Technopoliksen hallitus päätti jatkaa yhtiön avainhenkilöiden pitkän aikavälin osakepohjaista kannustinjärjestelmää


TECHNOPOLIS OYJ           PÖRSSITIEDOTE 17.12.2014 klo 19:00

Technopoliksen hallitus päätti jatkaa yhtiön avainhenkilöiden pitkän aikavälin osakepohjaista kannustinjärjestelmää

Technopolis Oyj:n hallitus on päättänyt konsernin avainhenkilöille suunnatun pitkän aikavälin osakepohjaisen kannustinjärjestelmän jatkamisesta vuosille 2015–2017. Kannustinjärjestelmästä tiedotettiin
13.2.2013. Kannustinjärjestelmän tarkoituksena on tukea yhtiön strategian toteuttamista, yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon korottamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiön osakkeiden omistukseen perustuvalla palkkiojärjestelmällä.

Kannustinjärjestelmää jatketaan yhdellä kolmen vuoden ansaintajaksolla kalenterivuosille 2015–2017. Yhtiön hallitus päättää erikseen ansaintajakson osalta järjestelmän kohderyhmään kuuluvat konsernin avainhenkilöt sekä kullekin avainhenkilölle hänen enimmäispalkkionsa määrän. Hallitus päättää myös järjestelmän ansaintakriteerit sekä niille asetettavat tavoitteet.

Avainhenkilölle maksettavan palkkion määrä riippuu ansaintakriteereille asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Avainhenkilön enimmäispalkkio koostuu sekä yhtiön osakkeista että rahaosuudesta. Koko järjestelmän perusteella voidaan antaa palkkiona yhteensä enintään 780 000 osaketta, josta ansaintajaksolle 2015–2017 kohdistuva osuus on yhteensä enintään 260 000 osaketta, sekä rahaa määrä, joka vastaa enintään kaikkien annettavien osakkeiden kirjaamishetken arvoa. Rahaosuudella pyritään kattamaan avainhenkilölle palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. Järjestelmän mukainen palkkio maksetaan avainhenkilöille ansaintajakson päättymisen jälkeen vuonna 2018 huhtikuun loppuun mennessä. Palkkiona saatuja osakkeita koskee luovutusrajoitus, joka on voimassa sitouttamisjakson ajan, joka alkaa palkkion maksamisesta ja päättyy 30.4.2019. Rajoitus ei kuitenkaan ole voimassa, mikäli avainhenkilön osakeomistus yhtiössä ylittää hallituksen kullekin henkilöryhmälle vahvistaman vähimmäistason välittömästi ennen palkkiona saatujen osakkeiden luovuttamista avainhenkilölle.

Technopolis Oyj:llä on 17.12.2014 osakkeita yhteensä 106 511 632 kappaletta, joista yhtiön hallussa oli 262 553 kappaletta.


Osakepalkkiojärjestelmää 2013–2017 koskevat tarkemmat tiedot ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla www.technopolis.fi.


Technopolis Oyj

Lisätietoja:

Carl-Johan Granvik
Hallituksen puheenjohtaja
puh. 050 1698