Revenio Group Oyj: REVENION TAVOITTEENA LANSEERATA IHOSYÖVÄN TUNNISTAMISEEN TARKOITETTU SEULONTALAITE


Revenio Group Oyj Pörssitiedote 21.1.2015 klo 9.00                
                                      
REVENION TAVOITTEENA LANSEERATA IHOSYÖVÄN TUNNISTAMISEEN TARKOITETTU SEULONTALAITE

Revenio yhteistyöhön VTT:n ja Jyväskylän yliopiston kanssa ihosyövän seulontoihin liittyvän teknologian kaupallistamiseksi ja tuotteistamiseksi

Revenio Group Oyj on allekirjoittanut lisenssisopimuksen Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n kanssa VTT:n kehittämän hyperspektrikamerateknologian immateriaalioikeuksiin ja tietotaitoon liittyen. Sopimuksen mukaan Revenio lisensoi VTT:n hyperspektrikameraan liittyvää teknologiaa, tietotaitoa, dokumentaatiota, ohjelmistoa, keksintöä ja niihin liittyviä patenttioikeuksia. Revenio on lisäksi allekirjoittanut yhteistyösopimuksen VTT:n kanssa ihosyöpädiagnostiikkaan soveltuvan hyperspektrikuvausjärjestelmän tuotteistamisesta ja Jyväskylän yliopiston kanssa ohjelmistokoodiin liittyvän keksinnön kaupallistamisesta. Revenio ja VTT kehittävät vuoden 2015 aikana hyperspektrikameran toisen sukupolven prototyyppejä ja hankkeen lopullinen aikataulu täsmentyy saatujen kokemusten perusteella. Revenion tavoitteena on lanseerata iholääkäreille helppokäyttöinen ja liikuteltava seulontalaite ihosyöpien ja niiden esiasteiden tunnistamiseen. Seulontalaitteella odotetaan yhtiön tämän hetkisen näkemyksen mukaan olevan merkittävää kaupallista arvoa vasta muutamien vuosien kuluttua.

"Nyt allekirjoittamamme lisenssisopimus avaa meille mahdollisuuden tuoda nopeasti ja kustannustehokkaasti ihotautilääkäreiden käyttöön helppokäyttöinen ja liikuteltava seulontalaite, jonka avulla voidaan tunnistaa ihomuutokset jo varhaisessa vaiheessa. Olemme jälleen meille tärkeiden asioiden äärellä - parantamassa ihmisten elämän laatua ja terveydenhuollon kustannuksia. Reveniossa keskitymme strategiamme mukaisesti jatkossa nykytuotteidemme lisäksi entistä laajemmin seulontoihin liittyviin tuotteisiin. Niiden tarkoituksena on vastata maailmanlaajuisiin kansanterveydellisiin haasteisiin, joiden yhteinen nimittäjä on tarve terveydenhuollon kustannussäästöihin ennaltaehkäisevän terveydenhuollon kautta. Seulonta ja seuranta ovat merkittävässä roolissa juuri tässä ennaltaehkäisevässä työssä ja tässä haluamme olla tulevaisuudessa keskeisessä roolissa," toteaa Revenio-konsernin toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara.

"VTT on kehittänyt säädettävää suodatinteknologiaa määrätietoisesti jo vuosien ajan. Sen käyttömahdollisuudet erilaisissa mittaus- ja kuvantamissovelluksissa ovat erittäin laajat, ja teknologian ympärille on syntynyt jo yritystoimintaa. Yhteistyö Revenion kanssa avaa laajempia mahdollisuuksia menetelmän käytölle terveysteknologian sovelluksissa, mikä on myös VTT:lle tärkeä kasvualue. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten VTT:n teknologian avulla luodaan suomalaista liiketoimintaa." kommentoi Tietointensiiviset tuotteet ja palvelut liiketoiminta-alueen johtaja Petri Kalliokoski.

Peruskeksinnön eli ns. Fabry-Pérot -suotimen ja kameran muodostaman spektrikuvauslaitteen on kehittänyt VTT:n johtava tutkija Heikki Saari jo kymmenisen vuotta sitten ja sillä on lukuisia eri sovellusmahdollisuuksia. VTT kehitti teknologiaa hyödyntävän, ihosyövän aiheuttamien ihomuutosten tunnistamiseen liittyvän hyperspektrikameran professori Pekka Neittaanmäen idean pohjalta. Hyperspektrikameran ensimmäisen sukupolven prototyypit ovat olleet  suomalaisen sairaalan ihotautiosaston koekäytössä yli vuoden ajan ja tulokset ovat erittäin rohkaisevia. Prototyyppi on jo saanut runsaasti julkisuutta ja mm Tekniikan Maailma (Nro 11/2014) ja Helsingin Sanomat (14.10.2014) ovat julkaisseet teknologiasta artikkelin.

Ihosyövät ja niiden esiasteet lisääntyvät voimakkaasti ympäri maailman. Erilaisten ihomuutosten taustalla on jatkuvasti kasvava altistuminen UV-säteilylle. Mitä aikaisemmin ihosyöpä havaitaan, sitä pienemmäksi jää kuolleisuus ja yhteiskunnalle koituvat kustannukset.

Revenio Group Oyj
Olli-Pekka Salovaara
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara, gsm 040 567 5520
olli-pekka.salovaara@revenio.fi
http://www.revenio.fi

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Finanssivalvonta
Keskeiset tiedotusvälineet
http://www.revenio.fi

Revenio-konserni lyhyesti

Revenio on seulontoihin keskittyvä suomalainen terveysteknologiakonserni, jonka liiketoiminnan ytimen muodostavat silmänpainemittarit. Revenio-konsernin Terveysteknologia-segmentin muodostavat Icare Finland Oy:n ja osteoporoosin seulontaan, seurantaan ja diagnosointiin keskittyvän Oscare Medical Oy:n harjoittama liiketoiminta. Lisäksi Revenio on tunnistanut uusia terveysteknologiaan liittyviä kasvumahdollisuuksia, joiden yhteisenä nimittäjänä on seulonta, seuranta ja maailmanlaajuinen tarve terveydenhuollon kustannussäästöihin ennaltaehkäisevän terveydenhuollon kautta. Revenio tavoittelee terveysteknologiassa voimakasta kasvua orgaanisesti ja yritysjärjestelyiden kautta.

Revenio-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli 25,7 miljoonaa euroa, liikevoiton ollessa 21,7 %. Revenio Group Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oyj:ssä.