Nurminen Logistics Oyj:n hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta


Nurminen Logistics Oyj                                                     Pörssitiedote 14.1.2014 klo 16.10

Nurminen Logistics ottaa käyttöön uuden avainhenkilöiden optio-ohjelman. Optio-oikeuksien antamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi konsernin avainhenkilöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Optio-oikeuksilla kannustetaan avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi. Optio-oikeuksilla pyritään myös sitouttamaan avainhenkilöitä työnantajaan.

Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 1 500 000 kappaletta, ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 1 500 000 yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta. Optio-oikeuksista 500 000 merkitään tunnuksella 2014A, 500 000 merkitään tunnuksella 2014B ja 500 000 merkitään tunnuksella 2014C. Hallitus päättää optio-oikeuksien jakamisesta avainhenkilöille.

Nyt liikkeeseen laskettavien optio-oikeuksien perusteella merkittävät osakkeet vastaavat yhteensä enintään 10,34 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä mahdollisen osakemerkinnän jälkeen, jos merkinnässä annetaan uusia osakkeita.

Optio-oikeudella 2014 merkittävän osakkeen merkintähinta on 1,60 euroa osakkeelta. Merkintähinta perustuu yhtiön osakkeen vallitsevaan kurssitasoon. Osakkeen merkintähinta merkitään yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika on optio-oikeudella 2014A 1.4.2015 -31.3.2018, optio-oikeudella 2014B 1.4.2016 - 31.3.2018 ja optio-oikeudella 2014C 1.4.2017 - 31.3.2018. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika alkaa vain, mikäli konsernin nettotulos hallituksen päättämällä ajanjaksolla on positiivinen.

Optio-oikeuksilla tapahtuvien osakemerkintöjen seurauksena yhtiön osakkeiden lukumäärä voi nousta yhteensä enintään 1 500 000 osakkeella, jos merkinnässä annetaan uusia osakkeita.

Nurminen Logistics Oyj:n hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 15.4.2013 antaman valtuutuksen nojalla. Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 10 avainhenkilöä mukaan lukien konsernin johtoryhmän jäsenet sekä muut erikseen määritetyt johdon jäsenet. Optio-oikeuksien saaminen edellyttää kaikilta avainhenkilöiltä osakeomistusta yhtiössä. Optio-oikeuksien 2014 ehdot ovat tämän tiedotteen liitteenä.

Nurminen Logistics Oyj
Hallitus

Lisätietoja: Tero Kivisaari, hallituksen puheenjohtaja, p. 010 545 00

LIITE Nurminen Logistics Oyj:n optio-oikeuksien 2014 ehdot

JAKELU                                                                         
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet                                                     
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics tuottaa korkealaatuisia logistiikkapalveluja, kuten rautatiekuljetuksia, terminaalipalveluja, huolintaa ja erikois- ja raskaskuljetuksia sekä logistiikan lisäarvopalveluita. Yhtiöllä on logistiikka-alan osaamista kolmelta vuosisadalta, vuodesta 1886 saakka. Nurminen Logisticsin päämarkkina-alueet ovat Suomi, Itämeren alue ja Venäjä sekä muut Itä-Euroopan maat. Yhtiön osake on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä.  

 

 


Attachments

Nurminen Logistics Optio-oikeudet 2014.pdf