Outokumpu jälleen ilmastoraportoinnin parhaimmistoa


OUTOKUMPU OYJ
LEHDISTÖTIEDOTE
15.10.2014 klo 12.00

 

CDP on jälleen antanut tunnustusta Outokummun sijoittajille ja markkinoille raportoimasta ilmastonmuutokseen liittyvästä datasta ja sen laadusta, ja Outokumpu on viidettä kertaa peräkkäin mukana pohjoismaisessa ilmastoraportoinnin indeksissä (Climate Disclosure Leadership Index eli CDLI).  

CDP arvioi yhtiöiden toimittamaa ilmastonmuutoksen liittyvää tietoa vuosittain. Tänä vuonna Outokummun pistemäärä nousi 95 pisteeseen kaikkiaan 100 pisteestä, ja yhtiö oli ylimmän 10 %:n joukossa. Korkeat pisteet kertovat, että ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon keruu ja hallinnointi on laadukasta ja että yrityksessä on tunnistettu, miten ilmastonmuutokseen liittyvät asiat vaikuttavat yrityksen toimintaan. Indeksissä mukana olevat yritykset raportoivat ilmastonmuutoksesta erittäin läpinäkyvästi.

Tuomas Haikka, johtaja – kestävä kehitys: “Olemme erittäin tyytyväisiä CDP:ltä saamastamme tunnustuksesta ympäristövaikutusten raportoinnissa. Kestävä kehitys on keskeisessä asemassa liiketoiminnassamme, ja se on yksi merkittävimmin kilpailukykyymme ja kasvuumme vaikuttavista tekijöistä. Vuosien saatossa työmme kestävän kehityksen hyväksi on tuonut tuloksia: viime vuonna kasvatimme materiaalin kierrätyssisältöä yli 85 %:iin. Tämä on selvästi yli teollisuuden alan keskiarvon, joka on 50 %. Olemme parantaneet energiatehokkuutta ja vähentäneet merkittävästi jätteen määrää, ja hiilijalanjälkemme on noin 50 % pienempi kuin 1990-luvulla. Asetamme kunnianhimoisia tavoitteita ja kerromme avoimesti niiden etenemisestä: tavoitteenamme on vähentää hiilidioksidipäästöjä vielä 20 %:lla vuoteen 2020 mennessä.”  

CDP on kansainvälinen voittoa tavoittelematon järjestö, joka tarjoaa työkaluja institutionaalisille sijoittajille yritysten ilmastonmuutokseen liittyvien taloudellisten riskien ja mahdollisuuksien ymmärtämiseksi. CDP:n työkaluja hyödyntävien sijoittajien määrä kasvaa vuosittain: tällä hetkellä CDP:n tietoja hyödyntäviä sijoittajia on 767, joiden sijoitukset edustavat 92 triljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Lisätietoja:

Konserniviestintä, puh. 050 346 6556

Outokumpu Oyj



Outokumpu on ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa. Valmistamme edistyksellisiä materiaaleja, jotka ovat tehokkaita, kestäviä ja kierrätettäviä ja auttavat siten rakentamaan maailmaa, joka kestää ikuisesti. Sata vuotta sitten keksitty ruostumaton teräs on ihanteellinen materiaali kestäviin ratkaisuihin vaativissa käyttökohteissa aina ruokailu- ja sairaalavälineistä siltoihin ja energialaitoksiin: se on 100-prosenttisen kierrätettävä, korroosionkestävä, hygieeninen ja vahva materiaali, jota ei tarvitse huoltaa. Outokummun palveluksessa on yli 12 000 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. www.outokumpu.fi


Attachments

CDLI 15102014 FIN.pdf