Ixonosin merkintäetuoikeusanti päättynyt


Helsinki, Suomi, 2013-12-04 08:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Ixonos Oyj          Pörssitiedote          04.12.2013 klo 09:00


 

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

 

Ixonos Oyj:n (“Ixonos”) merkintäetuoikeusanti ("Osakeanti") päättyi eilen. Alustavan tuloksen mukaan merkintäoikeuksilla tehdyssä ensisijaisessa merkinnässä merkittiin noin 79,9 prosenttia ja ilman merkintäoikeuksia tehdyssä toissijaisessa merkinnässä noin 5,3 prosenttia Osakeannissa tarjolla olleiden osakkeiden enimmäismäärästä 77 526 075 osakkeesta. Turret Oy Ab ("Turret") on antanut takauksen merkitä Osakeannissa merkitsemättä jääviä osakkeita 1,0 miljoonalla eurolla. Merkintätakausta käytetään kuitenkin vain siltä osin kuin Turretin omistus ei ylitä 30 prosenttia Ixonosin kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä. Merkintätakauksen nojalla merkittävien osakkeiden määrä on alustavan tuloksen perusteella 1 986 435 vastaten noin 2,6 prosenttia tarjotuista osakkeista. Osakeannissa tarjolla olleiden osakkeiden enimmäismäärästä merkittiin noin 88 prosenttia. Osakeannin bruttotuotot ovat noin 4,8 miljoonaa euroa.

Turret on 7.11.2013 antamansa sitoumuksen mukaan ilmoittanut, että ei tule edellyttämään antamansa lyhytaikaisen siltarahoituksen takaisinmaksua ennen 31.12.2014 mikäli Osakeannin nettotuotot Ixonosille ylittävät 4,5 miljoonaa euroa. Osakeannin nettotuotot ylittivät mainitun rajan.

Ixonosin hallitus hyväksyy tehdyt merkinnät Osakeannin ehtojen mukaisesti 10.12.2013.

Ilman merkintäoikeuksia tapahtuvaan toissijaiseen merkintään osallistuneille osakkeenomistajille ja muille sijoittajille lähetetään vahvistuskirje toissijaisen merkinnän perusteella jaettavien osakkeiden lukumäärästä arviolta 11.12.2013.

”Haluamme kiittää osakkeenomistajiamme luottamuksesta ja osallistumisesta osakeantiin. Annin varoja käytetään yhtiön taseen vahvistamiseen ja rakentamaan edellytyksiä uuden strategiamme toteuttamiselle”, kommentoi Esa Harju, Ixonosin toimitusjohtaja.

Merkintäoikeuksilla merkittyjä osakkeita vastaavat väliaikaiset osakkeet otetaan kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tänään 4.12.2013. Ixonos julkistaa Osakeannin lopullisen tuloksen 10.12.2013 yhtiön hallituksen hyväksyttyä osakkeiden merkinnät. Kaikki Osakeannissa merkityt osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 11.12.2013, minkä jälkeen väliaikaiset osakkeet yhdistetään Ixonosin nykyiseen osakelajiin arviolta 11.12.2013. Uudet osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalla yhdessä muiden Ixonosin osakkeiden kanssa arviolta 12.12.2013 alkaen.

Ixonos on 8.10.2013 tiedottanut suunnitelmistaan Osakeannin lisäksi kerätä enintään 3,5 miljoonaa euroa laskemalla liikkeelle osakkeita osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustumattomassa osakeannissa ("Suunnattu Anti") tai optio-oikeuksia tai muita osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia ("Optio- tai Erityiset Oikeudet"). Ixonos jatkaa Suunnatun Annin ja Optio- tai Erityisten Oikeuksien liikkeeseenlaskun selvitystä Osakeannin jälkeisen hallituksen antivaltuutuksen puitteissa.

Osakeannin pääjärjestäjänä toimii Pohjola Corporate Finance Oy.

Helsinki, 4.12.2013

 

IXONOS OYJ

 

Hallitus

 

Lisätietoja

Esa Harju, toimitusjohtaja, puh. +358 40 844 3367, esa.harju@ixonos.com

Teppo Talvinko, talousjohtaja, puh. +358 40 7153 660, teppo.talvinko@ixonos.com

 

Jakelu

NASDAQ OMX Helsinki Oy

www.ixonos.com

 

HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Nämä kirjalliset materiaalit eivät ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

 

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Pohjola Corporate Finance Oy eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

 

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

 

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

 

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.


Attachments

Ixonos_merkintäetuoikeusanti_päättynyt.pdf