Turvatiimi alentaa tulosohjeistustaan kustannussäästöjen viivästyksien vuoksi, yhtiö pitää liikevaihto-ohjeistuksensa ennallaan


Turvatiimi Oyj                       Pörssitiedote 22.09.2014 klo 11.30

 

Turvatiimi alentaa vuoden 2014 tulosohjeistustaan viivästyneiden toiminnan sopeuttamistoimien vuoksi. Tehtyjen kustannussäästövaikutuksien arvioidaan nyt toteutuvan alkuvuodesta 2015 alkaen (vuositasolla noin 1,2 miljoonaa euroa). Aikaisemmin kustannussäästövaikutusten arvioitiin toteutuvan osittain jo kuluvan vuoden viimeisestä vuosineljänneksestä alkaen.

Yhtiö alentaa vuoden 2014 kannattavuusennustettaan ja arvio nyt liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä olevan selvästi alhaisempi kuin edellisenä vuonna. Aikaisemmin yhtiö arvioi vuoden 2014 liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä olevan jonkin verran parempi kuin edellisenä vuonna. (Liiketulos vuonna 2013 ilman kertaluonteisia eriä oli -0,6 miljoonaa euroa.)

Yhtiö pitää liikevaihtoennusteen ennallaan ja arvioi vuoden 2014 liikevaihtonsa jäävän jonkin verran alle edellisen vuoden liikevaihdon. (Liikevaihto vuonna 2013 oli 37,8 miljoonaa euroa.)     

                                     

TURVATIIMI OYJ                                               

Juha Murtopuro, toimitusjohtaja

 

Lisätietoja:

Juha Murtopuro, puh 0207 363 200,

juha.murtopuro@turvatiimi.fi, www.turvatiimi.fi

 

Turvatiimi-konserni on suomalainen valtakunnallinen palvelualan yritys, joka tarjoaa turvallisuus- ja vartiointialan palveluita ja turvateknologiaa Turvatiimin brändin alla, vähittäiskaupan palveluita, hoivapalveluita ja asiakaspalvelukokonaisuuksia Palvelutiimin brändin alla sekä 24/7 valvomo-, kuvavalvonta-, hälytys- ja johtokeskuspalveluja kustannustehokkaasti Responda 113:n kautta. Toimintamme periaatteita ovat asiakaslähtöisyys, joustavuus, tuloksellisuus ja innovatiivisuus. Vuonna 2013 Turvatiimin liikevaihto oli 37,8 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 1 100 henkilöä. Turvatiimi Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.turvatiimi.fi www.palvelutiimi.fi www.responda113.fi