BIOTIE THERAPIES OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.4.2014 klo 14.45 Biotie: osakkeiden tuottaman äänimäärän muutos Biotie Therapies Oyj:n ("Biotie" tai "Yhtiö") on luovuttanut 2.1.2014 Yhtiölle itselleen toteutetun osakeannin perusteella saatuja omia osakkeita Optio- ohjelman 2011 ja Osakepalkkiojärjestelmän 2011 ehtojen mukaisesti seuraavasti: Luovutetut osakkeet Luovutetut osakkeet Jäljelle jäävien yhteensä luovutettavien 2.1.2014 alkaen osakkeiden määrä 752.500 1.091.250 2.230.410 Optio-ohjelman 2011 ehtojen mukaisesti optio-oikeuksien haltijat voivat merkitä yhteensä enintään 7.401.000 Yhtiön uutta tai sen hallussa olevaa osaketta. 28.1.2014 - 3.4.2014 välisenä aikana on merkitty yhteensä 427.500 Yhtiön osaketta, joiden merkitsemiseen käytetään yhteensä 427.500 Yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta. Osakkeiden merkintähinta 0,01 euroa osakkeelta on täysin maksettu ja yhteensä 4.275 euroa merkitään Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Osakepalkkiojärjestelmän 2011 ensimmäinen sitouttamisjakso päättyi 5.1.2014, jonka jälkeen työntekijöille tulee luovuttaa Yhtiön osakkeita jaettujen osakeyksiköiden perusteella. Yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla päätettiin luovuttaa 325.000 Yhtiön hallussa olevaa osaketta vastikkeetta työntekijöille. Osakeannin tarkoituksena on Osakepalkkiojärjestelmään 2011 kuuluvien työntekijöiden palkitseminen Osakepalkkiojärjestelmän 2011 ehtojen mukaisesti, joten osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiseen on osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) 9 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu erityisen painava taloudellinen syy. Luovutettavat osakkeet ovat olleet aiemmin Yhtiön hallussa, eivätkä täten ole tuottaneet äänioikeutta. Luovutuksella ei ole vaikutusta Biotien kaupparekisteriin merkittyjen osakkeiden lukumäärään. Luovutusten johdosta tapahtuneet muutokset: Lisäys ulkona Äänimäärä Konsernin hallussa Osakkeiden olevien yhteensä olevat omat osakkeet lukumäärä osakkeiden yhteensä määrään 752.500 447.305.198 8.727.200 456.032.398 Turku, 3.4.2014 Biotie Therapies Oyj Timo Veromaa Toimitusjohtaja Lisätietoja antaa: Virve Nurmi, Biotie Therapies Oyj Puh. +358 2 274 8900 sähköposti: virve.nurmi@biotie.com JAKELU NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.biotie.com [HUG#1774200]