Välimiesoikeus on vahvistanut Rautaruukki Oyj:n osakkeen lunastushinnan


SSAB AB (publ) (”SSAB”) sai omistusoikeuden kaikkiin Rautaruukki Oyj:n
(”Rautaruukki”) osakkeisiin asettamalla 20.11.2014 välimiesoikeuden hyväksymän
vakuuden lunastushinnan ja sille kertyvän koron maksamisesta.
Keskuskauppakamarin lunastuslautakunnan asettama välimiesoikeus on tänään
antamallaan välitystuomiolla vahvistanut Rautaruukin osakkeen lunastushinnaksi
11,24 euroa osakkeelta, mikä vastaa SSAB:n tarjoamaa lunastushintaa.
Lunastettavien Rautaruukin osakkeiden lukumäärä on yhteensä 5 475 157 osaketta,
eli noin 4 prosenttia Rautaruukin koko osakekannasta. SSAB maksaa lunastushinnan
ja sille kertyneen koron lunastusmenettelyssä mukana oleville Rautaruukin
entisille vähemmistöosakkeenomistajille kuukauden kuluessa siitä, kun tuomio on
saanut lainvoiman, jonka arvioidaan tapahtuvan helmikuun 2015 loppupuoliskolla
tai maaliskuun 2015 alkupuoliskolla. Välitystuomio tulee lainvoimaiseksi 60
päivän kuluttua sen rekisteröimisestä kaupparekisteriin olettaen, että siihen ei
haeta muutosta. Mahdollinen muutoksenhaku olisi osakkeenomistajakohtainen eikä
se vaikuttaisi lainvoimaiseksi tulon ajankohtaan niiden osakkeenomistajien
osalta, jotka eivät ole hakeneet muutosta.

Lisätietoja:
Andreas Koch, Sijoittajasuhdejohtaja, +46 8 45 45 729, Andreas.koch@ssab.com

SSAB julkistaa nämä tiedot Suomen arvopaperimarkkinalain ja Ruotsin
arvopaperimarkkinalain vaatimusten mukaisesti. Tiedot on jätetty julkaistavaksi
klo 10.30 CET (11.30 EET) 22.12.2014.
SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen
teräsyhtiö. Yhtiön lisäarvoa tarjoavat tuotteet ja palvelut on kehitetty
tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena on vahvempi, kevyempi ja
kestävämpi maailma. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa ja tuotantolaitoksia
Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu NASDAQ OMX Nordic
Tukholmassa ja toissijaisesti NASDAQ OMX Helsingissä. www.ssab.com.

Attachments

12228446.pdf