UPM Silvestan työhyvinvointihanke tuotti tulosta


(UPM, Helsinki, 10.10.2014, klo 13.15) - UPM Silvesta käynnisti vuonna 2012 pitkäjänteisen työhyvinvoinnin kehittämishankkeen yhteistyössä Pohjola Terveyden ja Työterveyslaitoksen kanssa. Rahoittajana hanketta tuki Metsämiesten Säätiö. Hankkeen tavoitteena oli havaita metsätöissä työskentelevän henkilöstön mahdolliset terveysriskit mahdollisimman varhain ja tukea eri tavoin työssä jaksamista. Hankkeessa on edetty tilannekartoituksesta ja esimiesten valmentamisesta koko henkilöstön työkyvyn tukemiseen.  Hankkeen tulokset, jotka olivat erinomaiset, on julkaistu Työterveyslaitoksen nettisivulla www.metsahyvinvointi.fi

Hankkeen aikana tapaturmat vähenivät selkeästi. Vuonna 2012 tapaturmien määrä oli noin 40 % vuoden 2011 tasoa alhaisempi ja vuonna 2013 määrä putosi edelleen 20 % edellisvuodesta.

”Myönteiseen tulokseen on vaikuttanut merkittävästi käyttöön otettu vaaratilanteiden ilmoittaminen ja ilmoitusten käsittely osana työhyvinvointia”, UPM Silvestan toimitusjohtaja Jukka Koivumäki toteaa.

Henkilöstön työkyvyn tukemistoimenpiteiden vaikuttavuutta on arvoitu seurantakartoituksen ohella myös osalla kohderyhmästä seuraamalla valtimoikää ja elimistön stressitilaa.

”Kohdennettu terveysvalmennus nuorensi metsureiden valtimoikää keskimäärin 4 vuotta”, iloitsee UPM:n johtava työterveyslääkäri Tero Kemppainen. ”Myös palautuminen parani. Muutokset ylläpitävät työkykyä, vähentävät monien sairauksien vaaraa ja tukevat metsureiden jaksamista.”

Hanke eteni johdonmukaisesti

Hankkeen ensimmäinen vaihe oli Pohjola Terveyden koko Silvestan henkilöstölle tekemä nimellä vastattu Hyvinvointikartoitus, jossa selvitettiin koettua terveyttä ja työkykyä, elintapoja sekä koettua fyysistä toimintakykyä suhteessa työn vaatimuksiin. Henkilöstön hyvinvointia tutkittiin myös erilaisin mittauksin, tutkittiin muun muassa verisuoniterveys ja kerättiin stressihormoninäytteet samanaikaisesti kuormittumista ja palautumista seuraavan sykevälivaihtelumittauksen, Hyvinvointianalyysin kanssa.

”Hyvinvointikartoitus paljasti, että matalimmillaankin työhyvinvoinnin osa-alueet olivat keskitasoa”, kuvailee tuloksia Tomi Hussi Pohjola Terveydestä. ”Vahvuusalueita olivat henkinen hyvinvointi sekä työ, työyhteisö ja esimiestyö.”

Kartoituksen ja mittausten perusteella annettiin koko henkilöstölle henkilökohtaisia toimenpideohjeita ja tavoitteita työssä jaksamisen tueksi.

”Paneuduimme erityisesti yksilön terveyteen vaikuttaviin tekijöihin: työhön sopiva liikunta, ravinto, uni ja palautuminen sekä muut elintavat”, UPM:n johtava työterveyshoitaja Leila Kallio-Vihersaari kertoo.

Esimiesvalmennuksessa pohdittiin hyvinvoinnin elementtejä ihmisen elämässä, työssä ja työyhteisössä. Tavoitteisiin kuului aktiivisen roolin rakentaminen oman hyvinvoinnin kehittämisessä omassa arjessa ja työpaikalla sekä työterveyshuollon toimintamallien hyödyntämisessä.

