OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.9.2014 KLO 8.00 OKMETICIN PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄ: OKMETIC SITOUTUU JATKOSSAKIN ANTURIKIEKKOLIIKETOIMINTAAN, PITKÄN AIKAVÄLIN KASVUTAVOITETTA TARKENNETAAN KOSKEMAAN VAIN ANTURIKIEKKOJA Okmetic Oyj järjestää pääomamarkkinapäivän Helsingissä tänään perjantaina 26.9.2014 kello 8.45 alkaen. Esitysmateriaali on saatavilla myöhemmin tänään yhtiön kotisivulla www.okmetic.com Sijoittajat-osion kohdassa Esitysmateriaalit. Kun tarkastellaan Okmeticin taloudellista kehitystä vuodesta 2005 alkaen, yhtiö on saavuttanut yli 10 prosentin liiketulostavoitteensa. Sen sijaan liikevaihdon vuosittainen kasvu ei ole yltänyt 10 prosentin tavoitetasolle. Ydinliiketoiminta-alueellaan vaativissa anturikiekoissa, joihin Okmeticin strategia on perustunut vuodesta 2006 alkaen, yhtiö on kuitenkin saavuttanut kyseisen kasvutavoitteen samalla ajanjaksolla. Tämä kehitys on nostanut anturikiekkojen osuuden myynnistä vuoden 2006 34 prosentista 63 prosenttiin tammi-kesäkuussa 2014. Piin kokonaismarkkina ja Okmeticin erillispuolijohteisiin valmistamien piikiekkojen myynti ovat heilahdelleet puolijohdemarkkinan suhdanteiden mukaisesti, ja kasvu on parhaimmillaan ollut vain maltillista. Aurinkokennoteollisuuden kasvun ansiosta Muun liiketoiminnan myynti ylsi huippuunsa tällä ajanjaksolla, mutta palautui erittäin matalalle tasolle vuodesta 2012 lähtien. Anturikiekkojen kategoriaa on vuosien mittaan laajennettu sisältämään myös muita korkean lisäarvon tuotteita, kuten korkearesistiiviset kiekot. Korkean teknologian anturikiekot ovat Okmeticin strategian ydin, ja leijonanosa investoinneista sekä tutkimus- ja kehityskuluista kohdistetaan anturikiekkoihin myös jatkossa. Anturikiekkoliiketoiminnan kasvu parantaa Okmeticin suhteellista kannattavuutta. Huolimatta pienemmästä strategisesta painoarvosta ja matalammista katteista erillispuolijohteisiin suunnatut kiekot ovat jatkossakin tärkeää liiketoimintaa Okmeticille. Anturi- ja puolijohdekiekkoliiketoiminnalla on merkittävää synergiaa, esimerkiksi kiteenkasvatuksessa sekä kapasiteetin optimoinnissa ja käytössä. Puolijohdekiekkojen puolella kasvumahdollisuuksia etsitään kyvykkyyksien rajoissa, mutta ei kannattavuuden kustannuksella. Tällä hetkellä lähellä nollaa olevaa Muun liiketoiminnan myyntiä tavoitellaan opportunistisesti. Pitkän aikavälin 10 prosentin kasvutavoite koskee näin ollen ainoastaan anturikiekkoliiketoimintaa. Okmetic tarkentaa pitkän aikavälin tavoitteitaan seuraavasti: - Anturikiekkoliiketoiminnan orgaaninen kasvu vähintään 10 prosenttia vuodessa - Liiketulos vähintään 10 prosenttia liikevaihdosta Muille kuin anturikiekoille ei ole määritetty kasvutavoitetta, kuten ei myöskään Muulle liiketoiminnalle. Okmetic ilmoitti korkean lisäarvon anturikiekot strategiansa painopistealueeksi ensimmäisen kerran vuonna 2006. Tämä strateginen linjaus on voimassa myös seuraavat viisi vuotta. Yhtiö tekee kaikkensa säilyttääkseen markkinajohtajuuden nopeasti kasvavalla anturikiekkojen liiketoiminta-alueella, jossa erityisesti autoteollisuuteen ja kulutuselektroniikan tuotteisiin on kehitteillä lukuisia kiinnostavia, nopeasti yleistyviä sovelluksia. OKMETIC OYJ Kai Seikku Toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Kai Seikku, Okmetic Oyj Puh. 09-5028 0232, sähköposti: kai.seikku@okmetic.com Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.okmetic.com LYHYESTI OKMETICISTA Teknologiayhtiö Okmetic toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä piikiekkoja anturi- ja puolijohdeteollisuudelle sekä myy teknologiaosaamistaan. Okmetic tarjoaa asiakkailleen ratkaisuja, jotka lisäävät heidän kilpailukykyään ja kannattavuuttaan. Okmeticin kiekot ovat osa jalostusketjua, jonka lopputuotteet parantavat ihmisten välistä vuorovaikutusta ja elämän laatua. Yhtiön tuotteet perustuvat asiakkaille lisäarvoa tuottavaan korkean teknologian osaamiseen, innovatiiviseen tuotekehitykseen ja tehokkaaseen tuotantoprosessiin. Okmeticilla on maailmanlaajuinen asiakaskunta ja myyntiverkosto, tehtaat Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä sopimusvalmistusta Japanissa ja Kiinassa. Okmetic on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä tunnuksella OKM1V. Lisätietoja yhtiöstä saa kotisivuilta: www.okmetic.com. [HUG#1858431]
OKMETICIN PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄ: OKMETIC SITOUTUU JATKOSSAKIN ANTURIKIEKKOLIIKETOIMINTAAN, PITKÄN AIKAVÄLIN KASVUTAVOITETTA TARKENNETAAN KOSKEMAAN VAIN ANTURIKIEKKOJA
| Source: Okmetic Oyj