Rapala VMC Oyj Pörssitiedote 11.7.2014 klo 17.00 RAPALA VMC OYJ:N KOKO VUODEN LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO JÄÄVÄT ALLE AIKAISEMPIEN ODOTUSTEN Rapala VMC Oyj ("konserni") on päivittänyt näkymiään vuodelle 2014. Koko vuoden liikevaihdon ja vertailukelpoisen liikevoiton (ilman kertaluonteisia eriä ja realisoitumattomien valuuttajohdannaisten markkina-arvostuksia) odotetaan jäävän alle vuoden 2013 tason. Aikaisemmin näiden odotettiin säilyvän vuoden 2013 tasolla olettaen, että valuuttojen muuntokurssit pysyvät vertailukelpoisina. Konsernin myynti on vuoden toisella vuosineljänneksellä kehittynyt suotuisasti useissa Euroopan maissa ja talvikalastustuotteiden ennakkomyynti tulevalle talvikaudelle on onnistunut hyvin. Nämä eivät kuitenkaan ole riittäviä kompensoimaan negatiivisia vaikutuksia, jotka aiheutuvat Kiinasta Batamille tehtävän tuotannonsiirron loppuunsaattamisesta, Yhdysvaltojen ja Suomen alhaisemmasta myynnistä sekä valuuttakurssimuutosten negatiivisista vaikutuksista, jotka yhdessä muiden epävarmuustekijöiden kanssa vaikeuttavat liiketoimia erityisesti Venäjällä ja Ukrainassa. Toisen vuosineljänneksen osavuosikatsaus julkistetaan 21.7. RAPALA VMC OYJ Jorma Kasslin Toimitusjohtaja Lisätietoja antaa: Jussi Ristimäki, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. +358 9 7562 540 Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki ja keskeiset tiedotusvälineet Rapala VMC Oyj ("konserni") on maailman johtava uistimien, kolmihaarakoukkujen, kalas-tajan tarvikkeiden ja fileointiveitsien valmistaja ja myyjä. Rapala- konsernilla on myös vahva maailmanlaajuinen markkina-asema muissa urheilukalastuksen tuotekategorioissa ja se on yksi Pohjoismaiden johtavista ulkoilu-, metsästys- ja talviurheilutuotteiden jakelijoista. Konsernin jakeluyhtiöverkosto on alan kattavin. Konsernin päätuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ranskassa, Virossa, Venäjällä, Kiinassa, Indonesiassa ja Englannissa. Konsernin brändiportfolioon kuuluu alan johtava brändi, Rapala, ja muita maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten VMC, Sufix, Storm, Blue Fox, Luhr Jensen, Williamson, Dynamite Baits, Mora Ice, StrikeMaster, Marttiini ja Peltonen. Konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli 287 miljoonaa euroa ja Rapala- konserni työllistää noin 2 500 henkilöä 39 maassa. Rapala VMC Oyj:n osakkeella on käyty kauppaa NASDAQ OMX Helsingissä vuodesta 1998. [HUG#1822530]
RAPALA VMC OYJ:N KOKO VUODEN LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO JÄÄVÄT ALLE AIKAISEMPIEN ODOTUSTEN
| Source: Rapala VMC