Basware Oyj, pörssitiedote, 8.9.2014 klo 10:00 Basware uusii hankintaratkaisun palvelusopimuksen Valtiokonttorin kanssa Basware on uusinut hankintaratkaisuaan koskevan palvelusopimuksen Valtiokonttorin kanssa. Sopimus sisältää myös katalogisisällön hallinnan sekä Baswaren portaalin kautta kulkevat hankintasanomat. Sopimuksen arvo on noin 2 miljoonaa euroa seuraavien kahden vuoden aikana. "Olemme tyytyväisiä voidessamme jatkaa pitkäaikaista yhteistyötä Valtiokonttorin kanssa. Asiakkaan tavoitteena on sujuvoittaa hankintaprosessia ja saada aikaan merkittäviä kustannussäästöjä ja tuottavuuskehitystä. Baswaren ratkaisun avulla Valtiokonttori automatisoi hankintaprosessin ja saa näkyvyyden koko organisaation hankintoihin sekä tehostaa toimittajayhteistyötä sähköisten hankintasanomien avulla. Valmiit tuotekatalogit tekevät ostamisen helpoksi ja käyttäjäystävälliseksi", Basware Oyj:n toimitusjohtaja Esa Tihilä sanoo. Valtiokonttori on Suomen valtiovarainministeriön alaisuudessa toimiva suomalainen keskusvirasto. Se tuottaa sisäisiä palveluja valtionhallinnolle ja tässä roolissa keskeisenä strategisena tavoitteena on säästöjen ja tuottavuuden kasvun mahdollistaminen valtion virastoissa ja laitoksissa. Valtiokonttori tuottaa palveluita myös yksityisille kansalaisille ja yrityksille. Lisätietoja: Esa Tihilä, toimitusjohtaja, Basware Oyj Puh. 040 480 7098 Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.basware.fi [HUG#1854279]