CapMan myy Espiran


CapMan Oyj pörssitiedote - 1.4.2014 klo 8.00

CapMan myy Espiran

CapManin hallinnoimat rahastot ja muut Espira Gruppen AS:n omistajat ovat
allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan ne myyvät Espiran ruotsalaiselle
koulutusalan yritykselle AcadeMedialle. CapManin hallinnoimat rahastot omistavat
noin 92 prosenttia Espiran osakkeista. Kaupalla on positiivinen vaikutus CapMan-
konsernin vuoden 2014 tulokseen omista rahastosijoituksista saatavien tuottojen
seurauksena. Irtautumisen kassavirtavaikutus CapMan-konsernille on noin 5 milj.
euroa. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2014 toisella neljänneksellä.
Irtautuminen Espirasta ei muuta CapManin 6.2.2014 antamaa tulosarviota vuodelle
2014.


CapManin hallinnoimat rahastot sijoittivat Espiraan vuonna 2008, minkä jälkeen
Espira on kasvanut merkittävästi ja on tänään yksi Norjan suurimmista
päivähoitoa ja esiopetusta tarjoavista yrityksistä. Espiran 75 päiväkodissa on
tällä hetkellä yhteensä noin 7 500 paikkaa. Espiran strategian ytimenä on
rakentaa korkealaatuisia päivähoito- ja esiopetuspalveluja, jotka perustuvat
kattavaan opetusohjelmaan ja erinomaiseen palvelutasoon. Yhtiön palveluksessa on
noin 2 000 henkilöä, ja sen liikevaihto vuonna 2013 oli noin 140 milj. euroa.

"CapManin omistuksen aikana Espira on kasvanut 36 päivähoitoyksiköstä 75
yksikköön, ja lisäksi olemme sopineet useiden uusien päiväkotien perustamisesta
lähivuosina. Olemme myös kiinnittäneet merkittävästi huomiota palveluiden
laatuun, mikä on lisännyt vanhempien ja työntekijöiden tyytyväisyyttä ja on
Espiralle selkeä kilpailuetu. Olemme varmoja siitä, että Espiran konsepti jatkaa
menestyksekästä kasvuaan osana AcadeMediaa", kommentoi CapMan Buyoutin
sijoituksesta vastaava partneri Hans Tindlund.

Irtautuminen Espirasta ei muuta CapManin 6.2.2014 antamaa tulosarviota vuodelle
2014. Yhtiö arvioi osakekohtaisen tuloksensa paranevan merkittävästi vuoden
2013 tasosta erityisesti kasvavan liikevoiton seurauksena.

Sijoitus Espiraan tehtiin pääasiasiassa Capman Buyout VIII -rahastosta, joka
omistaa noin 85 prosenttia Espiran osakkeista.




Lisätietoja:

Hans Tindlund, partneri, CapMan Buyout, puh. +47 23 23 75 72
Niko Haavisto, talousjohtaja, CapMan, puh. +358 207 207 583 (konsernin tulos)


CAPMAN OYJ


Hanna Hinkkanen
tiedottaja


JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.capman.fi


CapMan www.capman.fi

CapMan Buyout on pohjoismaiden suurin keskisuuriin yrityksiin erikoistunut
pääomasijoitustiimi, johon kuuluu 20 sijoitusammattilaista Suomessa, Norjassa ja
Ruotsissa ja jolla on 24 vuoden kokemus pääomasijoitusalalta. Tiimi on tehnyt
yhteensä 77 sijoitusta ja irtautunut 56 yrityksestä vuodesta 1989 lähtien ja sen
kymmenes rahasto, CapMan Buyout X, on tällä hetkellä aktiivisessa
sijoitusvaiheessa.

CapMan Buyout on osa CapMan-konsernia, joka on yksi Pohjoismaiden ja Venäjän
johtavia pääomasijoittajia, ja jonka hallinnoimissa rahastoissa on noin 3,1
miljardin euron pääomat. CapManilla on viisi keskeistä sijoitusaluetta eli
Buyout, Russia, Credit, Public Market ja CapMan Real Estate, joista jokaisesta
vastaa oma yrittäjähenkinen sijoitustiimi. Kullakin sijoitusalueella on omat
erikoistuneet rahastot. CapManin palveluksessa on noin 100 ammattilaista
Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa, Moskovassa ja Luxemburgissa.

Espira Gruppen www.espira.no
Espira on yksi Norjan suurimmista päivähoito- ja esiopetuspalveluja tarjoavista
yrityksistä ja sen 75 päiväkodissa on yhteensä noin 7 500 hoitopaikkaa.
Yrityksen palveluksessa on noin 2000 henkilöä.


[HUG#1773209]