Kemira Oyj vahvistaa johtavaa globaalia sellu- ja paperikemikaalien markkina-asemaansa ostamalla AkzoNobelin paperikemikaaliliiketoiminnan


Kemira Oyj
Pörssitiedote
8.7.2014 klo 9.00 (CET+1)

Kemira on tehnyt AkzoNobelin kanssa alustavan sopimuksen, jonka mukaan se ostaa
AkzoNobelin globaalin paperikemikaaliliiketoiminnan. Sopimus kattaa myös
AkzoNobelin kolloidisen silikaatin jakelun. Kolloidista silikaattia käytetään
paperiteollisuuden retentio- ja kuivatussovelluksissa. Aiottu kauppa on
tarkoitus saada päätökseen vuoden 2015 ensimmäisellä vuosineljänneksellä, ja
siihen sovelletaan sopimuksen edellyttämiä menettelyjä, kuten paikallisten
yhteistoimintamenettelyjen käynnistäminen ja joidenkin maiden
kilpailuviranomaisten hyväksynnät. AkzoNobelin paperikemikaaliliiketoiminnan
yritysarvo on 153 miljoonaa euroa.

AkzoNobelin paperikemikaaliliiketoiminta sisältää retentio- ja liima-aineita
sekä muita paperikemikaaleja, kuten märkälujuus- ja pinnoitekemikaaleja. Ostetun
paperikemikaaliliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2013 oli 243 miljoonaa euroa
(EMEA
40 %, Americas 30 % ja APAC 30 %). Yli 50 prosenttia liikevaihdosta tuli
pakkauskartonkiin liittyvistä tuotteista. Ostettavan liiketoiminnan käyttökate
ilman kertaluonteisia eriä oli 23 miljoonaa euroa vuonna 2013. Kemira odottaa
ostettavista liiketoiminnoista yli 15 miljoonan euron vuosittaisia synergiaetuja
vuoden 2016 loppuun mennessä.

"Kemira on maailman johtava sellu- ja paperiteollisuudessa käytettävien
kemikaalien kehittäjä, sovellusosaaja ja toimittaja. Tämä yritysosto on
merkittävä askel kasvustrategiamme toteuttamisessa ja se vahvistaa asemaamme
erityisesti pakkauskartonkiteollisuudessa ja Aasian markkinoilla. Lisäksi
yrityskauppa korostaa sitoutumistamme sellu- ja paperiteollisuuteen
monipuolistamalla tarjontaamme asiakkaillemme ympäri maailmaa. AkzoNobelin
paperikemikaalit sopivat erinomaisesti Kemiralle, ja odotamme saavuttavamme
merkittäviä teknologiaan ja liiketoimintaan liittyviä synergiaetuja," sanoo
Kemiran toimitusjohtaja Jari Rosendal.

"Olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme julkistaa tämän alustavan sopimuksen.
Kemiralla on vahva asema tässä markkinassa ja myymällä
paperikemikaaliliiketoimintamme toteutamme strategiaamme keskittyä niihin
liiketoimintoihin, joissa meillä on johtava asema," kommentoi AkzoNobelin
toimitusjohtaja Ton Büchner. "Tämä kauppa mahdollistaa keskittymisen keskeisiin
toimintoihimme Pulp and Performance Chemicals -liiketoiminnassa."


Lisätietoja:


Kemira Oyj
Jari Rosendal, toimitusjohtaja
Puh.  010 862 1801

Matti Lapinleimu, yritysjärjestelyistä vastaava johtaja
Puh. 010 862 1786


Tero Huovinen, sijoittajasuhdejohtaja
Puh. 010 862 1980

Kemira on kansainvälinen kemian alan yhtiö, jonka keskeisiä asiakkaita ovat
runsaasti vettä kuluttavat teollisuudenalat. Tarjoamme asiantuntemusta ja
kemikaaleja asiakkaidemme vesi-, energia- ja raaka-ainetehokkuuden
parantamiseksi. Olemme vahvimmillamme paperi- ja massateollisuudessa, öljy- ja
kaasualalla, kaivostoiminnassa ja vedenkäsittelyssä. Vuonna 2013 Kemiran
liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa. Henkilöstön määrä oli noin 4 500. Kemiran
osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinkiin. www.kemira.fi



[HUG#1817412]

Attachments

Link to the release.pdf Linkki tiedotteeseen.pdf