Talvivaara julkaisee johdon osavuotiset selvitykset ensimmäisen ja kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsausten sijasta


Pörssitiedote
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
31.12.2014



  Talvivaara julkaisee johdon osavuotiset selvitykset ensimmäisen ja kolmannen
                  vuosineljänneksen osavuosikatsausten sijasta



Talvivaaran  Kaivososakeyhtiö Oyj:n("Yhtiö")  hallitus on  päättänyt, että Yhtiö
antaa   arvopaperimarkkinalain   7 luvun   14 §:n  mukaiset  johdon  osavuotiset
selvitykset  tilikauden 1.1. -  31.12.2015 kolmelta ja  yhdeksältä ensimmäiseltä
kuukaudelta annettavien osavuosikatsausten sijaan.

Perusteena  raportoinnin  muutokselle  on,  että  Yhtiön  liikkeeseen  laskemien
osakkeiden  ja niihin  rinnastettavien arvopaperien  markkina-arvo on  alle 150
miljoonaa  euroa ja näin ollen  valtiovarainministeriön asetuksen (1020/2012) 4
§:ssä   määritellyt  edellytykset  johdon  osavuotisen  selvityksen  antamiselle
osavuosikatsauksen sijasta täyttyvät.



Lisätietoja

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj +358 20 7129 800
Pekka Perä, toimitusjohtaja

[HUG#1884004]

Attachments

Talvivaara julkaisee johdon osavuotiset selvitykset Q1-Q3 ovk sijasta.pdf