Tuomo Räsänen jättää tehtävänsä M-Brain Oy:n toimitusjohtajana


M-Brain Oy Yhtiötiedote 27.6.2014 klo 15:00

Tuomo Räsänen jättää tehtävänsä M-Brain Oy:n toimitusjohtajana

M-Brain on saanut päätökseen rahoituskierroksen, jonka myötä yhtiön
mahdollisuudet seuraaviin merkittäviin kasvuaskeliin, kuten yrityskauppoihin, on
rahoituksellisesti turvattu.

Samassa yhteydessä yhtiön hallitus ja toimitusjohtaja Tuomo Räsänen ovat
yhteisesti sopineet, että Räsänen jättää yhtiön tämän vuoden loppuun mennessä.
Hän luopuu toimitusjohtajan tehtävästä 1.7.2014. Teknologiajohtaja Kimmo
Valtonen on nimitetty väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 1.7.2014 alkaen. Hän
jatkaa myös nykyisessä tehtävässään teknologiajohtajana.

Tuomo Räsänen jatkaa työskentelyään sovittujen kasvu- ja muutosprojektien
parissa 31.12.2014 saakka raportoiden suoraan hallitukselle.

Lisätietoja antaa hallituksen puheenjohtaja Kim Nyberg, kim.nyberg@m-brain.com,
puh. +358 400 430538

M-Brain on globaalisti toimiva tietopalveluyritys, jolla on toimistot
seitsemässä maassa. Yhtiön palvelussa yhdistyvät oman big data -teknologian teho
ja ihmistyön mahdollistama lisäarvo. M-Brain tarjoaa media- ja business
intelligence -ratkaisuja, jotka koostuvat analyysi- ja konsultointipalveluista,
seurantapalveluista sekä työkaluista ja teknologiasta. Yhtiö tuottaa
asiakkailleen päätöksenteossa tarvittavaa tietoa, ja palveluista hyötyvät
monenlaiset käyttäjät organisaatiosta, toimialasta, työnkuvasta tai kielestä
riippumatta. Lisätietoa osoitteessa www.m-brain.com


[HUG#1805452]