Tikkurilan nimitystoimikunnan ehdotukset hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi


Tikkurila Oyj
Pörssitiedote
14.1.2015 klo 15.30 (CET+1)

Tikkurilan nimitystoimikunnan ehdotukset hallituksen kokoonpanoksi ja
palkkioiksi

Tikkurilan nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka on
suunniteltu pidettävän 25.3.2015, että hallitukseen valitaan kuusi jäsentä ja
että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Eeva Ahdekivi, Harri Kerminen,
Riitta Mynttinen, Jari Paasikivi, Pia Rudengren ja Petteri Walldén. Nykyisistä
jäsenistä Aleksey Vlasov ei jatka hallituksessa.

Palkkioiden osalta nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenille
maksettavia palkkioita korotetaan hieman. Ehdotetut vuosipalkkiot ovat:
puheenjohtaja 64 000 euroa, varapuheenjohtaja ja jäsen, joka toimii
tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana 40 000 euroa sekä muut hallituksen jäsenet
32 000 euroa vuodessa. Vuosipalkkiosta noin 40 prosenttia ehdotetaan
maksettavaksi markkinoilta hankittavina Tikkurila Oyj:n osakkeina ja loput
käteisenä. Osakkeet hankittaisiin suoraan hallituksen jäsenten lukuun kahden
viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2015 on julkistettu.

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenille maksetaan
kultakin hallituksen ja sen valiokuntien varsinaiselta kokoukselta (pois lukien
päätökset ilman kokousta) palkkiona: jäsenen kotimaassa pidettävät kokoukset
600 euroa sekä jäsenen kotimaan ulkopuolella pidettävät kokoukset 1 200 euroa.
Jäsenen osallistuessa kokoukseen puhelin- tai videoyhteyden välityksellä
maksettaisiin 600 euron kokouspalkkio. Matkustuskustannukset ehdotetaan
korvattavaksi yhtiön matkustussäännön mukaan.

Tikkurilan nimitystoimikunnan jäsenet ovat Oras Invest Oy:n hallituksen
puheenjohtaja Pekka Paasikivi, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen
varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varman
sijoitustoiminnoista vastaava johtaja Reima Rytsölä. Nimitystoimikunnan neljäs
jäsen on Tikkurila Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jari Paasikivi, joka toimii
toimikunnan asiantuntijajäsenenä.

Tikkurila Oyj
Erkki Järvinen, toimitusjohtaja


Lisätietoja:

Antti Kiuru, Tikkurila Oyj, lakiasiainjohtaja, puh. 0400 686 488,
antti.kiuru@tikkurila.com
Pekka Paasikivi, Tikkurila Oyj:n nimitystoimikunnan puheenjohtaja, puh.
050 501 0666


Tikkurila on jo 150 vuoden ajan tarjonnut kuluttajille ja ammattilaisille
helppokäyttöisiä ja kestäviä ratkaisuja pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen.
Tikkurila haluaa olla johtava maaliyhtiö Pohjoismaissa sekä Venäjällä ja muissa
valituissa Itä-Euroopan maissa. - Väriä elämääsi Tikkurilasta.

www.tikkurilagroup.fi




[HUG#1886995]