Fortum, UPM ja Valmet kehittävät yhdessä edistyneiden biomassapohjaisten polttoaineiden valmistustekniikkaa


 LEHDISTÖTIEDOTE 11.3.2014

Fortum, UPM ja Valmet kehittävät yhdessä edistyneiden biomassapohjaisten polttoaineiden valmistustekniikkaa

Fortum, UPM ja Valmet kehittävät yhdessä uutta teknologiaa, jolla voidaan valmistaa edistyneitä, pitkälle jalostettuja lignoselluloosapohjaisia polttoaineita. Lopputuotteita ovat muun muassa liikennepolttoaineet tai korkeamman jalostusarvon bionesteet. Hankkeen tavoitteena on kehittää bioöljyn jalostamiseen sopiva katalyyttinen pyrolyysitekniikka ja kaupallistaa se.

Useiden tutkimusten mukaan pyrolyysimenetelmä on kilpailukykyisin vaihtoehto edistyneiden lignoselluloosapohjaisten biopolttoaineiden valmistamiseen. Se on myös yksi tehokkaimmista tavoista saavuttaa EU:n vuodelle 2020 asettamat kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteet.

Viisivuotisen hankkeen nimi on LignoCat (Lignocellulosic fuels by Catalytic pyrolysis). Hanke on luonnollista jatkoa konsortion edelliselle bioöljyprojektille, jossa se kehitti yhdessä VTT:n kanssa kaupallistetun menetelmän teollisuuden lämmitysöljyn korvaamiseksi pyrolyysitekniikalla valmistetulla bioöljyllä.

LignoCat-projektissa tavoitteena on kehittää integroitu tekniikka, jolla voidaan valmistaa korkean jalostusarvon biopolttoaineita liikenteen tarpeisiin. Näillä polttoaineilla voitaisiin korvata fossiilisia polttoaineita, mikä puolestaan toisi uutta liiketoimintaa konsortion jäsenyhtiöille.

"Kehitämme entistä tehokkaampaa pyrolyysiteknologiaa, jolla voidaan tuottaa laadukasta, liikennepolttoaineiden tai välituotteiden valmistukseen soveltuvaa bioöljyä. Projekti luo meille uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja johtaa uusiin kestäviin prosesseihin ja tuotteisiin. Näemme projektissa paljon potentiaalia ja olemme iloisia voidessamme jatkaa yhteistyötä vanhojen kumppaneidemme kanssa", Valmetin teknologia-, tutkimus- ja kehitysjohtaja Jussi Mäntyniemi sanoo.

Hankkeen onnistuessa se kannustaa laitoksia ja metsäteollisuutta investoimaan edistyneen biopolttoaineen tuotantoon.
UPM:n kokemus biopolttoaineista on tärkeä osa hanketta. "Tavoitteenamme on tulla huomattavaksi edistyneiden biopolttoaineiden valmistajaksi. Strategiamme mukaisesti aloitamme raakamäntypohjaisen polttoaineen tuotannon Lappeenrannassa ja etsimme samanaikaisesti uusia tapoja tuottaa biopolttoaineita kiinteästä puubiomassasta. Katalyyttinen pyrolyysi on yksi tutkimistamme lupaavista vaihtoehdoista", UPM Biopolttoaineiden johtaja Petri Kukkonen sanoo.
Uusien integrointiin perustuvien tekniikoiden avulla voidaan tuottaa edistyneitä biopolttoaineita energiatehokkaasti ja maksimoida biomassan arvo Pohjoismaissa.

"Fortum on iloinen saadessaan jatkaa yhteistyötä korkeamman jalostusarvon bionesteiden kehittämiseksi. LignoCat-hanke on suoraa jatkoa ensimmäiselle investoinnillemme bioöljyn integroimiseksi lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitokseen ja tukee täydellisesti strategiaamme kasvattaa kyseisten tuotantolaitosten kokonaistehokkuutta ja arvoa. Hankkeen laajuus antaa meille mahdollisuuden tutkia kiinnostavia uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja määrittää roolimme edistyneiden biopolttoaineiden tuotantoketjussa", Fortumin Heat-liiketoiminta-alueen tutkimus- ja kehitysjohtaja Jukka Heiskanen sanoo.

LignoCat-hanketta rahoittaa Tekes. Mikäli hanke onnistuu, se tuo markkinoille uuden kestävän tuotteen, jonka avulla voidaan merkittävästi vähentää liikenteen ja lämmityksen hiilidioksidipäästöjä ja edistää siten kansallisten ja kansainvälisten kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteiden saavuttamista. Hankkeen myötä syntyy myös biojalostuksen tietoklusteri yliopistojen, tutkimuskeskusten ja konsortion jäsenten käyttöön.
Työllistämisvaikutuksen lisäksi lopputuotteilla on positiivinen vaikutus Suomen ja Euroopan kauppataseeseen, sillä toisen sukupolven liikennepolttoaineiden kohdemarkkinat ovat vuonna 2020 noin 10 miljoonaa tonnia vuodessa.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:

Jukka Heiskanen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Fortumin Heat-liiketoiminta-alue, puh. 050 452 4250
Petri Kukkonen, johtaja, UPM Biopolttoaineet, puh. 020 415 0336
Jussi Mäntyniemi, teknologia-, tutkimus- ja kehitysjohtaja, Valmet, puh. 040 769 8154

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2013 Fortumin liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,6 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 9 900 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.fortum.com/fi
 
UPM
UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. UPM:n tuotteet valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Yhtiö palvelee asiakkaitaan maailmanlaajuisesti. Konsernin palveluksessa on noin 21 000 henkilöä ja sen vuosittainen liikevaihto on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.com

Valmet
Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja ja -kehittäjä. 11 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä. Valmetin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,6 miljardia euroa. Valmetin tavoitteena on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.. www.valmet.com