat myydä Merkintäoikeutensa milloin tahansa ennen kuin julkinen kaupankäynti Merkintäoikeuksilla päättyy. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä 19.11.2013 klo 9.30 ja 26.11.2013 klo 18.30 välisenä aikana.

Merkintöjen hyväksyminen

Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki Merkintäoikeuksien perusteella ja näiden Osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyt merkinnät, jotka on tehty osakemerkintään soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti.

Mikäli kaikkia Osakkeita ei ole merkitty Merkintäoikeuksien perusteella, Yhtiön hallitus päättää ilman Merkintäoikeuksia merkittyjen Osakkeiden allokaatiosta seuraavasti:

  • ensiksi niille, jotka ovat merkinneet Osakkeita myös Merkintäoikeuksien perusteella. Mikäli Osakeanti ylimerkitään tällaisten merkitsijöiden toimesta, allokaatio tällaisille merkitsijöille määräytyy tällaisten merkitsijöiden Osakkeiden merkintään käyttämien Merkintäoikeuksien lukumäärän mukaisessa suhteessa ja, mikäli tämä ei ole mahdollista, arpomalla;
  • toiseksi niille, jotka ovat merkinneet Osakkeita ainoastaan ilman Merkintäoikeuksia ja, mikäli Osakeanti ylimerkitään tällaisten merkitsijöiden toimesta, allokaatio tällaisille merkitsijöille määräytyy suhteessa Osakkeiden määriin, jotka tällaiset merkitsijät ovat merkinneet ja, mikäli tämä ei ole mahdollista, arpomalla; ja
  • kolmanneksi näissä Osakeannin ehdoissa mainitulle merkintätakaajalle merkintätakauksen enimmäismäärään asti ja sen muiden ehtojen mukaisesti siten, että merkintätakaajan merkintäaika päättyy kohdasta ”Merkintäaika” poiketen 10.12.2013 klo 10.00.

Yhtiön hallitus päättää merkintöjen hyväksymisestä arviolta 10.12.2013. Yhtiö julkistaa Osakeannin lopullisen tuloksen pörssitiedotteella arviolta 10.12.2013. Mikäli Yhtiö ei allokoi kaikkia sijoittajan merkintätoimeksiannossa mainittuja ilman Merkintäoikeuksia merkittyjä Osakkeita, Yhtiö palauttaa saamatta jääneiden Osakkeiden Merkintähinnan sijoittajalle arviolta 11.12.2013. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.

Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

 

Osakeannissa Merkintäoikeuksien perusteella merkityt Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille merkinnän rekisteröimisen jälkeen väliaikaisina osakkeina (ISIN-tunnus FI4000072897), jotka vastaavat uusia Osakkeita. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Yhtiön nykyiseen osakelajiin (ISIN-tunnus FI0009008007) arviolta 11.12.2013. Ilman Merkintäoikeuksia merkityt ja hyväksytyt Osakkeet kirjataan merkitsijöiden arvo-osuustileille, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 11.12.2013.

Osakasoikeudet

 

Uudet Osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin ja merkitty Yhtiön osakasluetteloon arviolta 11.12.2013.

Optio-oikeuksien haltijat

Yhtiön hallituksen 30.11.2011 varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2011 antaman valtuutuksen nojalla hyväksymien optio-oikeuksien ehtojen (”Optio-oikeudet 2011”) mukaan Optio-oikeuksien 2011 haltijalla sama tai yhdenvertainen oikeus osakkeenomistajan kanssa mikäli Yhtiö ennen osakemerkintää päättää osakeannista taikka uusien optio-oikeuksien tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Yhdenvertaisuus toteutetaan Optio-oikeuksien 2011 ehtojen mukaan hallituksen päättämällä tavalla siten, että merkittävissä olevien osakkeiden määriä, merkintähintoja tai molempia muutetaan.

Optio-oikeuksien haltijoiden ja osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi Yhtiön hallitus on 30.10.2013 tarkistanut 1.11.2013 kaupparekisteriin merkityn Yhtiön osakkeiden yhdistämisen johdosta sekä 11.11.2013 tarkistanut Osakeannin johdosta Optio-oikeuksien 2011 merkintäsuhdetta ja merkintähintaa Optio-oikeuksien 2011 ehtojen mukaisesti. Optio-oikeuksien IV/A osalta tarkistettu merkintäsuhde on 5,60 ja merkintähinta 0,27 euroa osakkeelta. Optio-oikeuksien IV/C osalta tarkistettu merkintäsuhde on 5,60 ja merkintähinta 0,19 euroa osakkeelta. Tarkistamisen yhteydessä Optio-oikeudet 2011 ohjelmaan kuuluvat optio-oikeudet IV/B on todettu rauenneeksi.

Osakkeiden enimmäismäärä pyöristetään osakkeiden merkitsemisen yhteydessä alaspäin täysiin osakkeisiin ja kokonaismerkintähinta lasketaan käyttäen pyöristettyä osakkeiden lukumäärää ja pyöristäen lähimpään senttiin. Yllä kuvattujen tarkistamisen johdosta Optio-oikeuksilla 2011 merkittävien osakkeiden tarkistettu enimmäismäärä on 3 359 520.

Osakeannin johdosta tehtävät edellä kuvatut tarkistukset Optio-oikeuksien 2011 ehtoihin tulevat voimaan, kun Optio-oikeuksilla 2011 merkittävien osakkeiden tarkistettu enimmäismäärä tulee rekisteröidyksi kaupparekisteriin arviolta 11.12.2013 edellyttäen, että Osakeanti toteutetaan täysimääräisesti suunnitellun mukaisesti. Näin ollen Optio-oikeudet 2011 eivät oikeuta osallistumaan Osakeantiin.

Lisätietoja Optio-oikeuksien 2011 ehdoista on Osakeantiin liittyvän rekisteröintiasiakirjan kohdassa ”Osakkeet ja osakepääoma”.

Informaatio

 

Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä Merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Hitsaajankatu 24, FI-00810 Helsinki.

Sovellettava laki ja riitaisuuksien ratkaiseminen

 

Osakeantiin ja Osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeantia mahdollisesti koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.

Muut seikat

 

Yhtiön hallitus päättää Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä.

Lisätietoja Osakkeiden merkitsemiseen liittyvistä seikoista löytyy Osakeantiin liittyvän arvopaperiliitteen kohdasta ”Ohjeita osakkeenomistajille ja merkitsijöille”.


Attachments

Ixonos_merkintäetuoikeusanti.pdf