Cleantech Investin toimitusjohtajaksi Alexander Lidgren yhtiön vauhdittaessa laajentumista Pohjoismaihin


Cleantech Invest Oyj
Yhtiötiedote 16.1.2015 klo 8.30 (EET)

Cleantech Investin toimitusjohtajaksi on nimitetty Alexander Lidgren yhtiön
vauhdittaessa laajentumista Pohjoismaihin

Alexander "Bigge" Lidgren on nimitetty Cleantech Investin toimitusjohtajaksi
16.1.2015 alkaen. Lidgren on taustaltaan sarjayrittäjä ja hän on käynnistänyt ja
johtanut useita kasvuyhtiöitä. Hänen viimeisin yrityksensä Cleantech Scandinavia
on noussut Pohjoismaiden johtavaksi sijoittajaverkostoksi ja kasvanut
kannattavasti viisi peräkkäistä vuotta. Lidgren tuo Cleantech Investiin
ainutlaatuisen verkoston eurooppalaisia sijoittajia sekä kontakteja
teollisuudesta ja start-up-yhtiöistä täydentäen näin erinomaisesti yhtiön
nykyisiä verkostoja. Lidgren on myös 12-kertainen judon Ruotsin mestari ja
hänellä on korkeakoulututkinto ympäristöjohtamisen ja -politiikan alalla sekä
liiketaloudessa ja markkinoinnissa.

Lidgren on viimeisten kahden vuoden aikana johtanut lähes 60:n nopeasti kasvavan
yhtiön salkkua The Swedish Energy Agency -yhtiössä, joka on Pohjoismaiden suurin
cleantech-yritysten rahoittaja. Hän on muun muassa toteuttanut
kansainvälistymisohjelmia Saksassa, Iso-Britanniassa sekä Yhdysvalloissa.

"Cleantech Invest on pystynyt rakentamaan vahvan portfolion juuri niillä
alueilla, jotka kasvavat nyt nopeimmin: cleanweb, teollinen internet ja
energiatehokkuus. Yhtiö toimii omistajana hyvin lähellä yhtiöitä ja se onkin
rahoituksellaan pikemminkin toiminnan kiihdyttäjä kuin perinteinen sijoittaja.
Uskon, että tämä on paras tapa toimia jos haluaa menestyä varhaisen vaiheen
yhtiöiden sijoittajana", kertoo Lidgren.

Hallituksen puheenjohtaja Lassi Noponen kommentoi: "Biggen johdolla keskitymme
nyt koko Pohjoismaihin kotimarkkinana ja käynnistämme paikallisen toiminnan
tärkeimmillä strategisilla markkinoilla. Ruotsi on myös merkittävä alue
listautumisten ja yritys-järjestelyjen kannalta ja on tärkeää, että meillä on
jalansija siellä."

Feodor Aminoff, Cleantech Investin aiempi toimitusjohtaja, jatkaa yhtiön
palveluksessa keskittyen osakkuusyhtiöiden arvon kasvattamiseen, irtautumisiin
ja listautumisiin.


CLEANTECH INVEST OYJ

Lisätietoja:
Cleantech Invest Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Lassi Noponen, puh.
+358 40 501 5127, lassi.noponen@cleantechinvest.com
Alexander Lidgren, puh. +46 73 660 1007, bigge@cleantechinvest.com


Hyväksytty neuvonantaja Access Partners Oy, puh. +358 9 6829 500.

Cleantech Invest lyhyesti
Cleantech Invest on vuonna 2005 perustettu suomalainen sijoitus- ja
kehitysyhtiö, joka keskittyy puhtaaseen energiaan ja luonnonvarojen tehokkaaseen
käyttöön. Yhtiöllä on hajautettu kokonaisuus osakkuusyhtiöiden
vähemmistöomistuksia ja se etsii aktiivisesti uusia pääomakeveitä, skaalautuvia
kohdeyrityksiä cleantech-toimialalta. Cleantech Invest sijoittaa alan
lupaavimpiin aikaisen vaiheen kasvuyhtiöihin Suomessa, Ruotsissa ja muissa
Itämeren maissa. Yhtiön johto on cleantech-sijoittamisen kansainvälisiä
pioneereja. Cleantech Invest on myös työ- ja elinkeinoministeriön päätöksellä
perustetun Vigo-ohjelman yrityskiihdyttämö. Lisätietoja:
www.cleantechinvest.com.


[HUG#1887488]