Kohdennettu Hyvinvointivalmennus ja Työtapavalmennus muutoksen moottoreina

Erilliseen Hyvinvointivalmennuksen valittiin 40 henkilöä. Heitä kannustettiin 48 viikon ajan henkilökohtaisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä – tavoitteena oli pysyvien elämäntapamuutosten saavuttaminen terveyden ja hyvinvoinnin osa-alueilla. Valmennus perustui aktiiviseen tukemiseen ja ohjaamiseen, huomioiden osallistujan omat tarpeet, arjen haasteet sekä mahdolliset terveysriskitekijät.

”Valmennukseen osallistuneet olivat hyvin motivoituneita ja heitä oli ilo ohjata”, Pohjola Terveyden valmennukset toteuttanut Joni Myllyntaus kertoo. ”Liikunta muuttui aktiiviseksi, paino putosi, yhdellä jopa 10 kiloa.”

”Henkilöstöstämme valittiin osallistujia myös erilliseen Työtapavalmennukseen, jota vetivät Pohjola Terveyden asiantuntijat sekä metsurien keskuudesta erikseen koulutettu valmentajaryhmä”, kertoo UPM Silvestan toimitusjohtaja Jukka Koivumäki hankeen vaiheista.

Yhden päivän mittaisissa Työtapavalmennuksissa aamupäivä käsitteli terveyttä ja hyvinvointia, työssä jaksamista ja turvallisuutta ja iltapäivällä toteutettiin maasto-osuus, jossa käytiin käytännön töitä lävitse, pääaiheina istutus ja raivaus.

Kaiken kaikkiaan hanke onnistui erittäin hyvin ja sitä on käytetty esimerkkinä koko UPM- konsernissa. Hankkeen kokemuksia on hyödynnetty käynnistettäessä vastaavia hankkeita myös yhtiön muissa yksiköissä.

”Hanke vahvisti myös työterveyshuollon käsitystä syistä, jotka vaikuttavat henkilökohtaiseen työhyvinvointiin”, Työterveyslaitoksen ylilääkäri Harri Lindholm lisää hankkeen tulokseksi.

”Virallisesti hanke päättyy vuoden 2014 lopussa,” Jukka Koivumäki toteaa. ”Hyödynnämme hankkeen oppeja ja jatkamme hyvin alkanutta työtä edelleen erillisen ohjelman mukaisesti, jotta positiivinen kehitys ei pysähdy.”

Hankkeen tulokset pähkinänkuoressa
- Hyvin positiivinen vastaanotto
- Liikunta ollut aktiivista
- Paino pudonnut monella 3-6 kg, yhdellä jopa 10 kg
- 2 vähentänyt tupakointia, 1 lopettanut kokonaan
- Tuki- ja liikuntaelinten ongelmat vähentyneet
- 90 % vastaajista etenee omissa suunnitelmissaan hyvin


Lisätietoja:
www.metsahyvinvointi.fi
Toimitusjohtaja Jukka Koivumäki, UPM Silvesta, puhelin 040 717 0085
Ratkaisupäällikkö Tomi Hussi, Pohjola Vakuutus Oy, puhelin 050 517 9209
Ylilääkäri Harri Lindholm, Työterveyslaitos, puhelin 030 474 2762
Johtava työterveyslääkäri Tero Kemppainen, UPM, puhelin 040 5741772


UPM Media Desk
Ma-pe klo 9.00-16.00
Puh. 040 588 3284
media@upm.com
www.twitter.com/UPM_News
www.linkedin/company/upm-kymmene

www.facebook.com/UPMGlobal

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 21 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi

UPM Silvesta on metsätyöpalveluiden toteuttamiseen erikoistunut osa UPM:ää. Olemme Suomen suurin yksityinen metsätyöpalveluyritys, joka toimii lähes valtakunnallisesti. Palveluksessamme on noin 130 metsuria ja yli 200 yrittäjää, joista osa on franchiseyrittäjiä ja osa urakoitsijoita. Toimimme kestävän metsänhoidon periaatteiden mukaisesti. Tavoitteemme on kehittää käytännön metsätöitä ja näin parantaa metsätalouden kannattavuutta asiakkaidemme parhaaksi. www.upmsilvesta.fi