KONECRANES OYJ - KONECRANES-PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄ 8-9.12.2014: LAITTEET-LIIKETOIMINTA-ALUE TÄHTÄÄ 30 MILJOONAN EURON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN

KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 8. joulukuuta 2014 klo 7.00


Konecranes järjestää 8-9. joulukuuta Pääomamarkkinapäivän (Capital Markets Day) Shanghaissa, Kiinassa. Tapahtuman esityksissä käydään monipuolisesti läpi yhtiön kolme keskeistä strategista hanketta: Teollinen Internet, Tarjooman segmentointi ja oneKONECRANES. Esitykset kuvaavat yrityksen ja sen kahden liiketoiminta-alueen tuloskehitystä, kasvunäkymiä ja liiketoiminnan kehitystä. Lisäksi esitellään Konecranes-konsernin Kiinan toiminnot.

Laitteet-liiketoiminta-alueen johtaja Ryan Flynn esittelee suunnitelman, johon sisältyy 30 miljoonan euron kustannussäästötavoite, joka on tarkoitus saavuttaa vuoden 2016 ensimmäisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Suunnitelman kolme avainasiaa ovat vahvempi asiakasfokus, toiminnan laatu ja toimintamallin yksinkertaistaminen. Laitteet-liiketoiminta-alue suunnittelee pyrkivänsä kustannussäästötavoitteeseen seuraavilla toimenpiteillä:

heikosti kannattavien yksiköiden uudelleenjärjestely

- toimitusketjun optimointi
- toimintamallin yksikertaistaminen

Yllämainitun 30 miljoonan kustannussäästötavoitteen lisäksi Konecranes tähtää muuttuvien kustannusten säästöihin pienentämällä tuotekustannuksia ja parantamalla toiminnan laaatua.

Uudelleenjärjestelykulujen arvioidaan olevan enintään 20 miljoonaa euroa vuosina 2015-2016, joista kassavirtavaikutteisia odotetaan olevan 15 miljoonaa euroa.

oneKONECRANES, yksi konsernin strategisista hankkeista, sisältää merkittäviä tietojärjestelmäinvestointeja, joita poistetaan implementaation edetessä. Tämän johdosta tietojärjestelmäinvestointeihin liittyvien poistojen odotetaan nousevan noin 7 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja edelleen 6 miljoonaa euroa vuonna 2016.

MARKKINANÄKYMÄT (MUUTTUMATON)


Eurooppalaiset asiakkaat ovat yhä varovaisempia investointipäätöksissään. Ostopäälliköiden indeksit antavat edelleen aihetta optimismiin Yhdysvaltain markkinoilla. Kehittyvillä markkinoilla lyhyen aikavälin markkinanäkymät ovat edelleen epävarmat. Sopimuskannan kasvun jatkuminen enteilee hyvää Kunnossapito-liiketoiminnan tulevaisuudelle.

TALOUDELLINEN OHJEISTUS (MUUTTUMATON)

Vuoden 2014 liikevaihdon odotetaan olevan jonkin verran vuotta 2013 alempi. Vuoden 2014 liikevoiton ilman uudelleenjärjestelykuluja odotetaan pysyvän suurin piirtein samalla tasolla kuin vuonna 2013 tai paranevan hieman.

PITÄN AIKAVÄLIN TAVOITTEET (MUUTTUMATON)

Kannattavuus: Konecranes-konsernilla on tavoitteena saavuttaa 10 prosentin liikevoittomarginaali yli syklin.

Kasvu: Konsernin visiona on tavoitella 30 prosentin maailmanlaajuista markkinaosuutta. Visiolle ei ole asetettu aikatavoitetta, ja se pohjautuu sekä orgaaniseen että yritysostojen kautta saavutettavaan kasvuun.

Pääomarakenne: Konsernilla ei ole numeerista tavoitetta pääomarakenteelleen, mutta optimaalisen pitkän aikavälin nettovelkaantumisasteen (korollinen nettovelka / oma pääoma) on arvioitu olevan 50-80 prosenttia. Kuitenkin lyhyellä aikavälillä nettovelkaantumisaste voi myös olla tätä vaihteluväliä korkeampi tai alhaisempi.

Pääomamarkkinapäivän esitykset ja tallenteet löytyvät Konecranes-konsernin internet-sivuilta osoitteesta
www.konecranes.com > Investors > Capital Markets Days.


KONECRANES OYJ


Miikka Kinnunen
Sijoittajasuhdejohtaja



LISÄTIETOJA
Analyytikot ja sijoittajat:
Miikka Kinnunen, sijoittajasuhdejohtaja, Konecranes Oyj,
puh. 020 427 2050

Lehdistö:
Mikael Wegmüller, johtaja, markkinointi ja viestintä, Konecranes Oyj, puh. 020 427 2008



Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja työstökoneille. Vuonna 2013 Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 2 100 miljoonaa euroa. Konsernilla on 12 000 työntekijää ja 600 huoltopistettä 48 maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR1V).



JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.konecranes.com