Basware Oyj, pörssitiedote, 2.7.2014 klo 15:00 Baswarelle merkittävä maailmanlaajuinen sopimus Alusta-teknologiaan perustuvista verkkolaskutuspalveluista kansainvälisen öljy- ja kaasuyhtiön kanssa Yhdysvalloissa Basware on solminut merkittävän sopimuksen Alusta-teknologiaan perustuvien verkkolaskutus- ja toimittajapalvelujen toimittamisesta yhdelle maailman johtavista öljy- ja kaasuyhtiöistä. Asiakas ottaa Baswaren palvelut käyttöön toiminnassaan maailmanlaajuisesti. Sopimuksen arvo on noin 2,8 miljoonaa euroa seuraavien viiden vuoden aikana. "Tämä on merkittävä sopimus Baswarelle yhdellä avainmarkkinoistamme niin arvon, volyymin kuin toimialankin suhteen. Asiakas käsittelee maailmanlaajuisesti 1,7 miljoonaa laskua vuodessa. Olen tyytyväinen, että myös Alustan suosio kasvaa asiakkaiden keskuudessa," Basware Oyj:n toimitusjohtaja Esa Tihilä kertoo. "Baswaren verkkolaskutuspalvelujen avulla asiakas voi vastaanottaa kaikki verkkolaskunsa helposti ja turvallisesti suoraan laskujen käsittelyjärjestelmäänsä avoimen Basware Commerce Network -verkoston kautta, jossa kaikenkokoiset ostaja- ja myyjäorganisaatiot voivat helposti tehdä yhteistyötä ja käydä kauppaa. Varmistamme myös, että asiakkaan toimittajat saadaan mukaan nopeasti ja helposti. Automatisoitujen prosessien avulla asiakkaamme voi yksinkertaistaa toimintojaan, lisätä valvontaa ja leikata kustannuksia samalla, kun kustannusten hallinta, tehokkuus ja yhteistyö toimittajien kanssa nousevat uudelle tasolle." Lisätietoja: Esa Tihilä, toimitusjohtaja, Basware Oyj Puh. 040-480 7098 Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.basware.fi [HUG#1811351]
Baswarelle merkittävä maailmanlaajuinen sopimus Alusta-teknologiaan perustuvista verkkolaskutuspalveluista kansainvälisen öljy- ja kaasuyhtiön kanssa Yhdysvalloissa
| Source: BasWare