Maria Långberg nimitetty Merox AB:n toimitusjohtajaksi vastuualueenaan myös konsernin kestävä kehitys


SSAB perustaa uuden konsernitason roolin, joka on operatiivisesti vastuussa
tytäryhtiö Merox AB:sta, samoin kuin konsernin kestävän kehityksen mukaisesta
vastuullisuustyöstä. Maria Långberg ottaa vastaan Merox AB:n toimitusjohtajan
tehtävän 1. marraskuuta ja vastuun konsernin kestävän kehityksen kokonaisuudesta
1. syyskuuta alkaen. Hän raportoi suoraan SSAB:n toimitusjohtaja Martin
Lindqvistille.
Merox AB on SSAB:n kokonaan omistama tytäryhtiö, jonka tehtävänä on optimoida
SSAB:n sivutuotteita, kierrätys- ja hukkaterästä kestävän kehityksen
periaatteiden mukaisesti. Meroxin toiminta kattaa koko ketjun tutkimuksesta,
kehityksestä ja tuotannosta markkinointiin ja myyntiin. Tehtävä koostuu pääosin
kolmesta osa-alueesta: SSAB:n metallurgisessa prosessissa syntyvän materiaalin
sisäisestä kierrätyksestä, materiaalien ja tuotteiden myynnistä ja käsittelystä
sekä prosessissa syntyvän kierrätykseen ja uusiokäyttöön kelpaamattoman
materiaalin käsittelystä. Vuonna 2013 Merox AB:n ulkoinen myynti oli 217
miljoonaa Ruotsin kruunua.

SSAB:n Rautaruukkia koskeva yrityskauppa saatettiin päätökseen 29.7.2014. Tärkeä
tehtävä uudessa konsernissa tulee olemaan Meroxin ja Ruukin sivutuotteiden,
kierrätys- ja hukkateräksen toimintojen integrointi parhaalla mahdollisella
tavalla. Vuonna 2013 Ruukin kierrätystoiminnan ja jätteenkäsittelyn ulkoinen
myynti näissä toiminnoissa oli 293 miljoonaa Ruotsin kruunua.

Lisäksi Merox AB:n operatiivisella vastuulla on koordinoida konsernin kestävää
kehitystä ja yhteiskuntasuhteita, sisältäen:

  · Liiketoimintaetiikka
  · Ympäristö- ja energiakysymykset
  · Kestävän kehityksen raportointi ja vastuullinen sijoittaminen
  · Henkilöstöön liittyvät kestävän kehityksen kysymykset
  · Kestävän kehityksen strategia
  · Vuoropuhelu politiikkojen ja yhteiskuntapäättäjien kanssa kestävän
kehityksen kysymyksissä

– Kun vastuu keskitetään yhdelle henkilölle, voidaan edelleen vahvistaa
panostusta uuden SSAB:n kestävän kehityksen kysymyksiin. Mielestäni toiminnan on
oltava ympäristön ja luonnon kannalta oikeaa, mutta myös luoda taloudellista
lisäarvoa SSAB:lle, jossa Meroxin toiminta ja työ sivutuotteiden, kierrätys- ja
hukkateräksen käsittelyssä on tärkeässä osassa. Olen vakuuttunut, että Marian
kokemus ja osaaminen tuovat positiivisen lisän SSAB:n kestävän kehityksen
työhön, sanoo SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist.

– Odotan innolla tulevaa rooliani tässä tärkeässä tehtävässä. Teräksen tuotanto
vaatii paljon sekä energiaa että luonnonvaroja, ja meidän täytyy koko ajan
toimia, jotta minimoimme ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia, sanoo Maria
Långberg. – Onnistuaksemme on tärkeää yhdistää kestävän kehityksen näkökulma
luontevaksi osaksi liiketoimintastrategiaa ja toimintojamme.

Maria Långberg aloitti SSAB:n palveluksessa maaliskuussa 2013 ulkoisen
viestinnän johtajan sijaisena. 1.10.2013 lähtien hän aloitti konsernin
viestintäjohtajana. Aiemmin hän on toiminut seniorikonsulttina viestintätoimisto
JKL:ssä sekä sitä aiemmin viestintäjohtajana lääkintätekniikkayritys Gambrossa.
Gambron ajoilta Långbergilla on runsaasti kokemusta myös esimerkiksi henkilöstö
-, myynti-, markkinointi-, strategia- ja liiketoiminnan kehittämistehtävistä.
Långberg on valmistunut ekonomiksi Uppsalan yliopistosta ja on suorittanut MBA
-tutkinnon Tukholman kauppakorkeakoulussa.

Merox AB:n nykyinen toimitusjohtaja Hanna Friberg siirtyy Meroxin liiketoiminnan
kehitysjohtajaksi 1.11.2014 alkaen.

Lisätietoja:

Marie Elfstrand, ulkoisen viestinnän johtaja +46 8 45 45 734,
marie.elfstrand@ssab.com
SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen
teräsyhtiö. Yhtiön lisäarvoa tarjoavat tuotteet ja palvelut on kehitetty
tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena on vahvempi, kevyempi ja
kestävämpi maailma. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa ja tuotantolaitoksia
Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu NASDAQ OMX Nordic
Tukholmassa ja toissijaisesti NASDAQ OMX Helsingissä. www.ssab.com.

Attachments

08293169.pdf