KESLA OYJ KÄYNNISTÄÄ YHTEISTOIMINTALAIN MUKAISET NEUVOTTELUT


KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.10.2014 klo 10.00            

 

Kesla Oyj käynnistää koko henkilöstöään (202 henkeä) koskevat yhteistoimintaneuvottelut kapasiteetin ja kustannusten sopeuttamiseksi heikentyneeseen liiketoimintaympäristöön.

 

Keslan 21.10.2014 klo 09.00 antaman johdon osavuotisen selvityksen mukaisesti Keslan tulevaisuuden näkymät ovat heikentyneet Euroopan ja Venäjän heikentyneiden talouskehitysten myötä. Metsätoimialan monia muita toimialoja positiivisemmasta suhdanteesta huolimatta Keslan tulevaisuuden näkymät eivät mahdollista Keslan nykyisten toimintojen ja rakenteiden tasoa ja Kesla joutuu käynnistämään henkilöstönsä kanssa yhteistoimintaneuvottelut muuttuneeseen toimintaympäristöön sopeutumiseksi ja yhtiön tulevaisuuden turvaamiseksi.

 

Yhtiön alustavan arvion mukaan yhteistoimintaneuvottelut voivat johtaa enintään 20-30 henkilön vähentämiseen sekä henkilöstön mahdollisiin määräaikaisiin tai toistaiseksi lomautuksiin.

 

Yhteistoimintaneuvottelut arvioidaan saatavan päätökseen joulukuun puoleen väliin mennessä.

 

 

Joensuu 21.10.2014

 

KESLA OYJ

 

Jari Nevalainen

toimitusjohtaja

 

 

LISÄTIETOJA:

Toimitusjohtaja Jari Nevalainen, 040 - 830 7750

 

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesla.com

 

Kesla on metsäteknologian kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee aines- ja energiapuunkorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Keslan tuotteita ovat mm. kuormaimet ja metsäperävaunut, puutavara-, metsäkone- ja kierrätysnosturit, harvesteri- ja energiakourat sekä hakkurit. Kesla on tytäryhtiönsä kautta myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2013 44,9 miljoonaa euroa. Metsäkoneryhmän liikevaihdosta viennin osuus oli 70,1 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiöt Pietarissa ja Sinzheimissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 300 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.