Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 30.10.2014 Muutoksia Yhtiön johdossa Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ("Talvivaara" tai "Yhtiö") ilmoittaa muutoksista Yhtiön johdossa. Saila Miettinen-Lähde, joka on toiminut Yhtiön talous- ja rahoitusjohtajana vuodesta 2005 sekä varatoimitusjohtajana vuodesta 2012, on päättänyt jättää Yhtiön keväällä 2015. Hän vastaa kuitenkin edelleen Yhtiön talous- ja rahoitustoiminnoista lähtöönsä asti. Valmistautuakseen ilmoitettuun muutokseen Talvivaara nimittää kaupallinen johtaja Pekka Erkinheimon Yhtiön varatoimitusjohtajaksi tästä päivästä lukien. Saila Miettinen-Lähteen seuraajasta Yhtiön talous- ja rahoitustoiminnoista vastaavana johtajana tullaan tiedottamaan erikseen myöhemmin. Talvivaaran hallitus on erittäin kiitollinen Sailalle siitä työpanoksesta, jonka hän on antanut Yhtiölle ja toivottaa hänelle menestystä tulevaisuudessa. Lisätietoja Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Puh. 020 7129 800 Pekka Perä, toimitusjohtaja Talvivaara Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, joka keskittyy ensisijaisesti nikkelin ja sinkin tuotantoon biokasaliuotuksena tunnetun tekniikan avulla. Biokasaliuotuksella metalleja voidaan rikastaa matalapitoisestakin malmista taloudellisesti kannattavasti. Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Esiintymien arvioidaan riittävän useiden kymmenien vuosien tuotantoon. Yhtiö on tehnyt 10 vuoden myynti- ja ostosopimuksen koko nikkeli- ja kobolttituotannostaan Norilsk Nickelin kanssa sekä pitkäaikaisen sinkin tuotevirtasopimuksen Nyrstarin kanssa. Talvivaaran osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoja www.talvivaara.com. . [HUG#1867065]
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj: Muutoksia Yhtiön johdossa
| Source: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj