SSK Suomen Säästäjien Kiinteistöt Oyj Pörssitiedote 13.1.2015 klo 15:00

Ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset


SSK Suomen Säästäjien                                        Pörssitiedote 13.1.2015 klo 15:00

Kiinteistöt Oyj

SSK Suomen Säästäjien Kiinteistöt Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset:

SSK Suomen Säästäjien Kiinteistöt Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 13. päivänä tammikuuta 2015 Porissa.

Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiön yhtiöjärjestystä siten, että yhtiön kotipaikaksi tulee Helsinki. Lisäksi yhtiön toimiala muutettiin kuulumaan seuraavasti: ”Yhtiön toimiala on kiinteistöjen, kiinteistöosakkeiden ja  asunto-osakkeiden omistaminen, hallinta,  vuokraaminen ja kauppa sekä kiinteistöjen, kiinteistöyhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden hallinnointi- ja isännöintitoiminta sekä rakennuttamis- ja taloushallintopalveluiden tuottaminen. Yhtiö voi myös omistaa liiketoimintaa harjoittavien yhtiöiden osakkeita ja käydä näillä kauppaa

Yhtiökokous myönsi eron vanhalle hallitukselle ja päätti valita yhtiön uuden hallituksen jäseniksi Esa Haaviston, Mikael Grönroosin, Tapani Rautiaisen ja Timo Valjakan. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Tapani Rautiaisen ja varapuheenjohtajaksi Timo Valjakan.

Porissa 13.1.2015

SSK Suomen Säästäjien Kiinteistöt Oyj

Petri Roininen

Toimitusjohtaja

puh 040-7619669

JAKELU

NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet