Orion-konsernin taloudellisten katsausten julkaisupäivät vuonna 2015


ORION OYJ                  PÖRSSITIEDOTE                      29.7.2014          KLO 9.30          

Orion-konsernin taloudellisten katsausten julkaisupäivät vuonna 2015

Orion Oyj julkaisee tilinpäätöstiedotteen vuodelta 2014 keskiviikkona 4.2.2015.

Vuoden 2015 osavuosikatsaukset julkaistaan seuraavan aikataulun mukaisesti:

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015            keskiviikkona 29.4.2015
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015               tiistaina 28.7.2015
Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015               tiistaina 27.10.2015

Orionin tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus vuodelta 2014 julkaistaan yhtiön verkkosivuilla viimeistään viikolla 10/2015.

Varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi tiistaina 24.3.2015 Helsingissä.

Taloudelliset katsaukset ja niiden oheismateriaali ovat julkaisuhetkestä lukien saatavilla osoitteesta http://www.orion.fi/sijoittajat. Kotisivulla olevalla lomakkeella voi myös rekisteröityä Orionin tiedotteiden tilaajaksi.

   

Orion Oyj

Timo Lappalainen
Toimitusjohtaja
   Jari Karlson
Talousjohtaja 

                                                                                                              

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi

Orion on suomalainen lääkkeiden ja diagnostisten testien kehittäjä - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostolääkkeet, syöpä- ja tehohoitolääkkeet sekä inhaloitavat Easyhaler® -keuhkolääkkeet.

Orionin liikevaihto vuonna 2013 oli 1 007 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 500 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.