Suomen ensimmäinen maalämpötoimisto sai ympäristösertifikaatin


Espoo, Suomi, 2013-11-21 08:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Lehdistötiedote
21.11.2013

SRV:n rakentama Derby Business Park on yltänyt LEED-ympäristösertifioinnin korkeimmalle tasolle ympäristöystävällisyydellään ja energiatehokkuudellaan. Kiinteistö on ensimmäinen maalämmöllä toimiva toimistokiinteistö Suomessa. Kesäkuussa 2013 valmistuneelle Derbylle myönnettiin LEED Platina -ympäristösertifikaatti. Myös SRV:n oma pääkonttori on sijoittunut Derbyyn.

Derby sai huippupisteet muun muassa kaikista energian käyttöön liittyvistä krediiteistä. Derbyn lämmitykseen ja jäähdytykseen käytetään maalämpöä ja kaikki hukkalämpö hyödynnetään.

”Energian ja veden kulutuksen säästöt eivät hyödytä pelkästään ympäristöä. Myös kiinteistön käyttäjät saavat selvää hyötyä pienempinä käyttökustannuksina”, SRV:n varatoimitusjohtaja Juha Pekka Ojala sanoo.

Kiinteistön led-valaistusta ohjataan läsnäolo- ja päivänvalo-ohjauksella. Elektronisten hanojen ansiosta vettä kuluu 20 prosenttia keskivertotoimistokiinteistöä vähemmän. Lisäksi talon ilmanvaihtojärjestelmä on 30 prosenttia tehokkaampi suunnittelunormien vaatimuksiin nähden. Automaatio-ohjaus säätelee jatkuvasti ilmanvaihdon tehokkuutta tilassa olevan henkilömäärän mukaan.

LEED Platina -tason varmisti katolle asennettu aurinkosähköjärjestelmä. Derbyn katolla on yli 1 000 neliömetrin alalla yhteensä 157 aurinkopaneelia, jotka muuntavat auringon säteilyä sähköenergiaksi, mikä hyödynnetään ilmanvaihtojärjestelmän käytössä.

Derby Business Park sijaitsee luonnon ja historiallisten maisemien keskellä Espoon ja Helsingin rajalla uuden Vermonsolmun liittymän vieressä. Turun moottoritien toisella puolella sijaitsee Gallen-Kallelan ateljee-museo ja Laajalahden luonnonsuojelualue. SRV:n lisäksi toimistokokonaisuuteen on siirtänyt Suomen-pääkonttorinsa muun muassa Siemens.

”SRV on uusiutuvan energian hyödyntämisessä edelläkävijä. Derby Business Park on antanut ympäristöystävällisestä rakentamisesta hyviä käytännön kokemuksia, joita tullaan hyödyntämään myös muissa hankkeissamme. Kaikki SRV:n omat toimitilahankkeet ympäristösertifioidaan”, Ojala kertoo.

Derby Business Park valittiin viime vuonna parhaaksi tietomallinnuskohteeksi kansainvälisessä kilpailussa projektin rakenne- ja talotekniikkasuunnittelun tehokkuuden ja innovatiivisuuden ansiosta. Projektin talotekniikkasuunnittelijana sekä energia- ja LEED-konsulttina toimi Granlund Oy.

SRV Yhtiöt Oyj
Viestintä

Lisätietoja:
Jyrki Suhonen, talotekniikan projektipäällikkö, 040 500 5692, jyrki.suhonen@srv.fi