Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 24.11.2014 Talvivaara on saanut poikkeusluvan tammi-syyskuun 2014 osavuosikatsauksen julkaisemisesta Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ("Talvivaara" tai "Yhtiö") haki poikkeuslupaa tammi-syyskuun 2014 osavuosikatsauksen julkaisemisesta sen tuotannollista toimintaa harjoittavan tytäryhtiön, Talvivaara Sotkamo Oy:n ("Talvivaara Sotkamo"), hakeuduttua konkurssiin 6.11.2014. Konkurssin seurauksena Yhtiö menetti määräävän asemansa suhteessa Talvivaara Sotkamoon, jota ei näin ollen voi enää esittää osana Talvivaara-konsernia toiminnan jatkuvuuden periaatteella (going concern) laaditussa raportoinnissa. Talvivaara on tänään saanut Finanssivalvonnalta poikkeusluvan tammi-syyskuun 2014 osavuosikatsauksen julkaisemisesta arvopaperimarkkinalain (AML) 7 luvun 9 §:n perusteella. Päätöstä tehdessään Finanssivalvonta on ottanut huomioon myös sen, että 27.11.2013 voimaan tullut direktiivin 2004/109/EY muutosdirektiivi (2013/50/EU) ei enää edellytä johdon osavuotisen selvityksen taikka ensimmäisen tai kolmannen osavuosikatsauksen julkistamista. Finanssivalvonta on niin ikään huomioinut, että kaupankäynti Yhtiön osakkeella Helsingin pörssissä on ollut keskeytettynä 6.11.2014 alkaen, ja että sen näkemyksen mukaan kaupankäynnin jatkamisen edellytyksenä oleva osakkeen luotettava hinnanmuodostus ei täyty ennen kuin Yhtiön toiminnan jatkuvuuteen liittyvät epävarmuustekijät on ratkaistu ja toiminnan jatkuvuudesta ja Yhtiön taloudellisesta asemasta on julkaistu riittävät tiedot. Finanssivalvonta on myöntänyt poikkeusluvan edellyttäen, että Yhtiö julkaisee viimeistään 30.11.2014 yleiskuvauksen toimintansa tuloksesta ja taloudellista asemasta sekä niiden kehityksestä vuoden 2014 alusta kyseisen kuvauksen julkaisemiseen saakka arvopaperimarkkinalain 7 luvun 14 §:n 3 momentin edellyttämässä laajuudessa. Julkaistavan selvityksen tulee myös sisältää kuvaus katsauskauden merkittävistä tapahtumista ja liiketoimista sekä niiden vaikutuksista Yhtiön taloudelliseen asemaan. Arvopaperimarkkinalaissa mainittujen sisältövaatimusten lisäksi Finanssivalvonta edellyttää, että selvityksessä on julkistettava ainakin arvio Yhtiön toiminnan jatkuvuuteen vaikuttavista seikoista sekä merkittävistä lähiajan riskeistä ja epävarmuustekijöistä, arvio Yhtiön merkittävistä taseen ulkopuolisista vastuista, kuvaus siitä, miten Talvivaara Sotkamon konkurssi on vaikuttanut Yhtiön ja Talvivaara Sotkamon väliseen suhteeseen ja Yhtiön taloudelliseen asemaan sekä kuvaus Yhtiön ja Talvivaara Sotkamon konkurssipesän välisistä liiketoimista konkurssin asettamispäivän jälkeen. Pörssin sääntöjen puitteissa myös Nasdaq OMX Helsinki Oy on myöntänyt Talvivaaralle vastaavan poikkeusluvan. Talvivaara on aiemmin ilmoittanut julkaisevansa tammi-syyskuun 2014 osavuosikatsauksensa 26.11.2014. Aiemmasta ilmoituksestaan poiketen Yhtiö julkaisee saamansa poikkeusluvan nojalla arvopaperimarkkinalain 7 luvun 14 §:n 3 momentin sekä Finanssivalvonnan vaatimusten mukaisen selvityksen 28.11.2014. Lisätietoja Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Puh. 020 7129 800 Pekka Perä, toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde, talous- ja rahoitusjohtaja [HUG#1873756]
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj: poikkeuslupa tammi-syyskuun 2014 osavuosikatsauksen julkaisemisesta
| Source: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj