Rautaruukki Oyj on saanut Finanssivalvonnalta poikkeusluvan säännöllisestä tiedonantovelvollisuudesta


Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 27.11.2014 klo 12.30

Rautaruukki Oyj on saanut Finanssivalvonnalta poikkeusluvan säännöllisestä
tiedonantovelvollisuudesta

Finanssivalvonta on Rautaruukki Oyj:n ("Rautaruukki") hakemuksesta myöntänyt
Rautaruukille poikkeusluvan velvollisuudesta julkistaa tilinpäätös ja
toimintakertomus vuodelta 2014 ja tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2014.
Rautaruukin osakkeet on poistettu NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalta
20.11.2014.

Finanssivalvonta on ottanut huomioon päätöksessään muun muassa sen, että
osakeyhtiölain 18 luvun mukaisessa lunastusmenettelyssä lunastushinta määräytyy
osakkeen välimiesmenettelyn vireille tuloa edeltävän ajankohdan käyvän hinnan
mukaan, ja että Rautaruukki on julkistanut osavuosikatsauksen 1.1.2014 alkaneen
tilikauden yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta, jonka aikana välimiesmenettely
tuli vireille. Koska välimiesmenettely tuli vireille jo edellä mainitun
katsauskauden aikana, Finanssivalvonta on katsonut, ettei myöhempiä
katsauskausia koskeva poikkeuslupa vaaranna sijoittajien asemaa.

Rautaruukki Oyj

Olli Huuskonen
Lakiasiainjohtaja

Rautaruukki on nyt osa SSAB:tä (publ) ("SSAB"). SSAB on maailmanlaajuisesti
toimiva teräsyhtiö, jonka päätuotantolaitokset ovat Ruotsissa, Suomessa ja
Yhdysvalloissa. Yhtiöllä on neljä teräsliiketoimintaan keskittyvää divisioonaa:
SSAB Special Steels, SSAB Europe, SSAB Americas ja jakeluun keskittyvä Tibnor
sekä yksi rakentamiseen keskittyvä divisioona Ruukki Construction. Rautaruukin
osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. SSAB:n osake on noteerattu NASDAQ
OMX Nordic Tukholmassa ja NASDAQ OMX Helsingissä. www.ssab.com. www.ruukki.fi.

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.fi


[HUG#1874777]