Outokumpu sai kansainvälistä tunnustusta ympäristöasioiden hoitamisesta


OUTOKUMPU OYJ
LEHDISTÖTIEDOTE  
7.11.2014 klo 9.00


Kansainvälinen kromialan järjestö ICDA (International Chromium Development Association) palkitsi 5.11.2014 Outokummun Tornion tehtaat sen pitkäaikaisesta ja onnistuneesta työstä jätevesien hallinnassa ja merialueen suojelemisesta. Tunnustus perustuu ICDA:n valiokunnan ja komiteoiden äänestykseen.

Toimitusjohtaja Mika Seitovirta: “Olemme erittäin ilahtuneita ICDA:n tunnustuksesta. Vuosien aikana tehdyt panostukset ympäristöasioihin tuottavat tulosta. Ulkopuolisen asiantuntijan vuosittain tekemät tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikutukset tehtaan vieressä olevaan merialueeseen ovat pienentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana ja merialueen ekosysteemin terveydentila on hyvä. Kestävä kehitys on Outokummulle erittäin tärkeä osa toimintaamme: se on avainasemassa pitkän aikavälin kilpailukyvyn ja kasvun kannalta.”

Outokummun Tornion tehtaat sijaitsevat Pohjanlahden rannikolla, lähellä suojelualueita. Outokumpu on pitänyt jätevesipäästöt matalina jo yli kymmenen vuoden ajan huolimatta siitä, että ferrokromin ja ruostumattoman teräksen tuotantomäärät ovat kasvaneet. Vuonna 2011 otettiin käyttöön uusi suurempi laskeutusallas, jonka kautta prosessivedet suotautuvat mereen. Tehtaan vedet pysyvät altaassa useita kuukausia, minkä ansiosta vedessä olevat kiintoaineet ehtivät painua pohjaan eivätkä päädy mereen. Typpipäästöt ovat myös vähentyneet merkittävästi.

Outokumpu on tehnyt 70-luvulta lähtien useita tutkimuksia ympäristön tilasta. Viimeisin tutkimus koski tehtaan jätevesien vaikutuksia mereen. Tutkimustulokset osoittivat vaikutusten rajautuvan vain tehtaan välittömään läheisyyteen. Tutkimuksen mukaan meriveden laatu oli hyvä ja metallipitoisuudet olivat alle juomavedelle asetettujen raja-arvojen kaikilla tarkkailupisteillä koko vuoden ajan.

Merenpohjan eläimiä, kalojen metallipitoisuuksia ja vedenlaatua tutkittaessa selvisi, että kalakannat ovat terveitä ja metallipitoisuudet hyvin matalia ja samalla tasolla kuin vertailukohteessa. Jopa erittäin herkkiä lajeja, kuten valkokatkaa (Monoporeia affinis), tavataan aivan tehtaan läheisyydestä.

ICDA on kansainvälinen voittoa tavoittelematon järjestö, joka tukee kromiteollisuuden kestävää kehitystä ja edustaa kromiteollisuutta maailmanlaajuisesti. Yhdistykseen kuuluu 26 maata viideltä eri mantereelta.

Lisätietoja:  

Konserniviestintä, puh. 050 346 6556

Outokumpu Oyj



Outokumpu on ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa. Valmistamme edistyksellisiä materiaaleja, jotka ovat tehokkaita, kestäviä ja kierrätettäviä ja auttavat siten rakentamaan maailmaa, joka kestää ikuisesti. Sata vuotta sitten keksitty ruostumaton teräs on ihanteellinen materiaali kestäviin ratkaisuihin vaativissa käyttökohteissa aina ruokailu- ja sairaalavälineistä siltoihin ja energialaitoksiin: se on 100-prosenttisen kierrätettävä, korroosionkestävä, hygieeninen ja vahva materiaali, jota ei tarvitse huoltaa. Outokummun palveluksessa on yli 12 000 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osake on listattu Nasdaq Helsingissä. www.outokumpu.fi


Attachments

ICDA Sustainability Award 06112014 FIN.pdf