Fortum investoi uuteen lämpölaitokseen Joensuun Nepenmäessä


Espoo, Suomi, 2014-12-18 12:01 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- PAIKALLISTIEDOTE JOENSUUN ALUEEN MEDIOILLE 18.12.2014

Fortum rakentaa uuden energiatehokkaan lämpölaitoksen Joensuuhun. Nepenmäen alueelle rakennettava laitos toimii huippu- ja varavoimalaitoksena, jolla ylläpidetään kaukolämmön toimitusvarmuutta Joensuun alueella.  Nepenmäen lämpölaitoksen avulla taataan kaukolämmön toimitusvarmuus asiakkaille silloin, kun lämmönkulutus Joensuun alueella on runsasta, eli esimerkiksi kovilla pakkasilla. Kaukolämmön piirissä Joensuun alueella on noin 50 000 asukasta.

Uusi lämpölaitos on vähäpäästöinen ja vastaa tulevia tiukentuvia päästönormeja. Laitos on kevytpolttoöljykäyttöinen ja teholtaan 45 MW. Rakentaminen alkaa tammikuussa 2015, ja uusi lämpölaitos otetaan käyttöön vuoden lopussa.

"Kaukolämpöverkostomme on kasvanut Joensuussa, ja se  laajenee Penttilänrannan ja Karhumäen alueilla. Tarvitsemme lisää luotettavaa varakapasiteettia, jotta voimme taata asiakkaiden häiriöttömän kaukolämmön ja lämpimän käyttöveden saannin kaikissa tilanteissa  myös jatkossa", Fortumin aluejohtaja Timo Partanen sanoo.

Fortum Oyj
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Timo Partanen, aluejohtaja, Fortumin Joensuun voimalaitos, puh. 050 454 7200

Fortum
Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elämää. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan asiantuntijapalveluja. Yhtiön toiminta on keskittynyt Pohjoismaihin, Baltiaan, Venäjälle ja Puolaan. Vuonna 2013 Fortumin liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 1,6 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 8 800 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.fortum.com/fi