CapMan myy Cederrothin Orklalle


CapMan Oyj pörssitiedote - 15.1.2015 klo 08:05



CapMan myy Cederrothin Orklalle

CapManin hallinnoimat rahastot ovat sopineet myyvänsä omistusosuutensa Cederroth
Intressenter AB:stä ("Cederroth") Orkla Home & Personalille, joka on osa
norjalaista Orkla ASA monialayhtiötä. Irtautumisella ei ole olennaista
vaikutusta CapManin vuoden 2015 tulokseen, sillä CapManin oman
rahastosijoituksen positiivinen käyvän arvon muutos on kirjattu tulokseen jo
sijoitusaikana. Irtautumisen kassavirtavaikutus CapMan-konsernille vuonna 2015
on kaupan toteutuessa noin 8 milj. euroa. Kaupan toteutuminen on ehdollinen
kilpailuviranomaisten hyväksynnälle ja sen odotetaan toteutuvan viimeistään
vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä.

CapManin hallinnoimat rahastot sijoittivat Cederrothiin vuonna 2008. Cederroth
valmistaa ja myy useita tuotemerkkejä hygienia-, terveys-, haavanhoito-,
ensiapu-, sekä kotitaloustuotesegmenteissä. Yrityksellä on useita tunnettuja
tuotemerkkejä, kuten LdB, Bliw, HTH, Salvequick, Samarin ja Grumme. Cederroth
toimii Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Puolassa ja Espanjassa.
Yrityksen palveluksessa on 850 työntekijää ja sen liikevaihto vuonna 2013 oli
noin 1 984 milj. ruotsin kruunua.

"Omistusaikanamme olemme toteuttaneet useita strategisia aloitteita, kuten
optimoineet myyntitoimintoja, kehittäneet haavanhoitotuoteyksikköä sekä
tehostaneet tuotantoa. Cederrothilla on nyt erinomaiset edellytykset jatkaa
menestyksekästä kasvuaan osana suurempaa konsernia", kommentoi CapMan Buyoutin
senior partner ja sijoituksesta vastaava Göran Barsby.

"CapManin omistusaikana Cederroth on kasvanut niin orgaanisesti kuin
yritysostojen kautta ja useita operatiivisia parannuksia on toteutettu.
Yhdistämällä toimintamme Orkla Home & Personalin kanssa, pystymme hyödyntämään
synergiaetuja sekä parantamaan yleistä kilpailukykyämme paikallisilla
markkinoilla, joilla on merkittävää kansainvälistä kilpailua", kommentoi
Cederrothin toimitusjohtaja Mikael Nordin.

CapManin hallinnoimien rahastojen omistusosuus Cederrothista on noin 70 %.
Sijoitus Cederrothiin tehtiin pääasiassa CapMan Buyout VIII -rahastosta, jossa
CapMan Oyj on merkittävä sijoittaja. Rahaston vaikutus CapManin tulokseen
perustuu rahaston arvonkehitykseen ja mahdollisiin voitonjako-osuustuottoihin,
jotka riippuvat neljän jäljellä olevan kohdeyhtiön kehityksestä.



Lisätietoja:

Göran Barsby, senior partner, CapMan Buyout, puh. +46 734 408 487

Mikael Nordin, toimitusjohtaja, Cederroth Intressenter AB, puh. +46 706 825 447

Niko Haavisto, talousjohtaja, CapMan, puh. 050 465 4125 (konsernin tulos)



CAPMAN OYJ

Hanna Hinkkanen
tiedottaja


JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.capman.fi



CapMan www.capman.fi
CapMan Buyout on pohjoismaiden suurin keskisuuriin yrityksiin erikoistunut
pääomasijoitustiimi, johon kuuluu 15 sijoitusammattilaista Suomessa ja Ruotsissa
ja jolla on 25 vuoden kokemus pääomasijoitusalalta. Tiimi on tehnyt yhteensä
noin 80 sijoitusta ja irtautunut noin 60 yrityksestä vuodesta 1989 lähtien ja
sen kymmenes rahasto, CapMan Buyout X, on tällä hetkellä aktiivisessa
sijoitusvaiheessa.
CapMan Buyout on osa CapMan-konsernia, joka on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia
pääomasijoittajia, jonka hallinnoimissa rahastoissa on noin 3,2 miljardin euron
pääomat. CapManilla on viisi keskeistä sijoitusaluetta eli CapMan Buyout, CapMan
Real Estate, CapMan Russia, CapMan Credit ja CapMan Public Market, joista
jokaisesta vastaa oma yrittäjähenkinen sijoitustiiminsä. Kullakin
sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastonsa. CapManin palveluksessa on
noin 100 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Moskovassa, Luxemburgissa ja
Lontoossa.

Cederroth Intressenter AB www.cederroth.fi
Perustettu vuonna 1890, Cederroth valmistaa ja myy hygienia-, kodin hygienia,
terveys- ja haavanhoito- sekä ensiaputuotteita. Yrityksellä on useita tunnettuja
tuotemerkkejä, kuten LdB, Asan, Bliw, hth, Salvequick, LongoVital, Multiplex,
Samarin, Allévo ja Grumme. Cederroth toimii Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa,
Puolassa ja Espanjassa. Yrityksessä on 850 työntekijää ja vuonna 2013 sen
liikevaihto oli noin 210 milj. euroa.

Orkla www.orkla.com
Orkla on johtava kuluttajabrändeihin ja konseptiratkaisuihin erikoistunut
yritys, joka tarjoaa tuotteita ja ratkaisuja elintarvike-, out-of-home- sekä
leipomotuotemarkkinoille Pohjoismaissa, Baltiassa, Keski-Euroopassa, Venäjällä
sekä Intiassa. Orklan pääkonttori sijaitsee Oslossa ja se on listattu Oslon
pörssiin. Vuonna 2013, konsernin liikevaihto oli 33 miljardia norjan kruunua ja
se työllisti noin 17 000 henkilöä. Orkla Home & Personal koostuu viidestä
kuluttajatuoteyrityksestä, jotka toimivat pääasiassa Pohjoismaisilla
markkinoilla.




[HUG#1887206]