BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITEDOTE 28.2.2014 klo 8.55 Biotie päivittää näkymiä: Yhtiö aikoo viedä eteenpäin SYN120 -hanketta itse ja on päättänyt toistaiseksi olla käyttämättä optiotaan hankkia Neurelis -yhtiötä SYN120: Biotie on ollut pitkälle edenneissä keskusteluissa kumppanuudesta SYN120 -hankkeeseen liittyen. SYN120 on suun kautta otettava, tehokas 5HT6- ja 5HT2A -reseptorien salpaaja. Näiden vaikutusmekanismien yhdistelmä voi tuottaa SYN120:lle ainutlaatuisen, prokognitiivisen ja antipsykoottisen tehon yhdistävän terapeuttisen profiilin. SYN120:lla on tehty Faasi 1 kerta-annostutkimus ja kasvavien toistoannosten tutkimus sekä Faasi 1 PET (positroniemissiotomografia) -kuvantamistutkimus, jonka tarkoituksena oli määrittää sopiva annos jatkossa tehtäviin Faasi 2 tutkimuksiin. Yhtiö on nyt kuitenkin päätynyt siihen, että Biotien kannalta parempi vaihtoehto on SYN120:n vieminen omin voimin Faasi 2 tutkimukseen Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla. Potilasrekrytoinnin odotetaan alkavan vuoden 2014 loppuun mennessä. NRL-1 on patentoitu nenäsuihkeena annosteltava diatsepaamiformulaatio, jota Biotie on kehittänyt toistuvien äkillisten epilepsiakohtausten hoitoon. NRL-1 tuli osaksi Biotien tuotesalkkua kesäkuussa 2013, kun Yhtiö hankki yksinoikeuden ostaa Neurelis. Biotien, Neurelisin ja Neurelisin osakkeenomistajien välisen optiota koskevan sopimuksen perusteella Biotie maksoi Neurelisille 1 miljoonaa US dollaria yksinoikeudesta hankkia Neurelisin koko osakekanta ennalta sovitulla 8,75 miljoonan US dollarin kauppahinnalla. Kauppahinta tulisi maksettavaksi Biotien uusina osakkeina, jotka laskettaisiin liikkeeseen Biotien hallituksella olevan osakeantivaltuutuksen nojalla. Kauppahintaa voidaan tarkistaa eräiden hinnan määräytymiseen käytettyjen periaatteiden mukaisesti. Optio on voimassa siihen saakka kunnes NRL-1:lla aloitetaan myyntilupahakemuksen perustana toimivat kliiniset farmakokineettiset tutkimukset, kuitenkin enintään 3.12.2014 saakka. Yhdysvaltojen myyntilupaa tultaisiin hakemaan ns. 505(b)(2) -menettelyllä. Vuoden 2013 viimeisen vuosineljänneksen aikana Biotie jatkoi optiojärjestelyn nojalla NRL-1:n valmistusprosessiin sekä non-kliiniseen kehitykseen liittyviä töitä. Perusteellisen evaluaation jälkeen Yhtiö on nyt päätynyt siihen, että tuotteen riittävän aikainen pääsy markkinoille ei ole taattu ja että se ei tule käyttämään optiota hankkia Neurelis vuoden 2014 alkupuoliskolla toisin kuin aiemmin on ohjeistettu. Biotie ei toistaiseksi tule investoimaan merkittävästi NRL-1:n kehitykseen. Turku, 28.2.2014 Biotie Therapies Oyj Timo Veromaa Toimitusjohtaja Lisätietoja antaa: Sijoittajasuhdepäällikkö Virve Nurmi Puh. 02 274 8900, e-mail: virve.nurmi@biotie.com JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.biotie.com TIETOJA BIOTIESTÄ Biotie kehittää lääkkeitä erityisesti rappeuttaviin hermosairauksiin ja psykiatrisiin häiriöihin. Biotie on viime vuosien ajan menestyksellisesti toteuttanut tuotekehityshankkeiden sisään- ja uloslisensointiin perustuvaa "search, profile and partner" -strategiaa. Tämän strategian tuloksia ovat alkoholiriippuvuuden hoitoon käytettävä Selincro (nalmefeeni), joka sai EU- myyntiluvan helmikuussa 2013 ja jota Yhtiön lisenssikumppani H. Lundbeck A/S on parhaillaan tuomassa markkinoille ympäri Eurooppaa, sekä Parkinsonin taudin hoitoon kehitettävä uusi A2a-salpaaja totsadenantti, jota Yhtiö on viemässä Faasi 3 kehitykseen yhdessä kumppaninsa UCB Pharma S.A.:n kanssa. Lisäksi Biotiellä on option kautta yksinoikeus hankkia Neurelis, Inc., mukaanlukien NRL- 1, nenän kautta annosteltava diatsepaami epilepsian hoitoon. Biotie aikoo kartoittaa lisää vastaavan tyyppisiä hankkeita vahvan tuotesalkun luomiseksi. Biotien osakkeet ovat listattuna NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. [HUG#1765336]
Biotie päivittää näkymiä: Yhtiö aikoo viedä eteenpäin SYN120 -hanketta itse ja on päättänyt toistaiseksi olla käyttämättä optiotaan hankkia Neurelis -yhtiötä
| Source: Biotie Therapies