TeliaSoneran tilinpäätöstiedote 2014 sisältää kertaluonteisia eriä


TeliaSoneran tammi-joulukuun 2014 tilinpäätöstiedote julkaistaan 29.1.2015.
Vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä liiketulokseen vaikuttavat –2 232 milj.
kruunun suuruiset kertaluonteiset erät, joista ei-kassavirtavaikutteisten erien
osuus on nettoarvoltaan –1 973 milj. kruunua.
Vuosittaisen arvonalentumistarkastelun seurauksena TeliaSonera kirjaa yhteensä
1 465 milj. kruunun ei-kassavirtavaikutteisen arvonalennuksen liikearvosta ja
muista omaisuuseristä Tadžikistanissa, Georgiassa ja Moldovassa. Taloudellinen
epävarmuus näissä kolmessa maassa on vaikuttanut pitkän aikavälin näkemykseemme
toimintojen arvosta.

Lisäksi TeliaSonera tekee 381 milj. kruunun ei-kassavirtavaikutteisen
arvonalentumiskirjauksen liittyen Kazakstanissa tammikuussa 2013 ostettuihin
WiMax-toimintoihin. TeliaSonera kirjasi vuoden 2013 lopussa arvonalennuksen
näihin toimintoihin liittyvistä taajuuksista. Liikearvosta ja jäljellä olevista
pitkäaikaisista varoista kirjataan arvonalennus vuoden 2014 lopussa, koska 4G
-toimilupaa ei edelleenkään ole, ja WiMax-liiketoiminnan tuloksen vuoksi.

TeliaSoneran IT-alustaa on sopeutettu edelleen tukemaan TeliaSoneran
yhdentymisstrategiaa. Tämä johtaa tasearvoltaan yhteensä 270 milj. kruunun
arvoisten vanhentuneiden järjestelmien ja alustojen romutukseen tai
arvonalennukseen, mikä raportoidaan ei-kassavirtavaikutteisina kuluina.

Muut kertaluonteiset kulut, jotka liittyvät lähinnä henkilöstövähennyksiin ja
verkon purkamiseen Tanskassa, ovat yhteensä 116 milj. kruunua.

Kertaluonteiset erät, Q4/2014

+------------------------+-----------------+----------------+-----------------+
|SEK milj.               |Käyttö­katteeseen|Postoihin ja    |Kokonais­vaikutus|
|                        |kirjatut         |arvonalennuksiin|liike­tulokseen  |
|                        |kertaluonteiset  |kirjatut        |                 |
|                        |erät             |kertaluonteiset |                 |
|                        |                 |erät            |                 |
+------------------------+-----------------+----------------+-----------------+
|Ei                      |                 |–1 465          |–1 465           |
|-kassavirta­vaikutteiset|                 |                |                 |
|arvonalennukset         |                 |                |                 |
|Tadžikistanissa,        |                 |                |                 |
|Georgiassa ja           |                 |                |                 |
|Moldovassa              |                 |                |                 |
+------------------------+-----------------+----------------+-----------------+
|Kazakstanin WiMax       |                 |–381            |–381             |
|-toimintoihin liittyvät |                 |                |                 |
|ei                      |                 |                |                 |
|-kassa­virtavaikutteiset|                 |                |                 |
|arvonalennukset         |                 |                |                 |
+------------------------+-----------------+----------------+-----------------+
|Ei                      |–88              |–182            |–270             |
|-kassavirta­vaikutteiset|                 |                |                 |
|IT-romutukset           |                 |                |                 |
|ja ‑arvonalennukset     |                 |                |                 |
+------------------------+-----------------+----------------+-----------------+
|Muut kertaluonteiset    |–107             |–9              |–116             |
|kulut                   |                 |                |                 |
+------------------------+-----------------+----------------+-----------------+
|Yhteensä                |–195             |–2 037          |–2 232           |
+------------------------+-----------------+----------------+-----------------+

TeliaSoneran tilinpäätöstiedote julkaistaan torstaina 29.1.2015 noin klo 7.00
(CET).

TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedotteen Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen
om värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä
annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tiedote
on annettu julkaistavaksi 16.1.2015, klo 13.00 (CET).

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta, +46 771 77 58 30,
press@teliasonera.com, tai Newsroom (http://www.teliasonera.com/en/newsroom/)
-sivuiltamme internetistä, ja voit myös seurata meitä Twitterissä:
@TLSN_Media (https://twitter.com/TLSN_Media).

Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat
lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat
lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti
tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne
liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista
tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi
olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti
esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei voi
vaikuttaa.


TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja
Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan
lukien – sekä Espanjassa. TeliaSoneran palvelut auttavat ihmisiä ja yrityksiä
viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena
on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori
tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä
kustannustehokkaan toimintansa ansiosta. TeliaSonera on myös Euroopan johtava
tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna
2013 TeliaSoneran liikevaihto oli 101,7 mrd. kruunua, käyttökate 35,6 mrd.
kruunua ja osakekohtainen tulos 3,46 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan
NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä. Lue lisää osoitteesta
www.teliasonera.com.

Attachments

01166358.pdf